Pohjoismaisen delegaation raportti Qatarista julkaistu

Julkaistu

    Pohjoismaisten jalkapalloliittojen ja ammattiyhdistysliikkeiden edustajien delegaatio teki Qatariin kaksipäiväisen vierailun 7.-8. tammikuuta. Delegaation raportti matkasta on nyt julkaistu.

    Qatarissa pelataan FIFAn jalkapallon MM-kisat 2022, ja kisastadionien rakennushankkeisiin liittyy suuria puutteita ja väärinkäytöksiä siirtotyöläisten kohtelussa. 

    Pohjoismaisten liittojen delegaatio vieraili maassa myös 2016, ja nyt tehdyn matkan tavoitteena oli valvoa tapahtunutta edistystä, pitää yllä keskustelua siirtotyöläisten työ- ja ihmisoikeuksista ja jakaa tietoa sekä asiantuntijatukea tilanteen parantamiseksi.

    Matkan aikana delegaation edustajat tapasivat muun muassa kansainvälisen työjärjestön (ILO), Qatarin Punaisen Puolikuun, Ruotsin suurlähetystön, työnantajien sekä paikallisten työntekijöiden edustajia.

    Suomen edustajat delegaatiossa olivat Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti ja työoikeuden asiantuntija Juha Koivisto

    - ILOn viesti oli selvä. Kansallisten jalkapalloliittojen painoarvo uudistusten eteenpäin viemisessä on merkittävä, ja heidän mielestään mahdollisuus työläisten oikeuksien parantamiseksi tulee käyttää, Lahti sanoi.

    ILO:n toimisto perustettiin Qatariin huhtikuussa 2018, ja yhteistyöohjelman viisi peruspilaria ovat palkkojen ja työsuojelutilanteen parantaminen, kafalajärjestelmän ja pakkotyön poistaminen sekä osallistumisjärjestelmien kehittäminen. 

    - Delegaation yhteistyö ja vuoropuhelu ILO:n kanssa on edistysten kannalta keskeistä. ILO:n työ antaa Qatarille todellisen mahdollisuuden muuttua siirtotyöntekijöiden oikeuksien osalta lähemmäksi länsimaissa hyväksyttävää tasoa, mutta muutos tulee viemään aikaa. Työtä tulee jatkaa edelleen, Lahti toteaa.

    Koko raportti luettavissa täällä >>

    • Palloliitto