Naisten Liigassa edessä huima ”finaali” - ”Peliin tulee myös paljon tunnetta”

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Naisten Liigassa pelataan lauantaina päätöskierros ja panokset ovat mitä suurimmat. Mestaruuden ratkovat HJK ja PK-35 Vantaa ja pronssin Åland United FC Honka.

Kauden 2017 mitalistit olivat FC Honka, PK-35 Vantaa ja HJK. Lauantaina vaihtuu ainakin mestari, sillä sarjaa johtaa HJK, toisena kahden pisteen päässä on PK-35 Vantaa ja kolmantena tasoissa, mutta jo kahdeksan pisteen päässä FC Honka ja Åland United.

 

Yksi HJK:n kauden komeetoista on ollut keskikentän Eveliina Summanen. 20-vuotias on noussut vuoden aikana myös naisten A-maajoukkueen avauskokoonpanoon.

 

- Olen tyytyväinen kauteemme kokonaisuutena, olemme pystyneet parantamaan peliämme koko ajan. Olen itsekin kehittynyt, ympäristö on ollut siihen hyvä. Olen saanut onnistumisia ja nauttinut futiksesta. Harmi, että kausi loppuu. Tulee tyhjä olo, kun ajattelen ensi viikkoa, Summanen naurahtaa.

 

- Joukkueemme pysyi pitkälti samana viime vuodesta. Olemme tutustuneet toisiimme, mutta ennen kaikkea meillä on paljon hyviä ja erilaisia pelaajia, kokeneita ja nuoria. Olemme pelanneet hyvin yhteen ja kaikki ovat pystyneet mukautumaan pelisysteemiimme. Taktiikkamme on myös toiminut läpi kauden. 

 

Helsinkiläiset tiputtivat hallitsevan mestarin FC Hongan kultakamppailusta viime viikonloppuna. Espoossa pelattu taisto päättyi vieraiden 3-2-voittoon, kun Essi Sainio iski ratkaisevan osuman 89. minuutilla. Summanen vastasi omiensa ensimmäisestä maalista.

 

- Se oli tärkeä voitto ja saimme sitä myöten edun viimeiseen otteluun. Se oli myös joukkueellemme tärkeä tulos joukkuehengen ja uskon kannalta. Saimme käännettyä pelin taas ihan lopussa.

 

- Olemme ehkä koko kauden parhaassa vireessä juuri nyt. Olemme päässeet pelaamaan yhdessä jo pitkään. Kaikki odottavat viimeistä peliä ja valmistautuminen on mennyt hyvin, Summanen kiteyttää.

 

Vaikka tekeminen on sujunut, kärsi joukkue syyskuun puolivälissä karvaan tappion. Åland United vei toistamiseen HJK:lta tällä kaudella pisteet Ahvenanmaalla 2-1-lukemin. Summanen ja joukot kuitenkin kasasivat rivinsä seuraavalla kierroksella ja kaatoivat JyPK:n peräti 6-1.

 

- Ahvenanmaalle pitää aina matkustaa ja siihen päälle tappio tuntui raskaalta ja hermot olivat kireällä. Kokeneista pelaajistamme lähti kuitenkin sellaista positiivista energiaa, jonka vuoksi nollaaminen tapahtui aika nopeasti. Käänsimme katseet uuteen, emmekä antaneet sen vaikuttaa loppukauteen. JyPK-voitto siihen päälle tuntui hyvältä.

 

HJK voitti PK-35 Vantaan kauden ensimmäisessä kohtaamisessa 1-0, toisen veivät Jari Väisäsen suojatit 2-0-lukemin. Edellisen ratkaisevan ottelun kaksikon väliltä vei HJK kaatamalla vantaalaiset viime vuoden Suomen Cupin finaalissa 1-0.

 

Lauantaina vanhoilla peleillä ei kuitenkaan ole merkitystä. Kyseessä on finaali, jossa HJK:lle riittää mestaruuteen voitto tai tasapeli, PK-35 Vantaalle voitto.

 

- Emme me ole ehdottomia ennakkosuosikkeja. Olemme voittaneet heidät kerran ja kerran hävinneet, se kertoo kuinka tasaiset jengit olemme. Edessä on tiukka matsi ja koska pelissä on isot panokset, niin mukaan tulee varmasti myös tunnetta. 

 

- PK yrittää pitää palloa, mutta me olemme pelanneet heitä vastaan monta kertaa. Kaikki pelaajat tuntevat toisensa, joten osaamme odottaa mitä edessä on. Toisaalta he ovat myös voineet keksiä jotain uutta, sen suhteen meidän pitää olla valmiita.

 

Kuten todettua Summanen on tehnyt Naisten Liigan lisäksi läpimurron myös A-maajoukkueeseen. HJK:ssa kuluva kausi on Lappeenrannasta kotoisin olevalle pelaajalle kolmas.

 

- Ajatukseni ovat olleet pelkästään loppukauden peleissä. Totta kai uudet tuulet houkuttaisivat, mutta en mieti niitä asioita vielä. Ensi viikosta lähtien on sitten aikaa.

 

HJK-PK-35 Vantaa pelataan Telia 5G Areenalla lauantaina klo 18. Peli näkyy suorana myös Yle Areenasta. Yläloppusarjassa kohtaavat lisäksi Åland United ja FC Honka ja JyPK ja TPS ja alaloppusarjassa Ilves ja ONS sekä TiPS ja Pallokissat. Lue lisää Naisten Liigan päätöskierroksesta

 

  • Helmarit