U16-pojille tappio Espanjaa vastaan

Julkaistu

  • Maajoukkueet
    Alle 16-vuotiaiden (1.1.2001) poikien maajoukkue päätti Englannissa pelatun UEFA Development Tournamentin 1-4 -tappiolla Espanjaa vastaan. 

    Hyvää oppia Suomelle

    Lähtökohdat otteluun olivat Suomella haastavat, sillä peräti neljä pelaajaa oli sivussa kolhujen tai sairastumisen vuoksi.
     
    Peli lähti Suomen kannalta mahdollisimman huonosti liikkeelle, sillä pallo oli Viljami Sinisalon selän takana jo viiden minuutin kohdalla.
     
    - Tiettyä arkuutta oli taas nähtävissä etenkin ensimmäisellä puoliajalla. Mutta tyytyväinen olen siitä, miten pojat lopulta ottivat haasteen vastaan. Ääntä ja ohjausta tuli loppua kohden siihen malliin kuin pitääkin. Siinä mielessä esitys oli ryhdikäs, maajoukkuevalmentaja Erkka V. Lehtola tuumi.
     
    Espanja meni kahden maalin johtoon reilun puolen tunnin pelin jälkeen ja säntäsi kolmen maalin karkumatkalle 63. minuutilla.
     
    Suomen kavennus syntyi ottelun 71. minuutilla.
     
    - Se oli meiltä hyvä kuvio. Nopeassa vastahyökkäyksessä Kevin Larsson otti vaikean pallon haltuun ja pisti Terry Abladen läpi, Lehtola kiitteli.
     
    Espanjalaiset pääsivät vielä kertaalleen juhlimaan maalia. Loppunumerot syntyivät kolme minuuttia ennen täyttä aikaa.
     
    - Taas kerran on annettava kunniaa vastustajalle. He osoittivat sen, että meillä on vielä pallollisessa pelaamisessa paljon tekemistä. Samoin kaksinkamppailuissa. Ei heillä kiloja sen enempää ole, mutta niin vain espanjalaiset käänsivät tiukat kaksinkamppailut edukseen, Lehtola sanoi.
     
    Aiemmissa otteluissaan Suomi hävisi Englannille 0-4 ja Italialle 2-6.
     
    Espanja-Suomi 4-1 (1-0)
     
    5. min 1-0
    33. min 2-0
    63. min 3-0
    71. min 3-1 Terry Ablade
    77. min 4-1
     
    Suomen kokoonpano
    1 Viljami Sinisalo (mv) FC Espoo
    2 Matias Rale FC Honka
    15 Selman El-Baset FC Ingolstadt 04
    3 Noah Nurmi KäPa
    14 Seth Saarinen HJK -> 48. 4 Patrik Raitanen FC Jazz
    7 Kevin Larsson KäPa
    11 Pyry Hannola RoPS -> 67. 20 Arlind Sejdiu FC Honka 
    6 Oskari Sallinen JJK 
    17 Elias Mastokangas FC Inter -> 40. 16 Axel Vidjeskog FF Jaro 
    19 Terry Ablade FC Jazz
    13 Jeremiah Streng VIFK -> 56. 10 Julius Tauriainen HJK 
     
    Vaihdossa:
    12 Axel Munck (mv) KäPa
     
    Poissa kokoonpanosta:
    5 Onni Vesterinen SalPa
    8 Maximus Tainio HJK
    9 Saku Heiskanen FC Honka 
    18 Abubaker Amin KäPa