Sanni Franssi haluaa hyödyntää kasvanutta itseluottamustaan maajoukkueessa

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Albaniaa vastaan loistanut Franssi lähtee luottavaisena marraskuun EM-karsintaotteluihin.

Fortuna Hjørringiä edustava Sanni Franssi pelaa huippukautta Tanskan Elitedivisionenissa. Viime kaudella kakkoseksi sijoittunut Fortuna johtaa sarjaa 13 kierroksen jälkeen, ja hyökkääjä on joukkueen paras maalintekijä yhdeksällä osumallaan.

– Sarjakausi on ollut todella tiivis, sillä viikonloppujen lisäksi olemme pelanneet lähes joka viikko arkipelin. Sarja on ollut tasaisempi kuin viime vuonna, eikä mukana ole yhtään heittopussia. Täten olen päässyt pelaamaan paljon kovatasoisia otteluita, Franssi toteaa.

– Maaleista on tullut hyvä fiilis, ja itseluottamukseni on ollut korkealla. Olemme pelanneet joukkueena hyvin, joten on ollut helppo tehdä maaleja.

Kotimaan sarjamenestyksen lisäksi Fortuna pääsi aina neljännesvälieriin asti Mestarien liigassa. Tie nousi pystyyn viime keskiviikkona, kun Olympique Lyonnais pudotti tanskalaiset jatkosta. Franssi pelasi 70 minuuttia kilpailun hallitsevaa mestaria vastaan.

– Se oli aikamoista puolustustaistelua. Välillä on hyvä päästä mittaamaan omaa tasoa huippupelaajia vastaan. Pelasimme kolme vuotta sitten Zürichin kanssa Lyonia vastaan, ja oli kiva huomata, että olen mennyt eteenpäin ja ottanut kiinni tasoeroa absoluuttiseen huippuun.

Fortuna pelasi myös sunnuntaina, jolloin joukkue haki 2–1-vierasvoiton Kolding BK:sta. Ottelun avausmaalista vastannut Franssi toteaa, ettei hänellä ole ollut vaikeuksia siirtää ajatuksia tärkeisiin karsintaotteluihin.

– Meillä on sen verran rutiinia maaotteluista, ettei ole vaikeaa hypätä seurajoukkueesta Helmarien mukaan. Pelaajat tuntevat toisensa niin hyvin, että rytmiin pääsee mukaan jo ensimmäisen päivän aikana.

Franssi nousi Suomen avauskokoonpanoon Albania-ottelussa ja kiitti vastuusta toden teolla. Franssin A-maajoukkueuran toinen maali syntyi, kun Linda Sällström keskitti pallon maalille, ja Franssi viimeisteli 3–0-osuman upeasti takavasaralla. Tämän lisäksi hyökkääjä teki esityön kahteen muuhun maaliin 8–1-voitossa.

– Onnistumiset antavat aina energiaa ja itseluottamusta, ja maalinteko on hyökkääjälle aina tärkeää. Meillä on todella kova kilpailu, eikä kenelläkään ole varmaa avauskokoonpanon paikkaa, joten henkilökohtaiset onnistumiset ovat tärkeitä. Kilpailun kautta puskemme tätä joukkuetta parempiin suorituksiin, Franssi kertoo.

– Jos saan vastuuta tulevissa otteluissa, minun täytyy alkaa luovaksi. Kun takavasara kerran onnistui, pitää keksiä jotain uutta. 

Kumpikin Helmarien tulevista vastustajista on pelannut syksyllä yhden karsintaottelun. Kypros kärsi murskatappion Skotlannille, kun Portugali taas haki täydet pisteet Albaniasta. 

Kypros on Helmareille uusi tuttavuus, ja Franssi toteaa, että on aina mukavaa päästä pelaamaan uusia maita vastaan. Portugalin Suomi kohtasi viimeksi vuonna 2018, jolloin joukkueet päätyivät maalittomaan tasapeliin.

– Portugalia vastaan olemme pelanneet viime vuosina tasaisia otteluita. Veikkaan, että luvassa on jälleen tasainen matsi, joka voi kääntyä kumpaan suuntaan tahansa – tällä kertaa se kääntyy meidän suuntaamme.


Helmarit kohtaa Kyproksen Telia 5G Areenalla Helsingissä torstaina 7.11. kello 18.00 ja Portugalin Famalicãossa tiistaina 12.11. kello 18.30 (20.30 Suomen aikaa).

Pääsyliput EM-karsintaotteluun Suomi-Kypros >>

  • Helmarit
  • naisten A-maajoukkue