U17-pojat kärsivät niukan tappion Liettualle

Julkaistu

  • Maajoukkueet

    Alle 17-vuotiaat (1.1.2000) pojat päättivät Minskin kansainvälisen turnauksen 1-2 (0-2)-tappioon Liettualle. Suomen maalin teki Akseli Ollila.

    Onnistunut kokonaisuus

    Liettua sai kamppailun ensimmäisen tilanteen kolmannella minuutilla. Vapaapotku 17 metristä nousi kuitenkin yli maalin. Jyri Kiuru riisti pallon keskialueella ja nousi vahvasti muutamia minuutteja myöhemmin. Hän pääsi kahden puolustajan ahdistelusta huolimatta laukomaan, mutta maalivahti torjui tilanteen.

    Suomelle sattui musta kaksiminuuttinen vartin kohdalla. Liettualaispelaaja pääsi katkomaan Suomen pelin keskialueella ja lähti kuljettamaan. Sijoitus painui maalin oikeaan nurkkaan. Liettua hyökkäsi pian uudestaan. Tuomas Ollila yritti putsata palloa, mutta tuomari näki tilanteessa rikkeen ja vei pallon pilkulle. Vastustaja iski 2-0-lukemat 18. minuutilla.

    - Ensimmäinen puoliaika oli meiltä mitään saamatonta. Pidimme palloa, mutta sen kanssa ei oikein tapahtunut mitään. Olimme liian passiivisia. Saimme muutamia kohtalaisia maalipaikkoja, mutta tekeminen ei ollut energistä. Tällaisissa peleissä ei saisi myöskään päästää noin helppoja maaleja, Kimmo Lipponen kommentoi.

    Suomi tuli toiseen 40-minuuttiseen sisuuntuneena. Tommi Jäntti nousi keskialueelta ja syötti Akseli Ollilalle. Hyökkääjä teki itselleen tilaa ja laukoi tyylikkäästi 1-2-kavennuksen.

    Kiuru keskitti heti perään hyvin maalille, mutta Mosawer Ahadi ei aivan ehtinyt palloon. Kiuru ja Jusif Ali alustivat seuraavan tilanteen ja jopa kahdella suomalaispelaajalla oli edessään tyhjä maali. Pallo kuitenkin viuhui molemmista ohi. Eetu Pellikka karkasi läpiajoon 48. minuutilla, mutta liettualaispelaaja tönäisi häntä selästä sen verran, että kuopiolaisen tasapaino horjahti ja laukaus nousi yli maalin.

    Jakson ensimmäinen vartti oli Suomen etsikkoaikaa, mutta maaleja ei tullut hyvästä paineesta huolimatta yhtä enempää. Pellikka pääsi yrittämään vielä Alin huippukeskityksestä 74. minuutilla, mutta pallo nousi jälleen yli maalin.

    Lisämaaleja ei nähty, joten Liettua vei viimeisen pelin voiton 2-1-lukemin. Suomi pelasi turnauksessa yhteensä viisi peliä. Saldoksi jäi kaksi voittoa, kaksi tasapeliä ja yksi tappio.

    - Koko toinen jakso oli meiltä aivan eri näköistä peliä. Kyse ei siis ollut fyysisestä väsymyksestä, vaikka kyseessä oli jo viides ottelu lyhyen ajan sisällä. Olimme heti tauon jälkeen aktiivisia ja lähdimme tilanteenvaihtoihin hyvällä vauhdilla. Juoksimme kenttää paremmin ja niin välejä syntyi. Hitaasti palloa liikuttelemalla niitä ei tule, luotsi kehui.

    - Toinen puoliaika oli sellaista peliä, mihin pystymme. Olen tyytyväinen siihen ilmeeseen, millä lähdimme tauon jälkeen parantamaan ja hakemaan voittoa. Kopissa on nyt väsyneitä pelaajia. Saimme turnauksesta erittäin hyvää infoa sekä joukkueemme tekemisestä, että yksilöiden kunnosta tässä vaiheessa.

    Arttu Eerola ja Erik Mirel eivät pystyneet sunnuntaina pelaamaan loukkaantumisten vuoksi. Teemu Jäntti tuli lievän vamman vuoksi kentälle vasta ottelun lopulla.

    Alle 17-vuotiaat pelaavat seuraavaksi kaksoismaaottelun Kyprosta vastaan helmi-maaliskuun vaihteessa. EM-jatkokarsinta Turkissa on edessä 23.-28.3. 

    Katso Huuhkaja-tv:n maalikoosteesta kaikki Suomen otteluiden osumat >>

    Suomi-Liettua 1-2 (0-2)
    16' 0-1
    18' 0-2
    42' 1-2 Akseli Ollila (Tommi Jäntti)
     
    Suomen kokoonpano:
    12 Atte Paunio FC Honka ->>  52. 1 Joona Tiainen FC Lahti
    19 Tuomas Ollila HJK  
    4 Johannes Kytilä KuPS (C) ->> 41. 2 Kalle Katz HJK
    13 Iivari Kulju FC Jazz
    5 Juho Hyvärinen RoPS
    14 Mosawer Ahadi HJK ->> 52. 7 Maximo Tolonen FC Honka
    20 Tuomo Kaltio PEPO ->> 41. 17 Jusif Ali HJK
    15 Tommi Jäntti HJK ->> 72. 8 Teemu Jäntti PKKU
    11 Jyri Kiuru KäPa 
    10 Akseli Ollila HJK ->> 63. 18 Tariq Kazi Ilves 
    9 Eetu Pellikka KuPS
     
    Ei kokoonpanossa:
    3 Arttu Eerola KäPa
    16 Erik Mirel TPS