Suomi päätti voittoon Tsekeistä naisten EM Futsal Main Round turnauksen

Julkaistu

  • Futsal

Suomi päätti voittoon Tsekistä naisten EM Futsal Main Round turnauksen

Portugalissa pelatussa naisten EM Futsalin Main Round turnauksessa Suomen kamppailut päättyivät hienoon 6-2 voittoon Tsekistä. Turnaus oli Suomelle tuloksellisesti ja kokemuksena tulevaa ajatellen erinomainen. Saldona oli myös voitto 8-2 numeroin Serbiasta ja niukka 1-3 tappio hienon puolustustaistelun jälkeen kivikovalle Portugalille. Kahdella voitollaan Suomi varmisti lohkon kakkostilan ja tärkeitä rankingpisteitä.

Tsekki ottelusta tuli odotetun tiukka vääntö ja oli ehkä tiukempikin, kun mitä loppunumerot antavat ymmärtää.

-Pelin kuva oli hyvin erilainen kun kahdessa aiemmassa ottelussa. Tsekki antoi painetta pitkillä palloilla Suomen päätyyn ja monasti jopa kahdella kärkihyökkääjällä he koettivat murtaa meidän puolustusta. Onneksi kuitenkin kapteenimme Elina Setälä näytti joukkueelle taistelun mallia kahdella maalillaan, bussista tavoitettu, kohti lentoasemaa matkaava päävalmentaja Jaakko Laitinen kommentoi. 

-Ensimmäisen jakson lopun ja toisen alkupuoliskon melko sekavan vaiheen jälkeen, saimme kuitenkin helpottavan Netta Hannulan tekemän 3-1 maalin. Tämän jälkeen saimme ottelun hyvin kontrolliin, eikä meillä ollut enää juurikaan suurempia vaikeuksia ottelun lopussa, Laitinen jatkaa.

Kokonaisuutena katsottuna Suomen naisten futsal on Eurooppalaisittain hyvällä tasolla. Euroopan kärkimaat ovat maailman huippua ja Suomea selkeästi edellä. Tällä hetkellä Suomi kuulunee tasaiseen ylempään eurooppalaiseen keskikastiin. Tällä tasolla pysyminen ja etenkin ylöspäin nouseminen edellyttää kuitenkin kovaa työtä kotimaisessa Liigassa ja maajoukkueessa hyvin alkaneen toiminnan jatkamista, sekä edelleen kehittämistä. Kun taitotason ja pelitemmon kehittämisessä Suomi tekee aktiivisesti hyvää lisätyötä, niin kärkimaatkin ovat ehkä hieman lähempänä. Se on varmaa, että useassa Euroopan maassa naisfutsal menee lähivuosina isoin harppauksin eteenpäin ja siinä junassa Suomen tulee ehdottomasti olla mukana.

Maalikoosteita HUU TV:ssa

Maalintekijät

4.16    1-0    Elina Setälä (Netta Hannula)
8.25    2-0    Elina Setälä (Tiia Juntikka)

24.30  2-1    Barbora Hylova
29.09  3-1    Netta Hannula (Tiia Juntikka)
29.29  4-1    Tiia Juntikka
33.29  5-1    Odehlanova, Tsekki, oma maali
35.10  6-1    Daniela Tjeder

36.32  6-2    Barbora Hylova (PLzakova)

Varoitukset / Kentältäpoistot

13.53  Odehnalova, Tsekki (varoitus)
22.57  Blenkova, Tsekki (varoitus)
27.30  Sini Sutinen (varoitus)
32.44  Souskova, Tsekki (ulosajo)

Suomen Kokoonpano
Aloitusviisikko

1  Leena Lepikonmäki (mv)
6  Elina Setälä (c)
7  Tiia Juntikka
9  Jonna Kykkänen
18 Netta Hannula

12 Tiia Ropanen (mv)
3   Tiina Pöyry
4   Pirta Hiukka
5   Anna Keränen
10 Daniela Tjeder
13 Emilia Jokisalo
17 Sini Sutinen

  • futsal
  • naisten futsalmaajoukkue