MYPA:n Jukka Karjalainen: ”Ehdoton tavoitteemme on säilyttää sarjapaikka”

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

MYPA:n ”uusi tuleminen” alkoi vuonna 2017 Kolmosesta ja nyt Jukka Karjalaisen suojatit valmistautuvat kauteen Ykkösessä. Meno on ollut hurjaa, mutta päät eivät ole nousseet pilviin. Vuoden tärkein tavoite on säilyttää sarjapaikka.

MYPA ei hävinnyt kaudella 2017 Kolmosessa otteluakaan. Vahva meno jatkui sarjaporrasta ylempänä ja joukkue voitti Kakkosen lohkonsa. Ykkösen karsinnat MYPA kuitenkin hävisi, kun TPV oli parempi yhteismaalein 3-2. Portti toiseksi korkeimmalle sarjatasolle aukeni PS Kemin luovuttua paikastaan.

Jukka Karjalainen on tehnyt joukkueen nousun eteen hartiavoimin töitä. Hän on ollut mukana alusta asti ja ylpeys yhteisön saavutuksesta paistaa kasvoilta.

- Tämä ei todella ole mikään pikku juttu. Koko matka on ollut aivan törkeän hauska. En ajatellut villeimmissä unelmissanikaan, että pelaisimme kaudella 2019 Ykköstä. Tästä kehkeytyi tuhkimotarina ja minulla on etuoikeutettu olo, että saan olla mukana, Karjalainen iloitsee MYPA:n sivuilla.

Vaikka nousuja on tullut kaksi peräkkäin, suhtautuu luotsi tulevaan maltilla.

- Ehdoton tavoitteemme on säilyttää sarjapaikka. Samalla haluamme koko ajan rakentaa organisaatiotamme vahvemmaksi, jotta pääsemme ensi kauteen vielä paremmista lähtökohdista.

- Olemme saaneet harjoitella joukkueena pitkään yhdessä ja meillä on 27 sopimusta. Joudumme antamaan monessa asiassa vastustajille tasoitusta, mutta aikaisin koottu yhtenäinen joukkue on vahvuutemme.

MYPA pelasi talven Suomen Cupissa tasapelit FC Hakan, FF Jaron ja AC Oulun kanssa ja hävisi MuSalle 1-4-lukemin. Maaliskuun lopulla joukkue kärsi niukan 1-2-tappion liigassa pelaavalle HIFK:lle ja voitti Sudet 2-0. Viimeisistä otteluista tuloksina ovat olleet 2-2-tasapeli MP:n kanssa ja 3-1-voitto Atlantiksesta.

Kevään viimeinen harjoitusottelu pelataan FC Peltirumpua vastaan KSOY Stadiumilla torstaina 18.4. klo 16.45.

- Talven pelimme olivat rohkaisevia, mutta myös opettavaisia. Näimme, millä osa-alueilla meidän pitää olla huomattavasti parempia voittaaksemme.

- Me emme ole Ykkösen nopein tai taitavin joukkue, mutta meillä on yhtenäinen joukkue. Yhteisöllisyys paistaa läpi seurasta ja joukkueestamme. Pelaajistamme 22 on Kouvolan alueelta. Tiedämme, että he pelaavat kaikki logolle ja haluavat voittaa yhdessä. Näin oli viime vuonnakin.

- Pelaajamme eivät ole pelanneet tällä tasolla ennen ja heillä on hirveä halu näyttää. Olimme viime vuonna altavastaajia ja olemme sitä taas. Se rooli sopii meille, tulemme yllättämään monet.

Ykkönen käynnistyy lauantaina 27. huhtikuuta ja KSOY Stadionille saapuu heti kova vastus. Viime kauden päätteeksi Veikkausliigasta tippunut TPS on yksi sarjan voittajasuosikeista.

- Seurayhteisöllemme on todella tärkeää, että saamme aloittaa kotona. Se on hienoa faneillemme ja vielä erityisesti, kun saamme vieraaksi TPS:n. Siitä tulee mahtava tapahtuma.

Karjalaisen joukot ovat päässeet talven aikana mittaamaan Ykkösen kärkipään joukkueiden tasoa, mutta sarjapelien alettua meno on aina pykälän verran kovempaa. MYPA kohtaa kauden viidessä ensimmäisessä ottelussaan TPS:n, FF Jaron, AC Kajaanin, EIF:n ja MuSan.

- Alkuohjelmamme on todella, todella haastava. TPS ja Jaro ovat molemmat isoja suosikkeja sarjan voittajiksi ja Kajaani on vahvistunut monella ulkomaalaisella pelaajalla. Mutta on hyvä kohdata kovia joukkueita heti, jotta näemme, millä tasolla meidän pitää pystyä pelaamaan. Alussa yllätysmahdollisuudet ovat myös suuremmat.

- Toivon, että Ykkösen voimasuhteet pysyisivät mahdollisimman tasaisina, eikä nähtäisi mitään repeämisiä. Toki kun katsoo seurojen resursseja ja tilanteita yleisesti, niin se voi tapahtua. Toisaalta Suomen Cupissa nähtiin kuinka nousijajoukkueetkin ottivat ”isoilta” pisteitä, Karjalainen toteaa.

  • MYPA