Kuukauden toimija Uusimaa - Jari Virrankoski, KaPy

Julkaistu

  • Seuratoiminta
  • Alueuutiset

Palkitsemme kuukausittain ansioituneen seuratoimijan suomalaisen jalkapallon ja seuratoiminnan eteen tehdystä työstä. Tavoitteena on nostaa esiin ihmisiä, joita ilman suomalainen jalkapalloseuratoiminta ei yksinkertaisesti toimisi ja samalla nostaa arvostusta kaikkia vapaaehtoistyötä tekeviä ihmisiä kohtaan. Toukokuun palkittu on Kauklahden Pyrinnön Jari Virrankoski.

Jari on luotsannut puheenjohtajana Kauklahden Pyrintöä systemaattisesti eteenpäin yhdessä seuran hallituksen, valmennuspäällikkö Kari Laukkasen ja muiden aktiivien kanssa. Seura on vahva tekijä Kauklahden alueella ja toiminnasta huokuu tervehenkisyys. KaPy on osa FC Espoo-yhteisöä, joten myös kilpajalkapallon polku on selvä. Jarin ja muun hallituksen johdolla asioita on laitettu kuntoon systemaattisesti myös Palloliiton laatujärjestelmän osalta. Lisäksi seurassa on oltu aktiivisia osallistumaan mm. viestinnän prosessikoulutukseen ja naiset jalkapallojohtajina -koulutukseen. 

Palkintona Jarille kahden hengen illallinen. Kiitos ja kumarrus kaikille seuran aktiiveille.

KaPy
Lue lisää vapaaehtoistyöstä ja aiemmin palkituista  

Lisätietoja
​Taneli Haara, Kehityspäällikkö

  • Uusimaa