U15-pojat voittivat Slovakian toistamiseen

Julkaistu

  • Maajoukkueet

    U15-pojat voittivat Slovakian kaksoismaaottelun toisessa osassa torstaina 2-1 (1-1)-lukemin. Suomen ensimmäisen osuman viimeisteli Samuel Anini Jr, toinen oli vastustajan oma maali.

    Slovakia siirtyi ottelussa johtoon reilun puolen tunnin kohdalla. Suomalaispuolustus palautti pallon maalivahti Matias Niemelälle hieman pomppivana, eikä vahdin purku onnistunut kunnolla. Vieraat pääsivät väliin ja Adrian Kapralik tulitti pallon verkon perukoille.

    Ottelussa sattui erittäin ikävä tapahtuma noin 20 minuutin pelin jälkeen, kun keskikenttäpelaaja Matti Peltola sai kovan tällin jalkaansa. Hänen sääriluunsa meni poikki ja leikkaus on edessä vielä tänään torstaina tai huomenna.

    - Tilanne oli erittäin ikävä, mutta mitään tahallista vahingoittamistarkoitusta vastustajalla ei ollut. Myös ensimmäisessä ottelussa polvensa loukannut Naatan Skyttä on todennäköisesti sivussa pidempään. Toivotamme heille kovasti voimia kuntoutukseen, päävalmentaja Erkka V. Lehtola totesi.

    Suomi tasoitti pelin 43. minuutilla. Juho Ojanen kuljetti laidaltaan boksiin ja Samuel Anini Jr. viimeisteli maalin edestä.

    - Päätimme kopissa tauolla, että jos vain saamme oman pelimme kulkemaan paremmin, on tämän meidän ottelu. Ensimmäinen jakso ei ollut kovin vakuuttava. Olimme kuitenkin toisella paljon vaarallisempia.

    Voittomaaliksi jäänyt osuma syntyi toisen puoliajan alussa. Suomi antoi kulmapotkun, jonka sisään ohjasi epäonnekseen Slovakian pelaaja.

    Suomi loi useita vaarallisia tilanteita vastustajan maalille, mutta viimeinen silaus jäi puuttumaan. Slovakia sai muutaman mahdollisuuden tasoitukseen pelin loppuvaiheilla, mutta Suomen viimeisenä lukkona toimi maalivahti Niemelä.

    Lehtola oli viikon antiin äärimmäisen tyytyväinen.

    - Fiilis on todella valoisa lukuun ottamatta loukkaantumisia. Emme ole liian usein päässeet aloittamaan maajoukkuetaivalta kahdella voitolla. Voitot vahvistavat joukkuetta ja luovat pohjaa tulevalle, vaikka tietenkään pelkät tulokset eivät ole merkityksellisiä. Teimme virheitä, vääriä ratkaisuja ja ajoimme itsemme sitä kautta ahtaalle. Saamme kaikesta tästä arvokasta tietoa. Puolustimme kuitenkin joukkueena erittäin hyvin, luotsi muistutti.

    - Tänään näkyi jopa enemmän jännitystä kuin tiistaina. Vaihdoimme avaukseen seitsemän pelaajaa, joten heillä oli varmasti kova halu pärjätä hyvin. Tietysti hieman ”kevätkuntoinen” kenttä tuo myös oman jännityksensä, eli miten pallo tulee tottelemaan.

    U15-pojat pelaavat seuraavat maaottelunsa Ruotsia vastaan elokuussa.

    Suomi-Slovakia 2-1 (1-1)
    35’ 0-1 Adrian Kapralik
    43’ 1-1 Samuel Anini Jr.
    47’ 2-1 oma maali

    Suomen kokoonpano:
    12 Matias Niemelä FC Espoo
    5 Ilari Vaajanen Ilves
    6 Matti Peltola HJK ->> 19. 8 Santeri Väänänen HJK
    7 Samuel Anini Jr. PKKU ->> 63. 18 Niko Hienonen FC Honka  
    11 Juho Ojanen FC Honka
    13 Doni Arifi FC Honka
    14 Kaarlo Rintamäki JJK
    15 Lassi Forss FC Kuusysi ->> 60. 3 Juho Lehtiranta HJK  
    16 Juho Kilo KäPa ->> 41. 9 Nooa Laine JJK
    17 Eetu Rissanen PK-37
    19 Lauri Kesti HJS

    Vaihdossa:
    1 Matias Riikonen MYPA
    4 Tony Mbindyo KuPS

    Ei kokoonpanossa:
    Naatan Skyttä Ilves
    Topi Forss PKKU