Sami Ristilä Itä-Suomen alueen koulutuspäälliköksi

Julkaistu

  • Alueuutiset

Sami Ristilä on valittu Palloliiton Itä-Suomen alueen koulutuspäälliköksi. Ristilä vastaa tehtävässään alueen valmennusosaamisen kehittämisestä. Lisäksi hän toimii Keski-Suomen valmennuskeskuksen päällikkönä vuonna 2020.

Sami Ristilä, 45, aloittaa työnsä Itä-Suomen alueen koulutuspäällikkönä 4. marraskuuta. Ristilän tehtävänä on kehittää valmennuskoulutusjärjestelmää tuottamaan erinomaisia valmentajia pelaajakehityksemme peruselementiksi.  

Vuonna 2020 Ristilän tehtävänä on myös vastata Keski-Suomen valmennuskeskuksen johtamisesta Eero Savolaisen kanssa.

– Tämä on mielenkiintoinen ja haastava pesti, ja lähden mukaan innolla. Auttaakseni alueen seuroja minun on päästävä valmentajien ja seurojen lähelle. Haluan oman osaamiseni sekä valmentajakoulutusten avulla olla mukana luomassa kehittymisen ja tietoisuuden ilmapiiriä, Ristilä sanoo.   

Vuonna 2007 valmentajauransa aloittanut Ristilä siirtyy tehtävään FC Lahden päävalmentajan paikalta. Ennen viimeistä pestiään hän on toiminut FC Hakan, FC KTP:n sekä irlantilaisen Drogheda Unitedin päävalmentajana. Ristilällä on valmennuskokemusta myös irlantilaisesta Shamrock Roversista. Hän suoritti UEFA A -lisenssin Irlannissa vuonna 2008 ja UEFA Pro -lisenssin Suomessa vuonna 2012.

Ristilä toimi viime vuonna Kaakon aluevalmennuksessa Idän aluevalmentaja Kai Nyyssösen tukena. Ristilällä on täten selkeä kuva siitä, millaisessa ympäristössä hän tulee työskentelemään, sillä hänen toiminta-alueensa kattaa myös osan Kaakosta.

– Asun itse Kotkassa, joten alue on minulle hyvin tuttu. Tunnen entuudestaan seuroja ja tiedän, millaista arki niissä on. Olen toiminut kouluttajana UEFA A-, B- sekä Huippupelaajien B-kursseilla, ja siitä on varmasti hyötyä uudessa tehtävässäni.

Ennen valmentajauraansa Ristilä loi mittavan uran pelikentillä. 247 FC Hakassa, MYPA:ssa ja FC Jokereissa pelatun Veikkausliiga-ottelun lisäksi hänellä on pelaajakokemusta Saksasta, Hollannista ja Irlannista. Poikien ja nuorten maaotteluita Ristilä pelasi yhteensä 54, ja niissä syntyi komeat 19 maalia.

Palloliiton koulutuspäällikkö Matti Lähitie toteaa, että prosessin loppusuoralla oli kolme hyvää haastateltavaa, ja Ristilällä oli heistä paras ote johtamiseen. Ristilä teki vaikutuksen visiollaan siitä, kuinka hän johtaisi alueen toimintaa.

– Hänellä on lisäksi paljon kokemusta kouluttamisesta ja hän on toiminut Veikkausliiga-tasolla sekä ulkomailla asti päävalmentajana. On myös hyvä, että hän tuntee alueen entuudestaan.

  • Palloliitto