Päävalmentaja Saloranta nimesi joukkueensa Uruguayn MM-kisoihin

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Suomen U17-tyttöjen päävalmentaja Marko Saloranta on nimennyt 21 pelaajan joukkueen FIFAn U17-tyttöjen MM-lopputurnaukseen Uruguayhin 13.11.-1.12. 

Suomi kohtaa MM-kisojen alkulohkossa A Uuden-Seelannin 13.11., Ghanan 16.11. ja kisojen järjestäjämaa Uruguayn 20.11. 

- Tämän joukkueen vahvuuksia ovat alusta asti olleet vahva henkinen kapasiteetti ja pelaajien ominaisuuksien monipuolisuus. Joukkueen asettaman tavoitteen mukaisesti lähdemme MM-kisoihin tekemään suomalaista jalkapallohistoriaa, päävalmentaja Marko Saloranta toteaa. 

Pelaajien hyvä terveys- ja vireystilanne teki Salorannan mukaan pelaajavalinnoista valmennustiimille haastavan. 

- Joukkueen runko on pitkälti sama kuin EM-kisoissa keväällä. Välillä maajoukkueesta poissa olleet  Julia Sainio, Nea Silvola ja maalivahti Fanny Söderström ovat nyt nousseet mukaan ryhmään. Se osoittaa, että pelaajat kehittyvät eri aikoihin ja huolellinen arkityö seuroissa kantaa hedelmää. 

Suomi on asettanut tulostavoitteensa MM-kisoihin pelaajiston johdolla.

- Alkulohkon kaksi parasta joukkuetta etenevät puolivälieriin, ja me aiomme pelata siellä. Tämä on realistinen tavoite ja koko joukkue seisoo sen takana, päävalmentaja kertoo.

Saloranta kiittää valmentaja Jonne Kunnaksen johdolla valmennustiiminsä tekemää valmistautumistyötä MM-kisoihin.

- Uusi-Seelanti on alkulohkon vastustajistamme "eurooppalaisin" ja organisoitunein. Ghana puolestaan on fyysisiltä ominaisuuksiltaan vahva, nopea ja kestävä, mutta organisoitunut kollektiivinen pelaaminen ei ole heidän vahvuutensa. Kotijoukkue Uruguayn valmistautumiseen on panostettu paljon, mutta tiimini on tehnyt loistavaa työtä ja olemme valmiita MM-kisoihin.

 Suomen joukkue (suluissa aiemmat seurat): 

Emma Immonen PK-35 Vantaa (PK-35, TuPS)
Anna Koivunen TPS (TuPy, TuNL)
Fanny Söderström VIFK        
Nea Silvola HJK  
Kaisa Juvonen Ilves     
Joanna Tynnilä TiPS (VJS)
Ella Pesonen HJK (KP-75)
Nana Yang FC Honka (GrIFK)
Alisa Hokkanen PK-35 (PU-62)
Emmi Siren TiPS
Tuuli Enkkilä Ilves (Härmä, HJS)
Vilma Koivisto Piteå IF (RoPS, ONS)
Oona Siren TiPS  
Heta Olmala ONS          
Katariina Kosola HJS    
Julia Sainio TPS (MaPS, Pyrkivä)
Annika Huhta HJK (TiPS, FC Espoo, PEP)
Aino Vuorinen FC Honka       
Jenna Topra TiPS (HJK, KOPSE)
Dana Leskinen TSG 1899 Hoffenheim (FC Honka, GrIFK)
Jenni Kantanen Ilves (TPV, Pyry)

Suomen ottelut MM-kisojen alkulohkossa A (Suomen aikaa):

13.11. klo 21.00 Uusi-Seelanti – Suomi
16.11. klo 21.00 Suomi – Ghana
20.11. klo 22.00 Suomi – Uruguay 

Yle näyttää Suomen alkulohkon ottelut suorana. 

FIFAn U17-tyttöjen MM-kisasivut >>

  • T2001
  • Pikkuhelmarit
  • U17WWC