U16-pojat nimetty Baltic Cupiin Liettuaan

Julkaistu

  • Maajoukkueet

U16-poikien maajoukkue matkaa juhannuksen jälkeen perinteiseen Baltic Cupiin, joka tänä vuonna pelataan Liettuassa.

Turnaus on tärkeä osa matkalla kohti syksyllä alkavia EM-karsintoja, mutta päävalmentaja Erkka V. Lehtola painottaa, että tässä vaiheessa vielä katsastetaan pelaajia laajalti. Huhtikuun UEFA Development –turnauksesta kaksi kolmasosaa joukkueesta on vaihtunut ja mukana on puolen tusinaa ensikertalaista.

- Tämä on ihan tarkoituksellista ja oli tiedossa jo huhtikuussa. Baltic Cupin jälkeen edessä on vielä malliryhmäleiri heinäkuussa ja sen jälkeen aletaan sitten koota ajatusta siitä millaisella ryhmällä kohti EM-karsintoja mennään, Lehtola kertoo.

Baltic Cup on totuttuun tapaan tiivistahtinen turnaus ja Lehtolan mukaan pääpaino on tämän myötä nimenomaan otteluissa ja pelaajien seuraamisessa ottelutilanteessa.

- Perinteisin menoin ollaan matkassa. Viiden päivän reissu, jossa neljään päivään pelataan kolme ottelua. Käytännössä juuri ottelut ovatkin tässä turnauksessa se iso juttu, harjoitteluun ei kovin paljon aikaa jää. Mutta näemme pelaajia nimenomaan pelaamassa ja saamme siitä arvokasta informaatiota.

Vastustajia on jo ennakkoon käyty Lehtolan mukaan varsin tarkkaankin läpi, mutta pääpainopiste on kuitenkin omassa pelaamisessa.

- Ne oman pelin keskeiset periaatteet ja se miten nämä pelaajat ne omaksuvat, se on se ensisijainen asia, Lehtola sanoo.

- Hyvin mielin turnaukseen joka tapauksessa lähdetään. On kiva saada tällainen tapahtuma keskelle harvinaisen vilkasta ja mielenkiintoista futiskesää.

Ottelut 
26.6. 11.00 Liettua – Suomi Palanga Stadium, Palanga
27.6. 13.00 Suomi – Viro Central Stadium of Klaipeda, Klaipeda
29.6. 11.00 Latvia – Suomi Central Stadium of Klaipeda, Klaipeda

Pelaajat Baltic Cupiin
Roope Paunio FC Honka
Lucas Bergström TPS
Kaarlo Rintamäki JJK
Lasse Pentti OLS
Ville Koski PKKU
Juuso Anttila KTP
Juho Pietola Ilves
Gaaid Abdi HJS
Jussi Niska RoPS
Viljami Aittokoski PK-37
Matti Peltola HJK
Adam Marhiev HJK
Doni Arifi FC Honka
Roope Pyyskänen FC Honka
Jouko Karhunen KuPS
Niko Hienonen FC Honka
Sampo Ala RoPS
Martin Salin FC Honka
Eetu Rissanen PK-37
Khamis Maki VPS

  • P2002