Kotoutumisen edistämishankkeet puolivälissä – seurojen projektit hyvällä mallilla

Julkaistu

  • Seuratoiminta

Hankeseurat kokoontuivat Vantaalle keskustelemaan projektiensa tuloksista sekä haasteista.

Palloliitto käynnisti Kotoutumisen edistäminen seuratoiminnassa -hankkeen vuoden 2019 alussa yhteistyössä Walter ry:n ja Opetushallituksen kanssa. Puolitoistavuotisen seurakehityshankkeen tavoitteena on edesauttaa maahanmuuttajien kotoutumista ja osallistaa heitä seuratoimintaan entistä vahvemmin. Hankkeen ansiosta valmistuu myös monikulttuurista osaamista tukeva seuratoimintaopas.

Kaikkiaan 11 eri seuraa esitteli marraskuun työpajassa omien kehityshankkeidensa tuloksia. Seurat ovat aloittaneet vuoden mittaan esimerkiksi maahanmuuttajataustaisten nuorten ja aikuisten kerho- ja joukkuetoimintaa sekä kulttuuritulkkitoimintaa. 

Kulttuuritulkkitoiminta on helpottanut monessa seurassa sekä joukkueiden että perheiden arkea. Toiminnan tavoitteena on lisätä sekä seurojen että monikulttuurisen taustan omaavien perheiden osaamista seuratoiminnasta. Tämä ennaltaehkäisee kulttuurieroista tai tiedon ja osaamisen puutteesta johtuvaa syrjäytymistä suomalaisesta seuratoiminnasta.

Rohkaisevia tuloksia

Seurat ovat myös perustaneet tukirahastoja, jotta harrastaminen olisi mahdollista myös heikommassa taloudellisessa asemassa oleville. Avustusten kerääminen tukirahastoihin on usein ollut seuroille haastavaa.

Muiksi seurojen haasteiksi ovat nousseet muun muassa maahanmuuttajataustaisten naisten saaminen seuratoimintaan sekä pelaajien perheiden tavoittaminen esimerkiksi kielimuurin takia. Yhteiset haasteet herättivät päivän aikana keskustelua, ja seurojen edustajat antoivat toisilleen arvokkaita vinkkejä kokemustensa perusteella. 

Tilaisuuden avannut Palloliiton seurapalvelujohtaja Timo Huttunen näkee, että hankeseurat ovat edistyneet kaikilla toiminta-alueilla. Huttunen uskoo, että muutkin seurat voivat hyödyntää eri käytänteitä jatkossa.

– Käymme yhdessä tuloksia läpi kaikille avoimessa päätösseminaarissa touko-kesäkuussa 2020. Silloin pääsemme jakamaan kaikille hankkeen aikana kerrytettyä kokemusta ja osaamista, Huttunen kertoo.

– Seurat ovat saaneet lyhyessä ajassa rohkaisevan hyviä tuloksia, mikä kertoo tämän hankkeen tärkeydestä ja merkityksestä. Jalkapalloseurojen rooli kotouttajana on suuri, ja tällaisella hankkeella pystytään vahvistamaan koko jalkapalloyhteisön osaamista.

Huttunen muistuttaa, että käytänteiden olisi tärkeää säilyä seuroissa myös jatkossa eikä vain hankkeen aikana.

– Tässä synnytetään toimintatapoja, joilla seurat pystyvät toimimaan monikulttuurisessa ympäristössä. Se tässä on perimmäinen tavoite. Seurojen omien kokemusten lisäksi on tärkeää, että saamme tietoa Riku Laannin kaltaisilta asiantuntijoilta.

RLC International Managementin Laanti puhui työpajassa eri kulttuurien eroavaisuuksista ja siitä, kuinka ne tulee ottaa huomioon kentällä ja sen ulkopuolella.

Vahva tahtotila

Myös Palloliiton monikulttuurisuusasiantuntija Maurizio Pratesi yllättyi positiivisesti tuloksista, joita seurat ovat saaneet aikaan. 

– Huomaa, että seuroissa on vahva tahtotila viedä näitä asioita eteenpäin. Seurat ovat tehneet hienoa työtä rajatuilla resursseilla, Pratesi kehuu.

– Meidän tulee tehdä toimenpiteitä esimerkiksi vanhempien aktivoimiseksi, mutta asiat menevät koko ajan parempaan suuntaan jo näillä tavoilla, miten toimimme.

Hankkeen ensimmäinen jakso päättyy 30. kesäkuuta 2020. Pratesi toivoo, että jokainen projekti tuottaa siihen mennessä toivotun tuloksen.

– Toinen tavoite liittyy siihen, kuinka jatkamme hankkeen jälkeen. Tämä on aika lyhyt kausi, mutta tulokset ovat jo nyt todella hyviä – mielestäni tätä kannattaisi ilman muuta jatkaa. Seuroja tulee tukea tällaisen toiminnan pyörittämisessä julkisten varojen avuilla. Olemme huomanneet tänään, että yksittäisen rahan saaminen toimintaan on erittäin vaikeaa.

Hankkeessa mukana olevat seurat:
Esbo Bollklubb
Espoon Palloseura
Etelä-Espoon Pallo
FC Inter Turku
FC Kontu
Ilves
Korson Palloseura
Kuopion Palloseura
Musan Salama
Tikkurilan Palloseura
Tervarit Juniorit
Turun Nappulaliiga
Vaasan Palloseura
Vantaan Jalkapalloseura


Hankeseurojen edustajat koolla 12. marraskuuta Vantaalla.

Katso HUU-tv:stä seuraesimerkki FC Kontun kulttuuritulkkien toiminnasta >> 
Katso HUU-tv:stä seuraesimerkki FC Interin kotouttamisen edistämisestä >> 

  • Seurojen Palloliitto