Naumanen: ”Näitä pelejä pelataan tuloksen takia”

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Naisten maajoukkue avaa MM-karsinnat sunnuntaina uuden päävalmentajan Anna Signeulin johdolla. Katarina Naumasen mukaan Serbiaa vastaan on yksi tavoite ja se on voitto.

22-vuotias Katarina Naumanen saapui maajoukkueleirille hymy huulilla. Toppari pokkasi reilu viikko sitten HJK:n paidassa Naisten Liigan pronssimitalin, kun TPS kaatui päätöskierroksella. Viime lauantaina hän pääsi nostelemaan mestaruuspyttyä. Tuolloin kakkoseksi jäi PK-35 Vantaa Suomen Cupin finaalissa 1-0-lukemin.

- Oli hienoa saada pitkästä kaudesta suuri palkinto ja vielä kahteen otteeseen, ”Kata” iloitsee.

- Olen omaan kauteeni tyytyväisempi kuin viime vuonna. Pystyin pelaamaan ehjän ja tasaisemman kauden. En pelannut aivan hurmiossa tai kokenut järkyttäviä loistohetkiä, mutta sanoisin, että se oli perusvahvaa tekemistä.

Naisten Liigan mestaruus ratkaistiin viimeisellä kierroksella, kun FC Honka voitti PK-35 Vantaan ja nousi ykköseksi. Myös HJK nousi turkulaisten ohi päätöspäivänä. Kotimainen sarjakausi päättyy lopullisesti sunnuntaina, kun ONS ja IK Myran pelaavat liigakarsinnan toisen osan.

Naumasen mukaan takana on kokonaisuudessaan melko onnistunut Naisten Liigan kausi.

- Kuka vaan pystyi käytännössä voittamaan kenet tahansa. Se on pelaajan näkökulmasta mahtava asia. Tietää, että pitää pelata joka kerta ihan täysillä, jos haluaa pisteitä. Olihan se myös huippua lopettaa sarja kulta- ja pronssiotteluihin.

Naumanen jatkaa kuitenkin vielä futisvuottaan Suomi-paidassa. Syyskuussa Helmarit leireili Portugalissa ja pelasi kaksi 1-1-tulokseen päättynyttä maaottelua. Nyt edessä on MM-karsintojen avaus Serbiaa vastaan sunnuntaina.

- On kiva päästä taas tositoimiin ja aloittaa MM-karsinnat. Koen, että kaikki ovat tulleet leirille energisinä, vaikka monilla on takana pitkä kausi. Tunnelma on ennen kaikkea odottava. Näitä pelejä pelataan tuloksen takia. Me haluamme MM-kisoihin ja tämä on ottelu, josta tarvitsemme kolme pistettä.

Serbia on jo avannut karsintaurakkansa. Joukkue hävisi syyskuussa Itävallalle 0-4, mutta voitti torstaina Israelin 2-0. Joukkue iski maalit ensimmäisen 13 minuutin aikana. Keskikenttäpelaaja Jelena Čanković sai suoran punaisen kortin 17. minuutilla, eikä näin ollen ole kokoonpanossa Suomea vastaan.

- Hän oli papereissamme merkitty nainen, joten uutinen on meidän kannalta positiivinen, Naumanen kertoo.

- Serbia tulee varmasti pelin alkuun aggressiivisesti. He ovat nälkäinen joukkue, joka yrittää olla joka puolella kenttää ja tehdä vastustajan pelaamisen mahdollisimman vaikeaksi. Meidän täytyy olla alusta asti hereillä ja ottaa peli heti haltuumme.

Suomi ei siis näissä karsinnoissa käyttänyt syyskuun kansainvälisen ikkunan pelipäiviä karsintoihin, vaan päätti aloittaa urakan vasta lokakuussa. Portugalin leiri oli Naumasen mukaan ryhmälle tärkeä.

- Meillä oli uusi valmentaja ja pelisysteemi muuttui vähän. Olemme nyt jatkaneet siitä, mihin Portugalissa jäimme. Saimme puolustusmuotoamme kuntoon, nyt hiomme sitä tietenkin lisää.

Suomi-Serbia sunnuntaina 22.10. klo 17 Helsingin Telia 5G Areenalla.

Katso lisäksi Tia Hälisen mietteet Huuhkaja-tv:stä.

 

  • Helmarit