Reilu kuukausi miesten Suomen Cupin 2019 alkuun – näin cup pelataan

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Kauden 2019 miesten Suomen Cup pelataan uudistuneessa muodossa ja ensimmäiseen cupin otteluun on aikaa enää hiukan yli kuukauden verran.

Cup aloitetaan alkuvuodesta erillisinä Veikkausliigajoukkueiden ja Ykkösen joukkueiden lohkomuotoisina karsintoina. Lisäksi täysin uutena kilpailuna pelataan Kakkosen Cup, joka toimii myös väylänä Suomen Cupin varsinaiseen cup-vaiheeseen. 

Veikkausliigajoukkueiden karsinnoista cup-vaiheeseen etenee kahdeksan joukkuetta ja Ykkösen joukkueiden karsinnoista puolestaan neljä. Kaksi paikkaa menee Kakkosen Cupin finalisteille ja paikkansa cup-vaiheessa ovat jo varmistaneet kauden 2018 Regions’ Cupin finalistit VJS ja FC Kiisto.

Cupin pelijärjestelmä selviää parhaiten animaatiosta, jonka pääset katsomaan artikkelikuvaa klikkaamalla.

Veikkausliigajoukkueiden ja Ykkösen joukkueiden karsintalohkojen alustava otteluohjelma löytyy täältä >>

Kakkosen Cupin osalta otteluohjelma vahvistetaan mahdollisimman pian. Kakkosen Cup alkaa samana viikonloppuna kuin em. karsinnat, joiden ensimmäinen ottelu pelataan perjantaina 18.1.2019.