U16-tytöt vakuuttavaan voittoon Ruotsista

Julkaistu

  • Maajoukkueet
    U16-tyttöjen (2001) maajoukkue otti avoimen PM-turnauksen toisessa ottelussaan voiton Ruotsista maalein 2-0 (1-0).

    Suomen selvää hallintaa

    Perjantaina Islantia vastaan pelatun avauspelin kankeudesta ei ollut tietoakaan, kun Suomi otti Raahessa pelatussa ottelussa ohjat haltuunsa heti alusta saakka ja monisatapäinen yleisö pääsi nauttimaan kotijoukkueen näytöksestä.
     
    Suomi meni ottelussa johtoon jo ennen kymmenen minuutin täyttymistä, kun toppari Joanna Tynnilä pääsi nousemaan vapaasi ja pelasi Aino Vuorisen läpiajoon, jonka tämä päätti hyvään viimeistelyyn ja numerot olivat 1-0.
     
    Suomi jatkoi hallintaa ja loi tasaiseen tahtiin hyviä maalipaikkoja Emma Immosen Suomen maalilla ollessa lähes työtön. Maaleja ei kuitenkaan enempää nähty ennen taukoa.
     
    Toinen jakso ehti vanheta suunnilleen saman verran kuin ensimmäinenkin ennen Suomen maalia. Tällä kertaa vaihdosta kentälle tullut Dana Leskinen pelattiin yksin läpi, eikä hän hyvästä paikasta erehtynyt. Suomella oli vielä runsaasti paikkoja kaunistella numeroita, mutta loppuvihellyksen soidessa taululla olivat lukemat 2-0.
     
    Päävalmentaja Marko Saloranta oli erittäin tyytyväinen näkemäänsä ja ainoa pieni kauneusvirhe oli maalien jääminen kahteen.
     
    - Suuri tavoite oli se, että pääsemme omalle tasollemme. Nyt olimmekin sitten ihan ylivoimaisia, pallonhallinta oli meillä ehkä jopa 80-20, puolustuspeli toimi mallikkaasti eikä Ruotsilla ollut käytännössä lainkaan maalipaikkoja, Saloranta kehui.
     
    - Tämä oli täysin ansaittu voitto, meidän olisi vain pitänyt tehdä paikoista enemmän maaleja. Erittäin tyytyväinen voi kuitenkin olla ja pääsimme lisäksi antamaan tasaisesti peliaikaa kaikille, mikä on hyvä jatkoa ajatellen – tänäänhän aloittivat kaikki ne, jotka olivat Islanti-pelin alussa vaihdossa.
     
    Salorannan mukaan nimiä voisi tällä kertaa nostaa esille vaikka kuinka monta, mutta kolme ehdotonta onnistujaa olivat Aino Vuorinen, Katariina Kosola ja Vilma Koivisto.
     
    - Vuorinen prässäsi hyvin, oli koko ajan vaarallinen ja pelasi erinomaisen pelin. Kosola on vahva 1 vastaan 1 –tilanteissa ja tämä oli todella vahva esitys häneltä. Koivisto – ainoa vuotta nuorempi tässä ryhmässä – oli puolestaan aivan päällikkö keskikentän pohjalla, katkoi ja rakensi, Saloranta suitsutti.
     
    Suomi kohtaa alkulohkon päätösottelussaan tiistaina Ranskan.
     
    Suomi - Ruotsi 2-0 (1-0)
    8. 1-0 Aino Vuorinen
    49. 2-0 Dana Leskinen
     
    Suomen kokoonpano:
    1 Emma Immonen (C)
    2 Joanna Tynnilä
    3 Outi Salmijärvi > 41. 4 Kaisa Juvonen
    19 Alisa Hokkanen
    13 Emmi Siren > 41. 6 Nana Yang
    15 Vilma Koivisto
    16 Heta Olmala
    17 Katariina Kosola > 60. 7 Marie Mäkinen
    8 Oona Siren > 67. 18 Emma Varmanen 
    9 Aino Bergqvist > 41. 20 Dana Leskinen
    14 Aino Vuorinen > 74. 11 Jenni Kantanen
     
    Vaihtopelaajat:
    12 Anna Koivunen
    5 Julia Rytkönen
    10 Tuuli Enkkilä