Naisten futsalmaajoukkue valmiina ensimmäisiin maaotteluihinsa

Julkaistu

  • Maajoukkueet
  • Futsal

Naisten futsalmaajoukkue matkusti perjantaina kohti Puolaa ja kaikkien aikojen ensimmäisiä maaotteluitaan.

Suomi kohtaa Puolan sekä lauantaina että sunnuntaina. Perjantain joukkue käytti matkustamisen lisäksi valmistautumiseen historiallisiin koitoksiin.

- Puolentoista tunnin valmistavan harjoituksen vedimme perjantaina. Kävimme läpi vähän peliin liittyviä taktisia asioita ja heräteltiin paikkoja matkustamisen jäljiltä. Illalla käymme vielä vähän vastustajaa läpi ja sitten ajoissa nukkumaan, päävalmentaja Jaakko Laitinen kertoi Ostródasta.

Joukkue on Laitisen mukaan kunnossa ja valmiina koitoksiin.

- Pari pienempää vammaa on, mutta näillä näkymin kaikki ovat 100-prosenttisesti käytettävissä jo lauantain ottelussa.

Suomella pääpaino on omassa pelissä, eikä Laitisen mukaan isompia tulostavoitteita ole asetettu – tai voitukaan asettaa.

- Kyse on kuitenkin ensimmäisistä maaotteluista meille. Haluamme mielellämme nähdä kaikki pelaajat kentällä, kun meillä ei vielä ole tietoa siitä miten kukin suoriutuu kansainvälisissä otteluissa. Nyt ei jaeta vielä pisteitä, mutta totta kai joka kerta kun kentälle mennään, niin pelataan tuloksestakin.

Jos on lauantain ottelu uusi aluevaltaus jo itsessään, niin samoin ottelupaikka tulee tutuksi vasta sinne saavuttaessa.

- Harjoittelimme perjantaina samassa hallissa jossa sunnuntain ottelu pelataan, se on ihan hotellimme vieressä. Lauantain peli on vähän kauempana Lubawassa ja siihen halliin emme ennakkoon pääse tutustumaan, mutta ei se varmasti ole esteenä sille ettemme pystyisi suorittamaan hyvällä tasolla.

Lauantain ottelu Lubawassa alkaa kello 16.00 (17.00 Suomen aikaa).

Suomen joukkue >>

  • naisten futsalmaajoukkue