U16-pojat sijoittuivat Baltic cupissa toiseksi

Julkaistu

  • Maajoukkueet

U16-pojat (2002) päättivät Baltic cupin 1-1 (0-0)-tasapeliin Latviaa vastaan. Suomi sijoittui näin ollen turnauksessa toiseksi Latvian jälkeen, joka oli lopulta parempi maalieron turvin.

Suomi sai ensimmäisen maalipaikkansa kymmenen minuutin kohdalla, mutta Doni Arifin laukaus nousi yli maalin. Suomi hallitsikin ottelun alkua hienoisesti. Latvia pääsi kuitenkin paremmin peliin mukaan puolen tunnin kohdilla ja loi ennen taukoa hyvän maalipaikan kulmapotkusta. 

 

- Saimme hallittua palloa niille alueille, mihin halusimme, mutta keinot jäivät sen jälkeen vähiin. Latvialaisia oli paljon lähellä omaa maalia, eikä tilaa ollut paljoa. Pääsimme viemään peliä pitkälti niin kuin suunnittelimme, mutta vaarallisia maalipaikkoja emme onnistuneet luomaan, päävalmentaja Erkka V. Lehtola kertasi.

 

Toinen 40-minuuttinen jatkui tasaisena. 50. minuutilla Suomi sai vapaapotkun hyvästä paikasta ja sitä asteli antamaan tauolla vaihdosta kentälle tullut Roope Pyyskänen. Komea kuti painui yläriman kautta maaliin ja vei Suomen johtoon. 

 

Suomi loi seuraavaksi muutaman mainion tilanteen. Ensin Khamis Maki laukoi ohi ja perään Eetu Rissanen puski niin ikään ohi. Lupaava vastahyökkäys puolestaan liputettiin pois paitsiona. Latvia pääsi tasoihin 76. minuutilla varsin onnekkaasti. Suomalaispuolustaja palautti pallon maalivahdille, joka olikin liikkunut hieman. Näin ollen pallo karkasi Suomen omaan maaliin. 

 

Suomi haki voittomaalia loppuun saakka ja sai hyvin painetta Latvian maalille. Lopussa kun kaikki oli jo pelissä hyökkäyspäähän purki Latvia pallon Suomen linjan taakse. Maalivahti Roope Paunio tuli vastaan ja rikkoi tilanteeseen ehtinyttä hyökkääjää. Tuomari poisti hänet suoralla punaisella. Tuomio tuntui suomalaisleiristä melko kovalta, mutta peliä ei ollut enää jäljellä montaa minuuttia.

 

- Latvia nosti peliään meidän maalin jälkeen ja pelasi  muun muassa kaikki rajaheitot pitkinä. Jouduimme puolustamaan enemmän, mutta selvisimme ihan kohtalaisesti. Takaiskumaali oli epäonninen ja harmittaa tietysti pelaajien puolesta. 

 

Sekä Suomi että Latvia olivat voittaneet aiemmat ottelunsa, mutta Latvia paremmalla maalierolla. Näin ollen Latvia voitti turnauksen ja Suomi sijoittui toiseksi. U16-poikien seuraava tapahtuma on edessä jo elokuun alussa Färsaarilla. Kyseessä on avoin PM-turnaus, johon osallistuu isäntien ja Suomen lisäksi Tanska, Ruotsi ja Pohjois-Irlanti.

 

- Tavoitteemme turnauksessa oli keskittyä hyökkäyspeliin ja tehdä maaleja. Siinä emme onnistuneet. Toki mokasimmekin paikkoja, mutta olisimme myös voineet luoda enemmän tilanteita. Olimme pallon kanssa paljon kentän yläalueella ja pääsimme käymään niitä asioita läpi videopalavereissa.

 

- Mukana oli paljon ensikertalaisia, joten olen pelaamiseen yleisesti tyytyväinen. En kuitenkaan viimeisten syöttöjen tai maalintekolaukausten laatuun yläalueella. Siitä on todella hieno fiilis, että pääsemme jatkamaan jo reilun kuukauden päästä Färsaarilla. Jatkamme nyt tiivisti valmistautumista kohti syksyn EM-alkukarsintoja.

 

Lehtola nosti turnauksesta esiin muutaman onnistujan. Iisalmelaisen PK-37:n Viljami Aittokoski on pelannut seurassaan keskikentän keskustassa, mutta onnistui nyt hyvin oikealla laidalla. 

 

- Kun Viljami ja Eetu Rissanen palaavat Iisalmeen, ovat he varmasti taas vähän paremmassa vireessä. On hienoa, että he ovat saaneet vastuuta miesten Kakkosessa, siitä hatunnosto seuralle. Tämä oli Viljamille ensimmäinen maajoukkuetapahtuma ja hän onnistui hyvin. Meillä ei ole ollut liikaa hyökkääviä laitapelaajia ja hänen suorituksensa olivat ehdottomasti plus-merkkisiä. Samoin PKKU:n Ville Koski on pelannut seurassaan keskikentällä, mutta onnistui meillä topparina.

 

- Kaikki neljä hyökkääjäämme, eli Rissanen, Martin Salin, Maki ja Samu Ala, pystyivät näyttämään, mikä heissä on hyvää. Keskikentällä Adam Marhiev on tehnyt laadukasta työtä pelistä toiseen, luotsi listasi.

 

Katso kooste Latvia-ottelusta artikkelikuvan kautta.

 

Latvia-Suomi 1-1 (0-1)
50’ 0-1 Roope Pyyskänen

74’ 1-1 oma maali

 

Suomen kokoonpano:

1 Lucas Bergström TPS ->> 41. 12 Roope Paunio FC Honka

4 Juuso Anttila KTP

5 Ville Koski PKKU (C)

7 Viljami Aittokoski PK-37 ->> 66. 11 Jouko Karhunen KuPS

9 Eetu Rissanen PK-37 ->> 66. 20 Sampo Ala RoPS

10 Martin Salin FC Honka

13 Jussi Niska RoPS

14 Doni Arifi FC Honka ->> 41. 19 Khamis Maki VPS 

15 Lasse Pentti OLS

16 Adam Marhiev HJK ->> 78. 8 Matti Peltola HJK

18 Niko Hienonen FC Honka ->> 41. 6 Roope Pyyskänen FC Honka

 

Vaihdossa:

2 Kaarlo Rintamäki JJK

3 Abdi Gaaid HJS

17 Juho Pietola Ilves

 

  • P2002