Seurojen Palloliiton organisaatiosta suunnitelma pitkällä

Julkaistu

    Seurojen Palloliitto -kehitysohjelma on Palloliiton historian suurin organisaatiomuutos. Sen tavoitteena on erityisesti siirtää resursseja hallinnosta kentälle. Kehitysohjelman toteuttamiseksi lähes kaikki Palloliiton uuden organisaation mukaiset tehtävät on avattu joko sisäiseen tai ulkoiseen hakuun. Suurin osa tehtävistä tullaan täyttämään sisäisesti

    Organisaatiorakenteesta on nyt valmistunut suunnitelma aikataulussaan (näet suunnitelman tästä). Uuden organisaation mukaiset toimenkuvat alkavat 1.1.2020. Vuoden 2019 aikana on kuitenkin jo joitakin muutoksia ja käynnistyviä toimenkuvia, jotka kuvataan liitteessä. Lisäksi suurella osalla henkilökunnasta on jo uuden organisaation mukaisia valmistautumistehtäviä.

    Maajoukkue- ja aluevalmentajien rekrytointi on vielä kesken. Mutta nyt on jo selvää, että nykytilanteeseen verrattuna maajoukkue- ja aluevalmentajia tulee olemaan kaksi molempia enemmän tulevassa organisaatiossa.

    – Maajoukkue- ja aluevalmentajien määrän kasvun avulla pääsemme lähemmäs seurojen arkea, kun kaikki valmentajien aika ei mene eri maajoukkueiden valmennuksessa. Tämä on meille tärkeä kehityssuunta, toteaa urheilutoimenjohtaja Hannu Tihinen.

    Resurssien lisääminen kentälle tarkoittaa myös suoraan seurojen toiminnan vahvistamista, jota on toteutettu talenttivalmentaja- ja tutortuella. Uusimpana seuraresursoinnin muotona on tukimuoto, jossa resursoidaan seurayhteisöjä palkkaamaan valmennusosaamisen kehittäjiä. Tämä tukimuoto on pilotointivaiheessa.

    – Seuraamme näiden toimien vaikutuksia suhteessa tavoitteisiimme ja mikäli resursoinneillamme on vaikuttavuutta, voimme perustellusti lisätä näitä panostuksia, kuvaa Tihinen. 

    Resurssien siirtyminen hallinnosta kentälle jatkuu portaittain. Vuonna 2020 urheilutoiminnan resurssit kasvavat 13 henkilötyövuodella ja suunnitelmien mukaan kasvu jatkuu vuonna 2021 viidellä henkilötyövuodella.

    Ylösajo käynnissä ja satsauksia vaikuttamiseen

    Uuden organisaation - jossa Palloliito toimii yhtenä organisaationa toteuttaen myös piirien aiemmin toteuttamat palvelut – rakentaminen vaatii huolellisen ylösajon. Ylösajoa varten käynnissä on koko Palloliiton ja piirien henkilökuntaa koskettava projekti, jossa ratkaistaan organisaatiomuutoksen aiheuttamia siirtymäkauden haasteita ja rakennetaan ehjät palveluketjut nykyisille  piirien ja Palloliiton tuottamille palveluille. 

    – Kun rakenteet ja tapa toteuttaa palvelut muuttuvat, on meidän suhtauduttava kaikella vakavuudella sen varmistamiseen, että toteutamme hyvin ne palvelut, joita meiltä odotetaan, sanoo pääsihteeri Marco Casagrande

    Palloliitto on myös perustanut erillisen vaikuttamis- ja yhteiskuntavastuutyöryhmän, joka luo parhaillaan Palloliitolle vaikuttamissuunnitelmaa.

    – Seurat ovat esittäneet vahvan toiveen, että Palloliitto ottaisi isompaa roolia vaikuttamisasioissa. Toive on kuultu. Tuotamme parhaillaan vaikuttamistyökaluja ja määrittelemme askelia sille,  kuinka Palloliitto voisi yhdessä seurojen kanssa toimia tulevaisuudessa mahdollisimman vaikuttavasti, määrittelee Casagrande työryhmän tavoitteita.