Pohjois-Savon Liikunnan Seuratuki-info

Julkaistu

  • Seuratoiminta
  • Alueuutiset

Vuoden 2019 Seuratuen hakuaika lähestyy. Seuratoiminnan kehittämistuki on tarkoitettu urheilu- ja liikuntaseurojen toiminnan kehittämiseen, joten nyt on aika miettiä kannattaisiko tukea hakea ja millaisia kehittämishankkeita seura voisi lähteä työstämään. Kannattaa ajatuksella tutustua tukiohjeisiin Opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilta ja keskustella seuran hallituksessa haun mahdollisuudesta.

Pohjois-Savon Liikunta järjestää seuroille Seuratuki-infon ke 7.11.2018 klo 17.45-19.00. Paikkana on Kuopion Klassillinen lukion kokoustila (Opistotie 1, Kuopio). Kysynnän mukaan voimme järjestään infotilaisuuksia myös muilla paikkakunnilla (esim. Iisalmi, Varkaus) tai seurakehittäjä voi tulla seurakäynnille joidenkin tukea suunnittelevien seurojen luona. Seuran kehittämishankkeessa ja siihen liittyvässä seuratuen hakemisessa sparraavat liikunnan aluejärjestöjen ja lajiliittojen seurakehittäjät. Ota rohkeasti yhteyttä!

Tule siis mukaan infotilaisuuteen kuuntelemaan tietoa seuratuesta ja hakuprosessista. Ilmoittaudu osoitteeseen [email protected] viimeistään ma 5.11.2018.

Kaksivuotisen tuen vuonna 2018 saaneet seurat, muistattehan hakea nyt tukea toiselle vuodelle.

  • Itä-Suomi