U16-tytöille tappio Tanskaa vastaan

Julkaistu

  • Maajoukkueet

U16-tyttöjen maajoukkue päätti Ruotsissa pelatun avoimen PM-turnauksen 0-4 -tappioon Tanskaa vastaan. Näin Suomen sijoitukseksi turnauksessa tuli 8. sija.

Ottelu alkoi Suomen kannalta harmillisesti, kun pallo oli sinivalkeiden maalissa jo kuuden minuutin pelin jälkeen. Tuolloin Tanskan vaparikuvio tuotti tulosta.

Seuraavaa Tanskan maalia saatiin odotella aina 28. minuutille asti ja puoliajan loppu oli suomalaisittain synkkä. Tanska ratkaisi pelin lopullisesti kahdella onnistumisella juuri ennen taukovihellystä.

- Kyllä me ihan vaiheessa olimme pelin ensimmäisellä puoliajalla. Olisi siinä meillä jokunen paikka, mutta emme me olleet peliin tarpeeksi valmiita, maajoukkuevalmentaja Marko Saloranta harmitteli.

Tauon aikana Suomi suoritti kolme pelaajavaihtoa ja toinen nelivitonen oli jo tasaisempaa peliä.

- Siinä me puolustimme jo huomattavasti paremmin, Saloranta huomautti.

Kokonaisuudessaan tiukka PM-turnausviikko palveli Suomen joukkuetta erinomaisesti.

- Tämä on aina todella kullanarvoinen turnaus, kun mukana on maita Euroopan ehdottomalta huipulta. Pelaajat näkevät niitä asioita, joita on otettava arkeen mukaan, Saloranta painotti.

Maanantainen vastustaja Tanska tulee Suomelle seuraavan kerran vastaan elo-syyskuun vaihteen tuplamaaotteluissa Suomessa.

- Ne pelit toimivat sitten valmistavina otteluina lokakuun EM-karsintoja ajatellen, Saloranta huomautti.

EM-karsintaturnaus pelataan Slovakiassa 17.-27.10. Suomen ja Slovakian kanssa samassa lohkossa pelaavat myös Viro ja Itävalta.

Tanska-Suomi 4-0 (4-0)
6. min 1-0 Sarah Thygesen
28. min 2-0 Sophie Gravesen
42. min 3-0 Gravesen
44. min 4-0 Gravesen

Suomen kokoonpano
1 Lilja Niiranen ONS 
2 Ella Koivu EBK >> 66. 19 Pinja Lönqvist EBK
6 Emma Korkalainen EBK >> 46. 4 Linda Räisänen HJK
7 Pinja Eklund NJS >> 46. 3 Tea Heininen EBK
8 Noora Siidorov VJS
9 Netta Hanhimäki FC Sport
10 Wilma Forsblom EBK
11 Eveliina Heinonen TPS >> 55. 14 Aada Nurmi EuPa
16 Hilkka Koskinen Ilves >> 86. 13 Armi Heikkilä Ilves
18 Jenni Huttunen PKKU >> 46. 15 Aurora Harila ONS
20 Laura Hillberg HJK >> 55. 5 Ada Lindroth HJK

Vaihdossa
12 Nanna Leivonen JyPK
17 Anna-Stina Simonen KuPS

  • T2003