U16-pojat jälleen tasapeliin

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Alle 16-vuotiaiden (2002) poikien maajoukkue pelasi Pohjois-Irlannin kanssa 1-1 (0-1) –tasapelin joukkueitten toisessa kohtaamisessa Jyväskylässä torstaina.

Maat pelasivat tiistaina 2-2-tasapelin ja tasaisissa merkeissä lopputulosta myöten edettiin myös torstaina Harjun stadionilla.
 
Pohjois-Irlanti meni ottelussa johtoon 14. minuutilla Peter McKiernanin läpiajosta. Suomi hallitsi pelin ensimmäistä 25 minuuttia, muttei saanut aikaiseksi kuin muutaman vaarallisen maalipaikan, ei maalia. Tämän jälkeen tapahtumat kentällä tasoittuivat
 
Toinen puoliaika alkoi kuten ensimmäinen päättyi - tasaista peliä, jossa molemmilla oli hyviäkin paikkoja maalintekoon. Suomi sai pallon kertaalleen maaliinkin, mutta se hylättiin paitsiona.
 
Suomi tasoitti pelin 78. minuutilla Martin Salinin puskulla. Ottelun lisäajalla molemmilla oli mahdollisuudet voittomaalin tekemiseen, ja Pohjois-Irlanti tekikin maalin, mutta se puolestaan tuomittiin paitsioksi.
 
Päävalmentaja Stephen Ward ei ollut esitykseen kovin tyytyväinen.
 
- Meiltä puuttui se vauhti, joka oli tiistain pelissä. Toki Pohjois-Irlanti myös puolusti nyt paremmin, mutta meidän perussyöttämisessämme ja ensimmäisissä kosketuksissa oli paljon parannettavaa, annoimme pallon liian helposti pois ilman painettakin, Ward mietti.
 
- Tulimme pelin jälkeen kopista heti takaisin kentän laidalle ja puhuttiin, kaikkien mielestä tämä oli aika huono peli meiltä.
 
Tosiasioiden tunnustamisen ohella Ward listasi positiiviselle puolelle Suomen yritteliäisyyden siitä huolimatta, että peli ei kulkenut parhaalla mahdollisella tavalla.
 
- Loppuun saakka yritettiin kaivaa jotain tästä pelistä. Ottelu olisi voinut päättyä 0-1 tai 0-1, mutta jätkät hakivat loppuun asti tulosta ja saimme sen 1-1-tasoituksen. Se yrittäminen oli ilman muuta hyvää.
 
Suomi – Pohjois-Irlanti 1-1 (0-1)
14. 0-1 Peter McKiernan
79. 1-1 Martin Salin
 
Suomen kokoonpano 
 
12 Otto Hautamo HJK 
2 Juho Lehtiranta HJK >> 55. 55. 3 Lauri Kesti HJS
4 Tony Miettinen KuPS (var) >> 72. 13 Ilari Vaajanen Ilves
5 Veeti Mustonen OLS
6 Santeri Väänänen HJK >> 55. 8 Tuukka Partanen KuPS
7 Samuel Anini Jr PKKU >> 72. 17 Eetu Rissanen PK-37 
10 Naatan Skyttä Ilves (var) >> 63. 18 Martin Salin FC Honka
11 Juho Ojanen FC Honka (C)
14 Ville Koski PKKU
15 Lassi Forss FC Kuusysi
16 Albert Vauhkonen PK-37 >> 55. 9 Nooa Laine JJK
 
Vaihdossa:
1 Matias Riikonen MyPa
 
 
  • P2002