U17-pojat nimetty Syrenka Cupiin Puolaan

Julkaistu

  • Maajoukkueet

U17-poikien maajoukkue matkaa syyskuun alussa Puolaan Syrenka Cupiin, joka toimii samalla kenraaliharjoituksena EM-karsintaan.

Suomi pelasi avoimessa PM-turnauksessa vain muutama viikko sitten, joten pohjat valinnoille olivat päävalmentaja Erkka V. Lehtolalle periaatteessa selvät.

- Siitä on aika vähän aikaa, eikä tässä kovin paljon ole ehtinyt tapahtua. Toisaalta PM-turnauksesta saimme paitsi vastauksia myös aika paljon uusia kysymyksiä. Nyt mukana on siihen verrattuna uusia pelaajia kuten Emmanuel Patut, joka on aloittanut kauden Saksassa hyvin ja on mielenkiintoista nähdä mitä hän tuo keskikentälle, Lehtola kertoo.

Joukkueeseen on jätetty kuitenkin vielä avoimeksi 4-6 paikkaa. Osin tämän taustalla on vielä tarkkailu tulevana viikonloppuna, mutta taustalla on myös selkeämpi syy. Sekä Groningenin Nikolas Talon että Bolognan Kasper Paanasen pääsy turnaukseen on vielä avoinna.

- Heidän mukanaolostaan riippuu osa pelaajavalinnoista muuten. Neuvotteluita seurojen kanssa on käyty ja käydään hyvässä hengessä. Me toki haluaisimme heidät mukaan karsintaan valmistavaan turnaukseen, mutta tässä täytyy ymmärtää myös seurojen näkökulma ja ennen kaikkea pelaajien oma etu - emme halua saattaa heitä hankalaan välikäteen, Lehtola painottaa.

- Tilanne on kuitenkin kaikkiaan hyvä. Viikonloppuna vielä katsotaan muutama ottelu, Talon ja Paanasen tilanne varmasti ratkeaa ja maanantaina sitten nimetään loput pelaajat ryhmään.

Kohti Puolaa joukkue matkaa Lehtolan mukaan positiivisin odotuksin.

- Ajankohta on erinomainen. Puolasta paluun jälkeen on vain pari viikkoa kotimaan EM-karsintaturnauksen alkuun. Kaikki anti niin Puolasta kuin PM-turnauksestakin on vielä tuoreessa muistissa.

- Ja onhan se hienoa kohdata sellainen jättiläinen kuin Englanti heti avausottelussa. Varmasti huippukokemus pelaajille on tiedossa, Englanti ei ole vain kova joukkue, vaan se on koko maailman ehdottomia huippuja, Lehtola muistuttaa.

Ottelut (paikallista aikaa) 
Pe 6.9.2019 klo 16.30 Englanti – Suomi Mos Sulejówek
Su 8.9.2019 klo 11.30/16.30 Suomi – Romania/Itävalta Arena Ząbki
Ti 10.9.2019 klo 11.30/17.00 Sijoitusottelu Drukarz/Ursus/Sulejówek/Ząbki

Pelaajat turnaukseen
Mathias Ahlblad (mv) FC Espoo (nimettiin Eetu Huuhtanen (mv) Ilves tilalle 30.8.)
Hemmo Riihimäki (mv) KuPS
Lasse Ikonen OLS
Otto Kemppainen RoPS
Jesse Kilo KäPa (nimettiin joukkueeseen 30.8.)
Matias Kivikko FC Honka
Miika Koskela OLS
Marius Könkkölä HJK (nimettiin joukkueeseen 28.8.)
Kai Meriluoto HJK
Joose Mäkinen FC Jazz
Jesse Nikki FC Honka (nimettiin Noa Lehtonen KPV tilalle 2.9.)
Emmanuel Patut VfL Wolfsburg
Niklas Pyyhtiä TPS (nimettiin joukkueeseen 28.8.)
Niilo Saarikivi FC Honka
Elias Salminen KuPS
Henri Salomaa HJK (nimettiin joukkueeseen 28.8.)
Maksim Stjopin Ilves
Casper Terho HJK
Kalle Wallius HJK
Leo Walta HJK 

Turnausjoukkueesta poisjääneet pelaajat:
Otso Koskinen FC Honka
Onnipekka Pajula TPS

  • P2003