Malinen, Signeul ja Kanerva yhteisessä lehdistötilaisuudessa

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Päävalmentajat Anna Signeul, Juha Malinen ja Markku Kanerva pitivät maanantaina Palloliiton toimistolla yhteisen lehdistötilaisuuden.

Naisten maajoukkue pelaa kesäkuussa MM-karsintoja Itävaltaa ja Serbiaa vastaan. Itävallan Suomi kohtaa 8. kesäkuuta ja Serbian neljä päivää myöhemmin. 

 

- Meillä on edessä kaksi todella tärkeää ottelua tämän karsinnan onnistumisen osalta. Muutaman viikon sisällä tiedämme enemmän, mutta tässä vaiheessa voimme melkein jo antaa lohkovoiton Espanjalle, maajoukkuevalmentaja Signeul kommentoi.

 

Suomi on saalistanut seitsemän pistettä neljästä pelistään ja on lohkossaan kolmantena. Espanja on karussa 15 pinnallaan. 

 

- Me taistelemme toisesta sijasta ja olemme siihen nähden hyvissä asemissa. Mutta meidän pitää voittaa molemmat pelimme, luotsi korostaa.

 

Itävalta on pelannut yhden ottelun enemmän, mutta saanut Suomen tavoin seitsemän pistettä. Serbialla on seitsemän pistettä kuudesta ottelusta. 

 

- Olen luottavainen, sillä nyt meillä on melkein kaikki pelaajat käytössä. Viimeksi näin ei ollut, Signeul viittaa huhtikuun alun tappiolliseen Espanja-otteluun.

 

Alle 21-vuotiaiden maajoukkue puolestaan jatkaa EM-karsintoja Färsaarten vieraana.

 

- Tavoite on täysin selvä, me lähdemme voittamaan. Mikään muu ei kelpaa. Jos ja kun me pystymme sen ottelun voittamaan, niin se se tarkoittaa, että pelaamme syksyn neljässä viimeisessä ottelussa lohkon kärkisijoista. Sen takia tämän ottelun kolmen pisteen merkitys on iso, Malinen korostaa.

 

- Joukkueessamme on hyvä hektinen tilanne päällä. En ota mukaan ylimääräistä pelaajaa mukaan. Nyt lähdemme vain niillä, jotka tulevat myös listalle. Näin ollen kaikki ovat tärkeitä ja kaikille on rooli.

 

Huuhkajilla on edessään tuplamaaottelut, kun Kanervan suojatit kohtaavat kesäkuun ensimmäisellä viikolla vieraissa Romanian ja kotikentällä Tampereella Valko-Venäjän.

 

- Lähtökohtana oli, että halusimme tähän kesäkuun alkuun kaksi maaottelua. Syksyllä käynnistyy Nations League ja on tärkeää, että saamme yhteisiä päiviä joukkueen kanssa, Kanerva toteaa.

 

- Lennart Wangel (maajoukkuemanageri) teki hyvää työtä ja sai meille kaksi hyvää vastustajaa. Toiveissa oli saada sellaiset joukkueet, jotka palvelevat Nations Leagueta, mutta myös vähän jo 2019 alkavaa EM-karsintaa. Saamme hyvät mittarit näistä maajoukkueista.

 

Maajoukkueluotsi myöntää, että joukkueen kasaamisessa on ollut paljon haasteita.

 

- Paljon on mennyt aikaa puhelimessa. Koska kesäkuun pelit eivät ole virallisina kansainvälisinä pelipäivinä, niin se antaa mahdollisuuden seuroille tehdä päätöksen siitä, antavatko he pelaajien tulla tapahtumiin. Aika paljon on pelaajia loukkaantuneina ja toipilaina. Myös lyhyet lomat ja monen seuran aikainen pre-season toivat haasteita. Katsoin, että alkuperäisellä listalla oli 11 sellaista potentiaalista pelaajaa, jotka ovat pudonneet pois, Kanerva sanoo.

 

U21-maajoukkueen löydät täältä.

Helmarit täältä ja Huuhkajat täältä.

Valmentajien kommentit lehdistötilaisuudesta Huu-tv:ssä.

 

  • U21-maajoukkue
  • Helmarit
  • Huuhkajat