Pikkuhuuhkajat nimetty lokakuun karsintaotteluihin

Julkaistu

  • Maajoukkueet

U21-maajoukkue jatkaa EM-karsintoja lokakuussa kahdella vierasottelulla. Matka vie ensin Pohjois-Irlantiin ja sieltä edelleen Tanskaan.

Tappiot syyskuun karsintaotteluissa kariuttivat Pikkuhuuhkajien lopputurnaushaaveet, mutta päävalmentaja Juha Malinen painottaa, että panoksia riittää yllin kyllin.

- Kun puhutaan EM-karsinnoista tai muutenkin, niin jokaisella ottelulla on merkitys. Niillä on merkitystä pelaajille, tulevaisuudelle, valmennusryhmälle, Palloliitolle ja seuroille, Malinen linjaa.

- On sanomattakin selvää, että hyvällä ilmeellä lähdemme näihin lokakuun otteluihin.

Malinen on nimennyt ryhmänsä otteluihin, mutta pientä päänvaivaa on ollut etenkin puolustuspään osalta. Aapo Halme kärsii pelikieltoa Pohjois-Irlanti -ottelussa ja Juhani Pikkarainen on edelleen loukkaantuneena sivussa.

- Sen myötä puolustuspäässä on kysymysmerkkejä ja tämän takia nimetään vielä yksi tai kaksi pelaajaa mukaan myöhemmin, Malinen toteaa.

Kentän toisessa päässä sen sijaan listalta löytyy odotettu ja toivottu nimi.

- On todella miellyttävä juttu, että Brentfordin tulikuuma Marcus Forss on nyt taas innolla mukana. Hänellä ei ole nyt seurahuolia, vaan ihan päinvastoin, ja toivotamme Marcuksen ilolla tervetulleeksi takaisin vuoden tauon jälkeen.

Ottelut 
9.10. 18.00 (20.00) Pohjois-Irlanti – Suomi Ballymena Showgrounds, Ballymena
13.10. 18.00 (19.00) Tanska – Suomi Aalborg Portland Park, Aalborg

VeikkausTV näyttää molemmat ottelut suorana lähetyksenä.

Pelaajat EM-karsintaotteluihin:
William Jääskeläinen Crewe Alexandra
Hugo Keto HJK
Rasmus Leislahti VPS (nimetty mukaan 3.10.)
Juho Hyvärinen RoPS
Aapo Mäenpää IFK Mariehamn
Martti Haukioja FC Inter
Matias Vainionpää SJK
Robin Tihi AIK
Mikael Almen Ilves
Aapo Halme Barnsley FC (vain Tanska-ottelu)
Niilo Mäenpää IFK Mariehamn
Kaan Kairinen Lillestrøm SK (jää pois 28.9.)
Jaakko Oksanen AFC Wimbledon (vain Tanska-ottelu, päivitetty 28.9.)
Lucas Lingman HJK
Mikael Soisalo SV Zulte Waregem
Timo Stavitski MVV Maastricht
Serge Atakayi SJK
Jasin Assehnoun FC Lahti
Onni Valakari Pafos FC
Naatan Skyttä Ilves
Marcus Forss Brentford FC
Benjamin Källman FC Inter
Enoch Banza, RoPS (nimetty mukaan 28.9.)
Jonas Häkkinen, FC Haka (nimetty mukaan 28.9.)

  • Pikkuhuuhkajat