Takaisin
10.4.2019 klo 16.21

Palloliiton Santeri Suvala opettaa ja opiskelee jalkapalloa Lissabonissa

Jaa:

Pohjois-Suomen valmennuskeskuksen kouluttaja Santeri Suvala on matkustanut huhtikuun ajaksi Lissaboniin. 
 

Portugalissa Suvala toimii kuukauden ajan yliopiston jalkapallosisältöjen kouluttajana ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille yhdessä yliopiston professorin kanssa.

Yliopistotyöskentelyn lisäksi Suvala vierailee paikallisten seurojen luona tutustumassa heidän arkeensa. 

- Erittäin mielenkiintoista nähdä ja kokea käytännössä, minkälaista opettaminen siellä on yliopistotasolla, ja miten niitä asioita viedään siellä eteenpäin, Suvala pohti ennen lähtöään.

Suvalan matkan tarkoituksena on lisätä hänen osaamistaan jalkapallosta, kouluttamisesta ja sisältöjen kehittämisestä. Idea Lissaboniin lähdöstä tuli Palloliiton koulutuspäällikkö Ricardo Duartelta, joka on toiminut aiemmin samaisessa yliopistossa opettajana.

- Kuukauden aikana ehdin tutustua paikalliseen tapaan toteuttaa ja ajatella asioita, jutella ihmisten kanssa sekä peilata oppimaani koko ajan Suomeen ja suomalaiseen jalkapalloon, Suvala sanoo.

Suvala siirtyy Seurojen Palloliitto organisaatiouudistuksen yhteydessä Palloliiton lapsuusvaiheen valmennusosaamisen päälliköksi Olympiakomiteaan lähteneen Marko Viitasen paikalle 15. heinäkuuta alkaen. Suvala jatkaa siitä, mihin Viitanen jäi, ja Lissabonin opintomatka toimii lähtölaukauksena uudelle tehtävälle. 

Suvala vastaa jatkossa uudistusten alla olevista valmentajakoulutuksista.

- Minun vastuullani ovat käytännössä valmentajakoulutukset starttivaiheesta lähtien UEFA B -tasoon asti. Työtäni on koulutusten kehittäminen ja toiminnan organisointi yhdessä alueellisten koulutuspäällikköjen kanssa eli kyse on siis valmentajien valmentamista, Suvala selventää. 

- Koulutusuudistus, jota tässä on tehty ja ollaan tekemässä, on tosi hyvää työtä. Nyt sisältöjen kehittäminen sekä jalkauttaminen kentälle jatkuu. On hienoa nähdä, millä tavalla se tulee vuosien aikana vaikuttamaan käytännön tekemiseen.

Lapin ammattikorkeakoulusta liikunnanohjaajaksi valmistunut Suvala on toiminut Pohjois-Suomen valmennuskeskuksessa vuodesta 2015 alkaen. Suvalan mukaan valmentajien osaamisen taso paranee jatkuvasti, vaikka työtä riittääkin vielä toiminnan kehittämiseksi. 

- Lajiliittona haluamme saada lisää osaavia valmentajia lasten liikunnan ja urheilun pariin. He pystyvät osaamisellaan tuottamaan mielekästä ja laadukasta liikuntaa lapsille, jolla voidaan myöhemmin mahdollistaa sekä huippu-urheilu että ylipäätään terveellinen ja liikunnallinen elämäntapa. Se on jo yhteiskunnallisestikin vaikuttavaa työtä.