Saku Ylätupa Huuhkajiin - ”Tavoite on tehdä debyytti”

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Kesän U19-poikien EM-lopputurnauksessa Suomen kapteenin nauhaa kantanut Saku Ylätupa on valittu ensimmäistä kertaa Huuhkajiin.

Markku Kanerva julkaisi A-maajoukkueensa Qatarin maaotteluleirille torstaina. Huuhkajat kohtaa Ruotsin 8. tammikuutta ja Viron 11.1. ”Rive” valitsi joukkueeseensa muun muassa 19-vuotiaan Saku Ylätuvan.

 

- Oli hienoa saada kutsu Huuhkajiin. Pääsen ensimmäistä kertaa mukaan, joten lähden ilman muuta nauttimaan. Tavoite on tehdä debyytti, Ylätupa toteaa.

 

Ylätupa pelasi kaikki kolme ottelua U19 EM-kotikisoissa heinäkuussa ja jälkeen hän nousi Juha Malisen valmentamaan U21-maajoukkueeseen. Rooli Pikkuhuuhkajissa kasvoi syksyn mittaan ja nyt edessä on valmistautuminen syksyn EM-karsintoihin. Suomen lohkoon arvottiin Tanska, Romania, Ukraina, Pohjois-Irlanti ja Malta.

 

- Lohko on mielestäni aika paha, mutta eihän niitä helppoja olekaan. Olen odottavaisin mielin, karsinnat saisivat jo alkaa. Uskon, että meillä on hyvä joukkue kasassa. Vuoden tärkein tavoitteeni on päästä pelaamaan mahdollisimman paljon ja että saisimme syksyllä hyvän alun karsinnoille.

 

Huuhkajien Qatarin miehistöstä myös Hugo Keto, Kaan Kairinen ja Lassi Lappalainen ovat vielä U21-maajoukkueikäisiä. Leirille lähtee myös Pikkuhuuhkajien päävalmentaja Malinen.

 

Seurajoukkuetasolla Ylätupa pelaa hollantilaisen Ajaxin reserveissä. Hän on saanut minuutteja enimmäkseen vaihdosta, mutta avasi maalitilinsä marraskuussa. Joukkue pelaa maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla ja on kahdeksantena.

 

- Kauteni on ollut hieman rikkinäinen, en ehtinyt kunnolla pre-seasonille ja yhtenäiset treenijaksot ovat jääneet vähän vähiin. Nyt pelit ovat alkaneet kulkea paremmin. Minun pitää saada enemmän vastuuta ja sitä kohden menen, nuori vakuuttaa.

 

Huuhkajien joukkueen löydät täältä.

  • Huuhkajat
  • U21-maajoukkue