Masku ja Wilpas Kolmosen Kuukauden ottelussa perjantaina

Julkaistu

  • Alueuutiset

Länsi-Suomen Kolmosen kesäkuun ottelussa kohtaavat perjantaina Maskussa paikallinen Palloseura ja Salon Wilpas. Kolmosen kärkijoukoissa, Masku kakkosena ja Wilpas vain pisteen perässä neljäntenä, viihtyvät ryhmät taistelevat tärkeistä sarjapisteistä Taponkedon kentällä klo 18.30 alkaen. Suora lähetys ottelusta alkaa Turun Seutusanomien sivuilla varttia ennen.

Masku keikkuu sarjassa ennen viikonlopun kierrosta toisena, vain kaksi pistettä Peimari Unitedin perässä, mutta aivan tyytyväisiä Maskussa ei sarjan alkuun olla.

- Sarja ei ole alkanut meiltä ihan ennakko-odotusten mukaan. Neljä turhaa tasuria, jotka olisi pitänyt voittaa, mutta toisaalta Paraisilta "voitettiin" yksi piste, pohtii Maskun päävalmentaja Kari Hagelberg.

- Puolustuspelaamisessa on vielä parannettavaa, vaikkakin se toimii aika ajoin todella hyvin. Päästettyjen maalien, yksi/peli, keskiarvoon ei olla tyytyväisiä, jatkaa Hagelberg.

- Toki kärkijoukkueita vastaan olemme päästäneet vain kaksi maalia Ahvenanmaalla. Hyökkäyspelaamisemme voisi olla nopeampaa, mutta tehdyt 21 maalia kyllä tyydyttävät, komppaa Hagelbergin apuna valmennuksessa toimiva Toni Järvinen.

Niclas Forss on maalannut Maskulle alkukauden peleissä viisi kertaa.

Maskussa odotukset ennen kautta olivat joukkueen vahvistumisen myötä korkealla ja valmennusjohdon mukaan tavoite oli ja on edelleen nousu Kakkoseen.

Joukkue uudistui tähän kauteen jonkin verran ja merkittävin menetys oli puolustuksen johtohahmon, Verneri Kryssin lopettaminen viime kauden päätteeksi. Uusia pelaajia vihreävalkoiseen paitaan on tälle kaudelle kuitenkin pukeutunut useita, sillä Maskun värejä kantavat nyt ensimmäistä vuottaan Waltteri Peltola, Niclas Forss, Kalle Kauppi, Niklas Harittu, Aleksi Hagelberg ja Jesse Nurmi.

Pelaajaa, jolta odotettaisiin erityistä läpimurtoa tänä vuonna, eivät valmentajat suostu nimeämään.

- Joukkueessa on paljon kokeneita pelaajia, joten läpimurrot on jo tehty, huomauttavat Hagelberg ja Järvinen.

Valmennuskaksikko vinkkaa kuitenkin muutaman pelimiehen, joiden otteita yleisön kannattaa tarkalla silmällä katsoa perjantain ottelussa.

- Ainakin keskikenttäpelaajat Kalle Kauppi ja Waltteri Peltola sekä Niclas Forss kannattaa huomioida. Myös puolustaja Jesse Nurmi on esittänyt erinomaisia otteita kauden aikaisemmissa peleissä.

Kalle Kauppi (edessä) ja Waltteri Peltola muodostavat Maskun vahvan keskikentän keskustan.

Edellä mainitut herrat ovat ensimmäisen kolmanneksen peleissä onnistuneet parhaiten ja päävalmentaja lisää tähän listaan vielä yhden nimen.

- Tälle kaudelle toppariksi tiputettu Matias Louanto on ollut hyvä alkukauden mittelöissä, huomioi Hagelberg.

Masku-valmentajat arvioivat pyynnöstä sarjan suosikkeja ja kauden ennakkoarvioiden toteutumista tässä vaiheessa, kun kolmannes peleistä on jo pelattu.

- Suosikkeja on varmasti monta, mutta PIF, Peimari, Åland ja Masku miehittävät varmastikin sarjan kärkipään syksyllä. ÅIFK:n tekeminen Jami Walleniuksen alaisuudessa on ollut positiivinen yllätys. SoVo:n murskatappiot ja TPK:n vaisu alkukausi sen sijaan ovat hieman ihmetyttäneet, puntaroivat Hagelberg ja Järvinen.

Edellisellä kierroksella sunnuntaina Masku pelasi sarjaa johtavan Peimari Unitedin vieraana Sauvon OP-Hakkispaanalla. Päävalmentaja Hagelbergia 0-0 tasatulos jäi harmittamaan.

- Peimari oli yllättävän vaisu. Meidän olisi pitänyt lukuisista paikoista päätellen voittaa ottelu. Meillä oli mm. pari läpiajoa ja muutama muu hyvä maalintekopaikka. Yllätti, että Peimari ei ollut toukokuussa päästänyt kuin yhden maalin ja sunnuntaina puolustus oli, varsinkin ekalla puoliajalla varsinaista reikäjuustoa. Pelasimme ensimmäisellä puoliajalla parasta peliämme tällä kaudella ja varsinkin keskikentän Kauppi ja Peltola olivat todella hyviä. Harmittamaan jäi Forssin epäonnistuminen maalinteossa. Peimarilla oli vain yksi ase, Bruno Rodrigues, jolle he roiskivat pitkää palloa, mutta meidän tiivis puolustus hoiti muutamaa tilannetta lukuun ottamatta homman mallikkaasti, kiittelee Hagelberg.

Jessen Nurmen esitykset kentällä ovat olleet valmentajien mieleen.

Maskun päävalmentaja Kari Hagelberg on toiveikas perjantain ottelusta.

- Wilpas on nuori joukkue, joka on aloittanut kauden samalla lailla kuin viime kaudella, mutta en usko lennon kestävän syyskierrokselle asti tänä vuonna. Edellisellä kierroksella tullut tappio FC Inter2:lle oli jo ehkä viitteitä antavaa joukkueen todellisesta tasosta. Viimeisistä neljästä keskinäisestä ottelusta olemme voittaneet kolme ja viime kaudella kevätkierroksella pelattiin Salossa tasapeli. Maalisuhde näistä peleistä on meille 12-2, kertaa Hagelberg joukkueiden lähihistoriaa.

Toni Järvinen on niin ikään positiivisilla mielin tulevista koitoksista.

- Masku on kohdannut ennakolta vaarallisimmat vastustajat (PIF, Åland ja Peimari) vieraissa ja niistä saaliina on kolme pistettä, toki seitsemän olisi ollut otettavissa. Tällä viittaan siihen, voitot olivat otettavissa sekä Ålandista että Peimarista. Kaikki nämä joukkueet tulevat syksyllä Taponkedon ”lentokentälle” ja syksyllähän lopullinen sarjanousija vasta selviää, muistuttaa Järvinen.

Wilpas tavoittelee 50 pistettä

Kuukauden ottelun vierasjoukkue Wilpas lähtee peliin kolmen voitottoman ottelun putkessa. Näistä kaksi viimeistä peliä on päättynyt tappioon.

Päävalmentaja Markus Aho ei kuitenkaan ole huolissaan tilanteesta.

- Sarjakausi on käynnistynyt ihan odotustemme mukaisesti. Meillä on hyvä talvi alla ja runko pitkälti pysynyt ennallaan ja jo valmiiksi hyvään pakettiin ollaan saatu muutama hyvä ”täsmäpelaaja”, miettii Aho.

- Alkukaudesta ollaan onnistuttu pitkälti sekä pallollisessa että pallottomassa pelaamisessa ja olemme olleet tekemisessämme huolellisia, tehokkaita, aggressiivisia ja ennen kaikkea pelirohkeita. Aktiivinen otteemme on tuonut meille enemmän hyvää kuin huonoa, jatkaa päävalmentaja.

Nuoren Otto Mäkisen otteet ovat olleet kevään aikana vahvoja.

Wilpas on asettanut tavoitteeksi sarjasijoituksen sijaan 50 pistettä ja viime kaudella sillä olisi sijoittunut toiseksi. Mainittakoon, että nousija Pallo-Iirot keräsi kaudella 2018 yhteensä 56 pinnaa.

Wilppaassakin on ollut jonkin verran vaihtuvuutta edellisen sesongin ryhmään.

- Merkittävimmät lähtijät ovat Eemeli Mälkönen, Olli Jakonen ja Onni Vesterinen (SalPa) ja Valtteri Sinervo (opiskelu Tampereella) sekä Niko Virtanen (opiskelu Lahdessa), harmittelee Aho.

- Kokeneet Mikko Tapaninen ja Tomi Kuokkanen keskittyvät peleihin kakkosjoukkueessamme, mutta ovat käytettävissä tarpeidemme mukaisesti. Merkittävimmät tulijat ovat Kristian Viitanen (PK-35), Otto Mäkinen (SalPa jun.), Kevin Kreen (SalPa) ja Jashar Balinca, toteaa Wilpas-käskyttäjä.

Kun Jesse Jokiniemellä on pallo, saa vastustajan puolustus olla varpaillaan.

Markus Aho antaa yleisölle parikin vihjettä pelaajista, joiden edesottamuksia kannattaa seurata.

- Otto Mäkinen on todella lupaava pelaaja, joka on jo osoittanut pärjäävänsä miestenkin sarjoissa. Hän on ollut alkukauden ”kuumin” pelaajamme.

- Erityisesti kannattaa tietysti seurata Jesse Jokiniemeä, joka on tälle tasolle ylivertaisen kova pelaaja, huomauttaa Aho.

Myös Markus Aho yhtyy suuren yleisön ajatuksiin Länsi-Suomen Kolmosen kovimmista joukkueista.

- Sarjassa meidän näkemystemme mukaan Masku, Peimari ja Piffen -pelit määrittelevät sen, onko meillä sanaa sanottavana nousukarkeloissa. Sarja on pitkälti käynnistynyt odotustemme mukaisesti, eikä suuria yllätyksiä olla koettu.

Wilpas kohtasi edellisessä pelissä perjantaina juuri yhden sarjan suosikeista, kun PIF kävi kylässä Salossa.

- Piffen-matsi oli vauhdikas kokonaisuus, missä painettiin molempiin päätyihin. Hyvätasoinen ja viihdyttävä Kolmosen kärkikahina, analysoi Aho.

Mohammed Ali on ollut Wilppaan tehokkain viimeistelijä alkukaudella. Mies on tällännyt pallon verkkoon neljä kertaa.

Kuukauden ottelun kotijoukkue saa Aholta arvostusta.

- Maskulla on sarjan paras materiaali paperilla ja se voisi sen puolesta pelata Kakkosessa. Masku on ollut vaikea vastustaja meille lähivuosina ja erityisesti Taponkedolla.

Markus Aho houkuttelee yleisöä paikan päälle Maskuun perjantaina.

- Perjantaina on ns. kuuden pisteen kamppailu ja todellinen herkkupala kaikille Kolmosen futista seuraaville, joten ei muuta kuin Taponkedolle nauttimaan kuningaslajia livenä, päättää Wilppaan päävalmentaja Markus Aho.

Mikäli Ahon toiveen mukaan ei livenä paikalle ehdi, niin ei hätää. Turun Seutusanomat näyttää Kolmosen Kuukauden ottelun tuttuun tapaan suorana, selostettuna striiminä ja lähestys Maskusta alkaa klo 18.15 eli varttia ennen kick offia. https://turunseutusanomat.fi/

 

  • Länsi-Suomi