SAKU ry:n lopputurnauksesta huipentuma EPS:n ja Omnian aamuharjoittelulle

Julkaistu

  • Seuratoiminta

Bussin startatessa 29.11.2017 klo 8.30 Leppävaaran oppilaitoksen pihalta kohti Vaasaa ilmassa oli ottelumatkoihin kuuluvaa positiivista jännitystä, sillä olihan joukkue nyt ensimmäistä kertaa yhdessä lähdössä pelaamaan joukkueena kaksipäiväiseen turnaukseen.

Se, että tähän oli päästy, alkoi jo aikaisin syksyllä, kun Omnian lehtori Petra Sillanpää ja Hyvää seuraa- hankekoordinaattori Jari Kanth käynnistivät yhdessä Espoossa Omnian jalkapallojoukkueiden aamuharjoitukset, joita pidetään kahdesti viikossa.

- Jalkapallojoukkueen aamuharjoittelu on löytänyt mainiosti paikkansa ja osallistujia on ollut pitkin syksyä parhaimmillaan 40 pelaajaa per harjoitus, kertoo EPS:n hankekoordinaattori Kanth.

Omnia saikin jalkeille SAKU ry:n järjestämän ammattiin opiskelevien poikien valtakunnallisen lopputurnauksen alkukarsintoihin kaksi joukkuetta, joista toinen pääsi lopputurnaukseen ja toinen niukasti karsiutui.

Matka turnauspaikkakunnalle Vaasaan sujui mainiosti ja tuotapikaa olikin jo ensimmäinen ottelu SLK:n joukkuetta vastaan. Vauhdikas ja tasainen ottelu päättyi tasan 1-1. Seuraavana oli vastassa ennakkoon vahvaksi tiedetty Kuopio, joka jyräsikin ensimmäiset minuutit, muttei onnistunut millään maalinteossa Omnian puolustaessa uhrautuvasti koko joukkueen voimin. Pikkuhiljaa Omnia pääsikin ottelun tempoon mukaan ja teki nopeasta vastahyökkäyksestä upean maalin. Tästä joukkue sai selvästi lisää itseluottamusta ja alkokin pikkuhiljaa hallita pelitapahtumia. Pelin edetessä ei ollut enää epäselvää voittajasta ja lopulta Omnia voitti ottelun 4-0.

Ruokailun ja pienen huilin jälkeen oli jäljellä alkulohkon viimeinen ottelu lohkon voittajasuosikkia Turkua vastaan. Erittäin hyvätasoinen ja ajoittain aika kiihkeäkin ottelu päättyi tasan 2-2, ja näin Turku voitti lohkon Omnian sijoittuessa toiseksi. Edessä oli ansaittu lepo ja valmistautuminen seuraavan aamun välieräotteluun, jossa Omnia sai vastaansa Oulun.

Lepo ja ravinto tekivät joukkueelle hyvää ja aamun välieräotteluun lähdettiin suurin odotuksin, olihan edellinen päivä edennyt joukkuepelaamisessa nousujohteisesti.

BOOM! – Oulun joukkue prässäsi korkealta voimalla sekä asenteella ja ottelu ratkesi jo ensimmisen kymmenen minuutin jälkeen. Oulu meni finaaliin 3-0 voitolla ja Omnia pronssiotteluun, joka toi hieman balsamia haavoihin. Pronssiottelussa Omnia voitti paikallisen isännän Vaasan rangaistuspotkukisassa ja sai näin kotiin tuomisina pronssimitalit! 

-Turnaus oli erittäin hyvätasoinen. Joukkueissa pelasi runsaasti korkeallakin tasolla pelaavia nuoria. Turnauksen voitti ansaitusti Turku, joka oli tasainen, laadukas ja erittäin vahva joukkue, analysoi Kanth turnauksen jälkeen.

Hyvää seuraa -hanke ja Omnia jatkavat jalkapallojoukkueen aamuharjoittelua edelleen. Opiskelijat ovat löytäneet sen osallistuvat aktiivisesti sen toimintaan. Aamuharjoituksissa käy pelaajia, jotka pelaavat joukkueissa ja yhtälailla pelaajia, jotka vain haluavat harjoitella ja liikkua. Hyvää seuraa -hanke tarjoaa tähän mainion alustan.

---

Uutinen on osa (6/10) "Hyvää seuraa" -hankkeesta kertovaa juttusarjaa. Hankkeessa osallistetaan ammatillisessa koulutuksessa opiskelevia nuoria mukaan jalkapalloseuratoimintaan.

Hankkeen toteuttajia ovat Suomen Palloliitto, Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI ry ja kymmenen jalkapalloseuraa: Espoon Palloseura, FC Jazz Juniorit, Ilves, HIFK Soccer, Helsingin Jalkapalloklubi, KPV:n Juniorit, Kuopion Palloseura, Mikkelin Palloilijat, Rovaniemen Palloseura ja TPS Juniorijalkapallo.

Juttusarjassa aiemmin ilmestyneet:

Mikkeli Palloilijat: Ammattiin opiskelevat nuoret MP:n tapahtuma-apuna
Helsingin Jalkapalloklubi: Nuoret opissa HJK:n ottelutapahtumissa
TPS juniorijalkapallon: Opiskelijat mukana TPS:n perinteikkäässä Tiikeripäivässä
Kuopion Palloseura: Kuopion Palloseurassa monipuolisesti mahdollisuuksia opiskelijoille
Ilves: Ilveksen ”Hyvää seuraa -futis” potkaistiin käyntiin

Seuraa hanketta Facebookissa tai lue lisää nettisivuilta