Mitä kaikkea tekee maajoukkueen joukkueenjohtaja? Pikkuhuuhkajien Joonas Vilkki kertoo

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Suomen Palloliitossa työskentelee viisi maajoukkuemanageria. Heistä Joonas Vilkki valmistautuu parhaillaan Pikkuhuuhkajien EM-karsintaotteluun Maltaa vastaan.

Joonas Vilkki on työskennellyt Palloliitossa vuodesta 2003 saakka. Hän on toiminut useissa maajoukkueissa, vuonna 2018 EM-kotikisat pelanneen U19-joukkueen joukkueenjohtajana ja  tuurannut Huuhkajien ”pomoa” Lennart Wangelia. Tällä hetkellä merkittävän osan hänen työajastaan vie U21-maajoukkue.

 

Lähdetään pestin perkaaminen konkretiasta. Pikkuhuuhkajat kohtaa tänään torstaina klo 19 Maltan EM-karsintaottelussa. Toinen taisto on edessä heti maanantaina Porissa, jonne vieraaksi saapuu Tanska. Mitä kaikkea valmisteluprosessiin on kuulunut?

 

- Ihan ensimmäinen askel on määritellä, että saamme käytettävissä olevalla budjetilla mahdollisimman hyvän valmistautumisen joukkueelle. Kun saamme tiedon pelipaikkakunnista (viimeistään kaksi kuukautta ennen ottelua), teen hotellivaraukset. Sitä edeltää kilpailutus ja yleinen tarkastelu, jotta käytämme rahamme järkevästi. Kun itse tapahtuma alkaa lähestyä, niin ensimmäisen asia on suunnitella päävalmentajan Juha Malisen ja muiden asianosaisten kanssa leiriohjelma, Vilkki avaa.

 

- Ohjelmassa pitää olla kuljetukset, harjoitukset, ruokailut, media ja kaikki, mitä joukkue viikon aikana tekee. Suunnitelma käydään läpi myös fysioterapeutin kanssa, jotta se on fysiologisesti toimiva ja tasapainoinen. Kuormitus ei saa olla missään vaiheessa liian isoa ja ruokailujen pitää olla oikeissa paikoissa. Tavoite on saada ohjelma sellaiseen muotoon, ettei se muuttuisi paljon, koska toimitan sen usealle taholle. Näitä ovat hotellin lisäksi muun muassa Palloliiton ottelutapahtuman järjestäjät. 

 

Kutsut pelaajille ja heidän seuroilleen lähetetään kaksi viikkoa ennen ottelua ja tuon jälkeen viimeistellään pelaajien matkustussuunnitelmat. Yhteydenpito pelaajien seurojen kanssa on niin ikään tärkeää - sekä leiriohjelman että tapahtuman jälkeisen palautteen osalta.

 

U21-joukkueesta pelaa tällä hetkellä iso osa ulkomailla ja lisäksi pelaajia tulee ympäri Suomen. Lähes aina käy myös niin, että vielä viime hetkillä sattuu loukkaantumisia, jonka jälkeen matkat varataan varapelaajalle.

 

- Katson aina missä pelaajat pelaavat juuri ennen matkaa, eli tarvitsevatko he kenties siellä jo yöpymisen, kun muu seurajoukkue lähtee kotiin. Usein pyrimme tarjoamaan ulkomailla pelaaville pelaajille mahdollisuuden käydä kotona välissä, jos se vain on mahdollista. Järjestely on palapeliä, jonka seurauksena kaikki ovat paikalla kokoontumispäivänä hotellilla. 

 

- Itse tapahtuman aikana minun tärkein tehtäväni on varmistaa, että kaikki mukanaolijat, pelaajat ja taustat, pystyvät tekemään omat hommansa mahdollisimman hyvin. 

 

Leirien aikana hyvä ennakkosuunnittelu on tietysti kaiken pohja, mutta aina täytyy olla valmius reagointiin. Lisäksi joukkueenjohtajan ohjelmaan kuuluvat muun muassa viralliset palaverit UEFA:n ja vastustajan liiton edustajien kanssa sekä erilaisten asiakirjojen täyttämiset, jotka nykyisin tehdään pitkälti sähköisesti. 

 

Tällä maajoukkuetauolla Suomi pelaa vain kotiotteluita, mutta Vilkki ei pidä ulkomaan tapahtumien järjestämistä merkittävästi haastavampana tehtävänä.

 

- Kotimaassa tarkastamme harjoituskentät, mutta ulkomailla ne tulevat vastustajan liiton kautta. Toimitamme ulkomaisiin hotelleihin samanlailla ohjelmamme ja pidämme huolen, että ne toimivat. Matkustaminen on suurin ero ja saattaa välillä aiheuttaa haasteita. Viimeksi pelasimme Ukrainaa vastaan Zaporizzjassa ja matkalla oli peräti kuuden tunnin välilasku Kiovassa. 

 

- Meidän piti miettiä tarkkaan, että odottaminen ei ole pelaajille liian raskasta. Söimme ja olimme varanneet Shuttle hotellista ikään kuin pienet huoneet, joissa saattoi nukkua. Palaute niistä oli hyvää. Suurin ero vieraspeleissä tulee matkustamisesta. 

 

Miesten A-maajoukkueen joukkueenjohtaja Wangel käy tarkastamassa kaikki vieraspelikohteet etukäteen. Hän siis muun muassa valitsee paikan päällä hotellin muutamista vaihtoehdoista ja vierailee harjoituskentillä. Pikkuhuuhkajat matkaa seuraavaksi marraskuussa Romaniaan, kannattaisiko Vilkin niin ikään toimia näin?

 

- Meidän budjetin näkökulmasta se ei ole järkevää. Meille on tärkeämpää käyttää varat joukkueeseen muulla tavalla. Esimerkiksi yksi ylimääräinen leiripäivä on aina merkittävä asia. Toki siitä, että näkisi olosuhteet etukäteen, olisi etua. Voisi keskustella asioista hotellin henkilökunnan kanssa kasvotusten. Nykyään netistä saa kuitenkin paljon tietoa, hotelleista löytyy useita arvioita. En ole toistaiseksi joutunut vaihtamaan hotellia paikanpäällä. Mitään niin isoa ongelmaa, josta ei keskustelemalla olisi selvitty, ei ole tullut. 

 

”Vaikka teen töitä välillä toimistosta, niin teen sitä pelaajien eteen. Se on minulle tärkeää.”

 

Rivien välistä on helppo lukea, että maajoukkuemanagerin yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on sosiaalisuus. Tehtävässä ollaan paljon tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa, eikä kaikki mene aina kerralla ”kuin Strömsössä”. Varsinkin ongelmia kohdatessa kokemuksesta, ja rauhallisuudesta, on paljon apua.

 

- Olen ainakin töissä järjestelmällinen ja rauhallinen, Vilkki naurahtaa.

 

- Kyllä, koen, että tämä työ sopii ominaisuuksiini, kokemuksen myötä olen saanut lisää rauhallisuutta. Aluksi oli vaikea tietää, mikä on tärkeää ja mikä ei niin. Silloin stressasin enemmän.

 

Vilkki on koulutukseltaan liikuntatieteiden maisteri pääaineenaan liikuntahallinto. Jyväskylässä suoritettu tutkinto tukee siis täysin nykyistä työtä.

 

U21-maajoukkue vie ison osan Vilkin työajasta, mutta mahtuu siihen muutakin. Hän työskentelee pelaajakehityksen hallinnon parissa ja järjestää poikien aluetoimintaa - Pikkuhuuhkajien Malta-ottelun aattona mailista lähtivät taas kutsut seuraavaan tapahtumaan. Näiden lisäksi hän vastaa tänä vuonna U16- ja U18-poikien maajoukkueista. 

 

Päällekäisyyksiä tulee tämän tästä, eli esimeriksi U16-pojat pelaavat parhaillaan tuplamaaottelun Saksaa vastaan. Nuo järjestelyt on hoidettu huolella ennakkoon ja leirin aikaiset asiat Vilkki hoitaa etänä. Toki jokaisessa joukkueessa on aina paikalla nimetty joukkueenjohtaja, joka on U16-ikäluokassa tällä kertaa maalivahtivalmentaja Ville Anttonen.

 

Palloliiton muut maajoukkuemanagerit ovat Wangelin ja Vilkin lisäksi Outi Saarinen, Ville Sairanen ja Miina Tapaninen. Viisikko tekee tiivistä yhteistyötä, mutta yhteistyö joukkueiden muiden toimijoiden kanssa on niin ikään aktiivista.

 

- Olen paljon tekemisissä maajoukkue- ja aluevalmentajien, pelaajien ja muiden taustahenkilöiden kanssa. Lisäksi tietysti Juho Rantala (huippujalkapallopäällikkö) ja Hannu Tihinen (urheilutoimenjohtaja).

 

Vilkillä on itselläänkin jalkapalloilijan tausta, joten ulkopuolisenkin on helppo nähdä kuinka sulavasti hän U21-maajoukkueen kokonaisuuteen sopii.

 

- Mukavinta työssäni ovat ihmiset ja jalkapallo itsessään. Saan olla osana lajia ja joukkuetta. Tässä on paljon samaa kuin futiksen pelaamisessa, koppielämää. Vaikka teen töitä välillä toimistosta, niin teen sitä pelaajien eteen. Se on minulle tärkeää.

 

U21-maajoukkue kohtaa Maltan Turun Veritas Stadionilla torstaina 10.10. klo 19 ja Tanskan maanantaina 14.10. Porin Stadionilla klo 19. Lipunmyyntiin pääset tämän linkin kautta.

 

 

  • U21-maajoukkue