Naisille huippualku jalkapallovuoteen 2017

Julkaistu

  • Maajoukkueet

    Naisten maajoukkue avasi jalkapallovuoden 2-0-voitolla Venäjästä. Suomen molemmat maalit viimeisteli Jenny Danielsson.

    Ottelu pelattiin haastavissa olosuhteissa. Murcian viereisessä kylässä satoi aamulla lunta. Ottelun aikana satoi vettä ja tuuli kovaa.

    Suomi tuli kamppailuun erittäin hyvällä asenteella. Avauksessa oli muun muassa vuonna 1997 syntynyt Olga Ahtinen, joka pelasikin keskikentän keskellä mainion ja kypsän ottelun. Suomi hallitsi ensimmäistä puoliaikaa ja loi muutamia paikkoja.

    - Moni yksittäinen pelaaja pelasi todella hyvän ottelun. Kentällä oli kuitenkin monia, jotka eivät ole olleet naisissa vakionimiä. Onnistujia oli kenttä täynnä. Mainitsen erityisesti Olgan, joka oli todella hyvä. Hän mahdollisti osaltaan toimivan pallollisen pelimme, ensimmäisen ottelunsa naisten päävalmentajana luotsannnut Marko Saloranta kehui.

    - Puolustuspelimme oli aggressiivista. Venäjällä oli ensimmäisellä puoliajalla muutama erikoistilanne, jotka ”Tinni” (Tinja-Riikka Korpela) joutui torjumaan. Muuten heillä ei ollut mitään vaarallista. Meidän hyökkäyspelimme oli monipuolista.

    Suomi iski maalinsa viimeisen kymmenminuuttisen aikana. 84. minuutilla joukkue oli saanut paineen vastustajan päätyyn. Muutama pelaaja pääsi yrittämään ja irtopallon sisään laukoi Jenny Danielsson. Lopullinen sinetti nähtiin neljä minuuttia myöhemmin. Juuri vaihdosta sisään tullut Nora Heroum keskitti ja Danielsson jatkoi päivän toisellaan 2-0-lukemat.

    - Haluamme olla rohkeita vastustajan puolustuskolmanneksella ja hyökätä useammalla pelaajalla. Onnistuimme siinä tänään molemmissa maaleissa. Meillä oli boksissa tarpeeksi pelaajia ja tarvittavaa malttia.  Molemmat vaihtopelaajat tulivat myös toisella puoliajalla hyvin sisään.

    - Venäjä on meitä rankingissa korkeammalla ja he pääsivät EM-kisoihin. Heillä ei kuitenkaan ollut tänään mitään mahdollisuutta voittaa meitä. On hienoa, että emme jääneet maalittomaan tasapeliin. Pelaajat ansaitsivat voiton ja fiilis on korkealla, ”Make” kommentoi.

    Suomi pelaa Espanjassa toisen ottelun sunnuntaina. Tuolloin vastaan asettuu Slovakia.

    Venäjä-Suomi 0-2 (0-0)
    83’ 0-1 Jenny Danielsson
    88’ 0-2 Danielsson (Nora Heroum)

    Suomen kokoonpano
    Tinja-Riikka Korpela C
    Natalia Kuikka
    Tuija Hyyrynen 
    Anna Westerlund 
    Emma Koivisto  
    Julia Tunturi 
    Olga Ahtinen
    Ria Öling ->> 76. Tia Hälinen
    Adelina Engman ->> 87. Nora Heroum 
    Jenny Danielsson 
    Sanni Franssi
     
    Vaihdossa:
    Siiri Välimaa 
    Mimmi Nurmela
    Katarina Naumanen
    Emmi Alanen 
    Iina Salmi 
    Linda Sällström 
    Juliette Kemppi