TPV-kapteeni ylpeä omistaan

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

TPV juhli lauantaina nousua Ykköseen, kun se voitti toisessa nousukarsintaottelussa MYPA:n 2-1 ja nousi näin yhteismaalein 3-2.

TPV:n kapteeni Jari Nikkilän tunnelmat olivat luonnollisesti korkealla voiton jälkeen.

- Jokainen tästä joukkueesta saa olla ylpeä itsestään. Ei ole kyse siitä, kuinka paljon kukin on pelannut, vaan me olemme joukkue, jossa jokainen antoi kaikkensa harjoituksissa ja otteluissa, Nikkilä hehkutti TPV:n sivuilla.

Päävalmentaja Anssi Ylinen sanoi helpotuksen nousseen ensimmäiseksi tunteeksi loppuvihellyksen jälkeen.

- Ajattelin, että nyt se aika on loppu ja tunsin helpotusta. En kiellä, ettenkö olisi ajatellut ottelun päättymistä, sillä johdimme ja tulos veisi meidät Ykköseen. Koko ajan olin tietoinen siitä, että MYPA voi tehdä tasoittavan maalin vaikka aivan lopussa ja sillä tuloksella he olisivat nousseet.

- Tuntuu äärimmäisen hyvältä, varsinkin pelaajien puolesta. Emme pelanneet mitenkään älyttömän hyvin, joskaan emme flopanneetkaan koska voitimme. Ottelun tärkeys näkyi lievänä rentouden puuttumisena, pallon liian hitaana liikkumisena pelaajalta toiselle ja ehkäpä ajatuskin kävi hiukan liian hitaalla tavalliseen sarjaotteluun verrattuna, Ylinen huomautti.

  • TPV