TiPS:n Kaijasilta jäi kaipaamaan pisteitä

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Helteisellä Jyväskylän Harjulla pelattu Naisten Liigan ottelu JyPK-TiPS päättyi kotijoukkueen 2-0 voittoon. Peli oli jännittävä aivan loppusekunneille asti, sillä JyPK-johdosta huolimatta pelin jälkipuolisko oli vahvasti tikkurilalaisten hallinnassa.

– Erikoinen matsi, tappiota emme pelillisesti mitenkään ansainneet, mutta nöyrästi pitää oppia tästä taas seuraavaan matsiin pelin voittamiseksi, totesi TiPS:in päävalmentaja Petteri Kaijasilta ottelun jälkeen suurimman tunnekuohun laannuttua.

Ensimmäistä puoliaikaa leimasi kummankin joukkueen heikko viimeistely. Yhteensä joukkueilla oli kymmenkunta maalipaikkaa, mutta vedot suuntautuivat pääasiassa reilusti yli maalin. Kumpikaan maalivahti ei joutunut lopulta edes esittelemään parasta osaamistaan. Tauolle lähdettiin tilanteessa 0-0.

– Nurmen aiheuttamat kenttämestarin erikoiset aiheuttivat ongelmia pelin rakentelussa, varsinkin ottelun alussa. Peliin saatiin kuitenkin ote alkuvaikeuksien jälkeen ja loimme riittävän määrän paikkoja ottelun voittamiseen jo ekalla puoliajalla. Useita vetoja ja reboundeja päästiin kokeilemaan boksin sisältä, mutta palloja ei saatu tänään verkon perukoille, kaksi ylärimaa kaukovedoistakaan ei lämmittänyt meitä ottelun jälkeen, totesi päävalmentaja Kaijasilta. 

Erinomainen sää, olosuhteet kohdallaan ja pelikin loppuun saakka jännittävä. Ei kuitenkaan tänään pisteitä Vantaalle.

– JyPK teki hienon kaukovedon paristakymmenestä metristä yläkulmaan toisella puolikkaalla ja vaikeutti meidän kovaa maalitonta painostusta entisestään. Lopussa panostimme tasoitukseen ja JyPK hyödynsi vastahyökkäyksestä läpiajon ja teki loppulukemat, summasi Kaijasilta loppulukemat.

  • TiPS