Sami Ristilä vahvistamaan Kaakon aluevalmennusta

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Palloliiton aluevalmentajaryhmää on vahvistettu kokeneella Sami Ristilällä, joka tulee mukaan Kaakon aluevalmennukseen.

Ristilä toimii vuonna 2018 oto-pohjalta aluevalmentajana Kaakon alueella U18-poikien maajoukkuevalmennuksestakin vuonna 2018 vastaavan Idän aluevalmentajan Kai Nyyssösen tukena. Ristilä jatkaa edelleen samalla päätoimisena FC Lahden valmennustiimissä.

Ristilällä on vankka kokemus takanaan niin pelaajana kuin valmentajana. Omalla pelaajaurallaan hän pelasi Veikkausliigassa Hakan, MYPAn ja Jokerien riveissä yhteensä 247 ottelua ja on lisäksi pelannut niin Hollannissa kuin Irlannissa ja kokemusta pelaajana on myös Saksan kentiltä. Poikien ja nuorten maajoukkueissa Ristilä on pelannut kaikkiaan 54 maaottelua ja viimeistellyt niissä 19 maalia.

Valmentajauransa Ristilä aloitti vuonna 2007 Irlannissa Drogheda Unitedin U21-joukkueen päävalmentajana ja eteni nopeassa tahdissa Irlannin A-leaguen miesten joukkueen päävalmentajaksi. Irlannin vuosien jälkeen Ristilä palasi Suomeen ja on toiminut päävalmentajana niin Hakassa kuin FC KTP:ssa ja sen jälkeen vielä Irlannin pääsarjassa Shamrock Roversissa ennen nykyistä pestiään FC Lahdessa.

UEFA B –valmentajatutkinnon Ristilä on suorittanut Irlannissa vuonna 2007 ja UEFA A -tutkinnon Suomessa seuraavana vuonna sekä UEFA Pro –tutkinnon vuonna 2012.

- Samin kansainvälinen kokemus ja koulutusosaaminen tuovat erinomaisen lisän tiimiimme. FC Lahdelle erityiskiitos joustavasta suhtautumisesta Samin ajankäytön ohjaamiseen aluevalmennustoimintaan, kiittelee Palloliiton pelaajakehityspäällikkö Hannu Tihinen.

- Samin mukanaolo talenttien aluevalmennuksessa sopii FC Lahden toimintaan mainiosti, onhan oma strategiammekin vahvasti painottunut laadukkaaseen pelaajapolkuun ja nuorten eteenpäin viemiseen urallaan, taustoittaa FC Lahden toimitusjohtaja Tomi Honkanen sopimusta.

  • Paluejoukkue
  • Kaakkois-Suomi