U16-tytöt valmiina UEFA Development –turnaukseen

Julkaistu

  • Maajoukkueet

U16-tyttöjen maajoukkue avaa Eerikkilässä pelattavan UEFA Development –turnauksen tiistaina ottelulla Ukrainaa vastaan.

Suomen valmennusvastuuta turnauksessa kantava Pohjois-Suomen aluevalmentaja Valtteri Kumpuniemi näkee kaiken olevan valmiina ikäluokan ensimmäiseen viralliseen maaotteluun.

- Maanantaina päivällä harjoittelimme ja treeneissä oli hyvä meininki kaikkineen. Meillä on hyvä ryhmä täällä koolla ja näin ensimmäisen maaottelun alla on sellainen positiivisen odottava tunnelma, Kumpuniemi kertoi.

Kuviot tiistain ottelua ja koko turnausta ajatellen ovat Kumpuniemen mukaan selkeät.

- Lähdemme pelaamaan ennakkoluulottomasti ja rohkeasti ja pyrimme olemaan paljon pallossa. Vastustajasta emme paljoa ennakkoon tiedä, mutta tässä turnauksessa ensisijainen tavoite on ehdottomasti viedä omaa pelaamistamme eteenpäin.

Jos turnauksen ottelut ovat pelillisesti valmistautumista tulevaan, niin Suomen joukkue on saanut hiukan yllättäenkin mahdollisuuden valmistautua myös toiseen asiaan – helteiseen keliin.

- Aika kuuma päivä ainakin maanantaina oli ja olemme puhuneet paljon tankkauksen ja levon merkityksestä. Meillä on täällä todella hyvä taustatiimi ja heidän johdollaan pelaajia on ohjeistettu toimimaan tässäkin suhteessa mahdollisimman ammattimaisesti, Kumpuniemi painottaa.

Suomen ottelut näkyvät suorina lähetyksinä Huu-tv:ssä.

Ti 15.5. klo 17.00 Suomi-Ukraina, Eerikkilä Areena

To 17.5. klo 17.00 Suomi-Unkari, Eerikkilä Areena

La 19.5. klo 12.00  Puola-Suomi, Eerikkilä Areena

Suomen joukkue >>

  • T2002