Suomen Cupin finaalin jälkeiset tapahtumat SUEKin selvitykseen

Julkaistu

    Lauantaisen miesten Suomen Cupin finaalin päätösvihellyksen jälkeiset valitettavat tapahtumat siirretään SUEKin selvitettäväksi.

    Finaalin päättymishetkellä mestaruuden voittaneen Ilveksen kannattajakatsomosta ryntäsi faneja useista kielloista huolimatta suoja- ja mainosaitojen läpi kohti kenttäaluetta. Järjestyksenvalvojat pysäyttivät kentälle pyrkineet katsojat voimakeinoin.

    Tapauksesta on levinnyt julkisuuteen niin kuva- kuin videomateriaalia, jota Palloliitolla on myös itsellään tapahtumasta käytössä. Palloliitto on lauantai-illan ja sunnuntain aikana saanut myös lisää informaatiota tapauksesta, mm. otteluorganisaation kuvaaman videomateriaalin. Jotta tapahtumien kulku saadaan tutkittua mahdollisimman tarkasti ja puolueettomasti, Palloliitto on päättänyt antaa asian SUEKin selvitettäväksi.

    - Koska olemme cupin finaalissa itse tapahtumajärjestäjänä ja siten myös osapuolena tässä ikävässä tapauksessa, katsomme että sen tutkinta tulee antaa ulkopuolisen tahon hoidettavaksi. SUEK on toimenkuvansa ja osaamisensa myötä tämän osalta luonnollinen taho selvittämään asiaa, Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande sanoo.

    - Olemme tänään sunnuntaina pyytäneet SUEKia selvittämään tapausta. Heidän selvityksensä myötä tapahtumien kulku ja vastuut saadaan luotettavasti ja kattavasti selville. 

    SUEKin selvitys toimii sittemmin aineistona myös Palloliiton kurinpitovaliokunnalle tässä kyseisessä tapauksessa ja toisaalta pohjana mahdollisille muille Palloliiton tekemille jatkotoimenpiteille. 

    - Selvitys saattaa lisäksi tuoda yleisempiä toimintaohjeita katsomoturvallisuuden parantamiseksi jatkossa. Katsomoturvallisuus on totta kai meille ensisijaisen tärkeä asia, Casagrande huomauttaa.

    • Palloliitto