Kuopion Palloseurassa monipuolisesti mahdollisuuksia opiskelijoille

Julkaistu

  • Seuratoiminta

Kuopion Palloseura, Pallokissat ja Pohjois-Savon Liikunta järjestivät yhteystyössä liikuntapäivän Kuopion alueen päiväkoti-ikäisille lapsille Kuopio-hallissa tiistaina 14.11.2017.

Paikalla kirmasi 400 lasta jalkapallon ja erilaisten liikunta-aiheisten rastien parissa. Ohjaajina toimivat parikymmentä Savon koulutuskuntayhtymä Sakky:n lähihoitajaopiskelijaa.

- Liikuntapäivä päiväkoti-ikäisille lapsille kuuluu Hyvää seuraa -hankkeeseen, jossa toimitaan yhteistyössä Suomen Palloliiton sekä Sakky:n kanssa. Tapahtuma järjestetään säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa, kertoo hankekoordinaattori Antti Konttinen.

- Hankkeen puitteissa on tehty Sakki:n kanssa yhteistyötä myös muilla rintamilla. On jokaviikkoinen futsalvuoro valmentavan koulutuksen VALMA-opiskelijoille ja sen lisäksi järjestämme kaksi kertaa vuodessa Sakki:n avoimen futsalturnauksen opiskelijoille. Lähihoitajaopiskelijat ovat olleet työssäoppimisessa Juniori KuPS:n liikuntapainotteisissa iltapäiväkerhoissa, turvallisuusalan opiskelijat ovat laatineet turvallisuussuunnitelmia junioreiden käyttämille jalkapallokentille. Lisäksi liiketalouden opiskelijat ovat markkinoineet KuPS:n Kortteliliigaa ja yksi tietojenkäsittelyalan opiskelija ohjelmoi jopa aikataulutussovelluksen, jota voidaan hyödyntää Kortteliliigassa sekä Juniori KuPS:n eri turnauksissa, luetteloi Konttinen.

---

Uutinen on osa (4/10) "Hyvää seuraa" -hankkeesta kertovaa juttusarjaa. Hankkeessa osallistetaan ammatillisessa koulutuksessa opiskelevia nuoria mukaan jalkapalloseuratoimintaan. 

Hankkeen toteuttajia ovat Suomen Palloliitto, Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI ry ja kymmenen jalkapalloseuraa: Espoon Palloseura, FC Jazz Juniorit, Ilves, HIFK Soccer, Helsingin Jalkapalloklubi, KPV:n Juniorit, Kuopion Palloseura, Mikkelin Palloilijat, Rovaniemen Palloseura ja TPS Juniorijalkapallo.

Juttusarjassa aiemmin ilmestyneet:
Mikkelin Palloilijat: Ammattiin opiskelevat nuoret MP:n tapahtuma-apuna
Helsingin Jalkapalloklubi: Nuoret opissa HJK:n ottelutapahtumissa
TPS juniorijalkapallon: Opiskelijat mukana TPS:n perinteikkäässä Tiikeripäivässä

Seuraa hanketta Facebookissa tai lue lisää nettisivuilta.