Montola ja Latonen jatkosopimuksiin TPS:n kanssa

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Ykköseen valmistautuva TPS on solminut jälleen kaksi uutta pelaajasopimusta. Keskikenttäpelaaja Juho Montola ja hyökkääjä Joakim Latonen jatkavat TPS:n riveissä kauden 2019 kattavalla jatkosopimuksella.

Ruskon Pallossa jalkapallon aloittanut Montola nousi TPS:n eri juniori-ikäluokkien kautta seuransa edustusjoukkueeseen kaudeksi 2016. Hän pelasi kaudella 2016 kaksi ottelua Jalkapallon Ykkösessä. Seuraavana kautena vastuu Ykkösessä lisääntyi ja pelimäärä nousi kymmeneen. Kaudella 2018 hän pelasi kahdeksan Veikkausliigaottelua TPS:n riveissä. Hän pelasi viime kaudella myös 15 ottelua SalPa:n paidassa Jalkapallon Kakkosta. 19-vuotias Montola on pelannut urallaan myös 15 poikien maaottelua ja viimeistellyt niissä yhden maalin.

- Montola on edelleen todella nuori pelaaja, joka pelasi erittäin hyviä yksittäisiä otteluita viime kaudella. Odotamme häneltä yksinkertaisesti isompaa roolia tulevalle kaudelle, TPS:n päävalmentaja Tommi Pikkarainen summaa seuran sivuilla.

20-vuotias Latonen on alun perin kaarinalaisen KaaPo:n kasvatteja, mutta hän siirtyi TPS:n junioripuolelle kaudeksi 2015. Kauden 2017 jälkeen hän nousi TPS:n P20-ikäluokan Suomen mestaruuden voittaneesta joukkueesta seuransa edustusjoukkueeseen. Latonen pelasi TPS:n edustusjoukkueessa debyyttikaudellaan 11 Veikkausliigaottelua. Hän pelasi kaudella 2018 myös kahdeksan Kakkosen ottelua SalPa:n paidassa, joissa syntyi kuusi maalia.

- Latonen väläytteli jo viime kaudella osaamistaan, mutta hän tarvitsee lisää tasaisuutta pelaamiseensa. Hän on meidän joukkueeseemme taas hieman erilainen hyökkääjä, jolla on nyt tilaisuutensa ottaa se oma paikkansa tässä joukkueessa, Pikkarainen painottaa

  • TPS Miehet