Seurojen Palloliitto etenee - seuraparlamentti kokoontui Lappeenrannassa

Julkaistu

    Palloliiton seuraparlamentti kokoontui kevätkokoukseensa Lappeenrantaan perjantaina 26.4.

    Seuraparlamentti sai katsauksen Palloliiton taloudesta ja toiminnasta edellisellä tilikaudella. Palloliiton liikevaihto tilikaudella 2018 oli reilu 24,0 miljoonaa euroa ja tilikauden tulos noin 110 000 euroa ylijäämäinen. Tilivuoden 2018 ylijäämä muodostuI kokonaisuudessaan miesten A-maajoukkueen Nations Leaguen lohkovoiton tuomista palkintorahoista, joilla katettiin myös tilivuodelle alkujaan budjetoitua tappiota. Palloliiton maksuvalmius tilikauden 2018 lopussa oli erittäin hyvä. Seuraparlamentti vahvisti vuoden 2018 tilinpäätöksen ja myönsi liittohallitukselle vastuuvapauden.

    Seuraparlamentti saattoi myös todeta, että kaikki piirikokoukset ovat allekirjoittaneet piirin ja Palloliiton välisen luovutussopimuksen. Sopimukset varmistavat Seurojen Palloliitto -hankkeen etenemisen aikataulussa kohti vuoden 2020 alkua, jolloin Palloliiton uusi organisaatio aloittaa toimintansa. Seuraparlamentti vahvisti luovutussopimukset osaltaan.

    Lisäksi seuraparlamentti hyväksyi liittohallituksen esityksen ehdollepanotoimikunnan toimintasäännöksi.

    Seuraparlamentti päätti myös pelipassien hintojen pitämisestä ennallaan kaudella 2020. Palloliiton liittymismaksu seurojen osalta pidetään niin ikään ennallaan, sen sijaan Palloliiton jäsenmaksu yhdenmukaistettiin kaudelle 2020 ja on kaikkien seurojen osalta 250 euroa.

    Jo ennen seuraparlamentin kevätkokousta kokoontunut liittohallitus päätti hyväksyä futsal-säännöt ja -määräykset kaudelle 2019-2020 futsaltyöryhmän esityksen mukaisesti. Liittohallitus hyväksyi lisäksi talenttivalmennustuen kriteerit vuosille 2020-2022 esityksen mukaisesti ja tuen hakuprosessi alkaa päätöksen myötä

    Liittohallitus vahvisti myös miesten A-maajoukkueen syksyn viimeisten EM-karsintojen kotiotteluiden pelipaikat, mistä kerrottiin jo erikseen perjantaina >>

    • Palloliitto
    • Seurojen Palloliitto