TPV:llä oli oiva kenraaliharjoitus

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

TPV:n kenraaliharjoitus esitettiin keskiviikkona Kaupin Urheilupuistossa Ilves 2:ta vastaan. 0-0 päättynyt ottelu antaa hyvän alusta lähteä Ykkösen kauteen.

Ilves 2:n miehistöä oli vahvistettu muutamilla liigajoukkueen pelaajilla. Myös valmentaja tuli liigajoukkueesta; kakkosvalmentaja Toni Kalliolle harjoitusottelu oli valmentajatutkintoon liittyvä näyttö.

Ottelu auringon hellimällä Kaupin tekonurmella lähti käyntiin odotetusti. Liigakokemusta omaavien pelaajien myötä Ilves toi pallon hyökkäys toisensa jälkeen TPV:n kenttäpuoliskolle ja ajoittain maalintekoalueelle, mutta valmista ei tullut. Vaikka TPV pelasi kuin unessa ottelun ensimmäisen vartin, eivät Ilveksen pelaajat pystyneet kukistamaan vierasjoukkueen puolustuspelaamista.

Ottelun vanhetessa ja minuuttien juostessa TPV sai ”juonesta kiinni” ja tasoitti pallonhallintatilastoa. Maalia sekään ei tosin saanut aikaiseksi, eikä kummallekaan kirjattu edes oikeasti selvää maalintekopaikkaa. Joka tapauksessa ottelu oli alkusekunnista alkaen viihdyttävää ja selvästi näki, että kummallakin joukkueella alkavat pian tosikoitokset, jotka jatkuvat lokakuulle asti. Mitä lähemmäksi ottelun loppuvihellystä tultiin, sitä paremmin TPV pääsi peliin mukaan.

Tuttuun tapaan TPV:n jokainen kenttäpelaaja pääsi hakemaan ottelutuntumaa. Toiselle jaksolle kentälle tuli Jari Nikkilä korvaten Juho Saarisen, Hakim Belbachir Eetu Räisäsen tilalle, Eino-Veikko Ek Joonas Rantalan tilalle ja Jesse Oksanen Riku Oraksen tilalle. Räisänen pääsi kentälle vielä toistamiseen, kun Tomi Ylinen tuli vaihtoon ja myös Rantala juoksi kentälle tullessaan Arjan Goljahanpoorin paikalle.

TPV:n päävalmentaja Anssi Ylinen oli tyytyväinen, kun jälleen jokainen kenttäpelaaja sai peliaikaa. Vielä suurempi tyytyväisyyden aihe oli se, ettei maalivahti Tuomas Karjanlahden tarvinnut hakea palloa maalista.

- Rehellisesti on saman tien todettava, ettemme olleet tänään kovin vaarallisia, joskaan ei sitä ollut Ilveskään. Maalit olivat kortilla tässä ottelussa, Ylinen huomautti.

  • TPV