U17-pojat taipui Belgialle Minskissä

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Alle 17-vuotiaiden (2001) poikien maajoukkueen Minskin turnaus alkoi sunnuntaina ottelulla Belgiaa vastaan. Tuloksena oli tappio maalein 0-4 (0-1).

Suomi joutui takaa-ajajan asemaan heti viidennellä minuutilla, kun Gilbert Gregory vei Belgian johtoon. Aivan parhaimpaansa Suomi ei ottelussa yltänyt, sillä maalipaikkojen luominen kariutui liian usein pieneen epätarkkuuteen. Niinpä takaa-ajokin jäi hiukan ponnettomaksi.

Tauolle mentiin Belgian maalin johdossa, mutta toisella jaksolla vastustaja näytti Suomelle maalinteon mallia iskemällä osumat paikoistaan hyvällä prosentilla.

- Numerot ovat aika rumat, kun molemmilla maalinedustoilla jää kakkoseksi. Luvattoman helppoja maaleja Belgia pääsi tekemään, päävalmentaja Erkka V. Lehtola harmitteli.

Pelissä sinänsä Suomi oli hyvin mukana, mutta tehokkuus ratkaisi.

- Oli Belgia parempi, ei siitä ole epäilystä, mutta emme me pelillisesti mitenkään sillassa olleet.

Suomen pelistä näkyi osin se, että edellisestä yhteisestä tapahtumasta on jo useampi kuukausi. Lisäksi useammalla pelaajalla pelituntuma ei tammikuussa ole paras mahdollinen.

- Se selittää, mutta vain jonkin verran. Tämä oli hyvä muistutus meille siitä, että aina ei voida jatkaa siitä mihin edellisellä kerralla jäätiin, vaan jotain pitää rakentaa aina vähän uudelleen, Lehtola sanoi.

- Hyvä puoli oli se, että kaikki kenttäpelaajat saivat nyt minuutteja, joten odotan että olemme seuraavassa ottelussa vähän valmiimpia.

Suomi kohtaa turnauksen toisessa ottelussaan Liettuan jo maanantaina. Ottelu alkaa kello 15.40 Suomen aikaa.

Suomi sai ikävää jobinpostia jo ennen turnauksen alkua, kun toppari Noah Nurmelta napsahti akillesjänteessä lauantain harjoituksissa. Nurmi matkaa jo sunnuntaina kohti kotimaata ja joukkuetta täydennetään maanantaina.

- Todella harmittaa, että nämä osuvat aina toppareille. Ikävä juttu kaikkineen, Lehtola totesi.

Suomi - Belgia 0-4 (0-1)
5. 0-1 Gilbert Gregory
50. 0-2 Arthur Allemeersch
54. 0-3 Andi Koshi
77. 0-4 Andi Koshi

Suomen kokoonpano:
Viljami Sinisalo (C)
Otto Ollikainen (62. Sami Sipola)
Patrik Raitanen (72. Joel Laitinen)
Benjamin Hiekkanen 
Saku Heiskanen (41. Matias Rale )
Joona Viskari (62. Joel Karlström )
Oskari Sallinen (62. Kevin Larsson)
Pyry Hannola 
Elias Mastokangas (62. Arlind Sejdiu)
Terry Ablade (69. Albin Sahiti)
Maximo Tolonen 

Vaihdossa:
Julius Schmid 

Ei kokoonpanossa:
Noah Nurmi

  • P2001