Kolmosen viimeinen viikkoraportti; TOVE, JyTy ja RaiFu Neloseen

Julkaistu

  • Alueuutiset

Länsi-Suomen Kolmosen kausi 2019 on saatu pakettiin. Viimeisellä kierroksella lauantaina suurin jännitys kohdistui putoajiin, sillä PIF:n nousu sinetöityi jo viime viikolla. Putoajan paikalla olijat ehtivät lauantai-iltapäivän pelien aikana vaihdella kerran jos toisenkin, mutta päätösvihellysten soitua päät painuivat TOVE- ja JyTy -leireissä. Niiden kohtaloksi tuli liittyä RaiFu:n seuraan ensi vuoden Neloseen.

PIF – TOVE 4-0
Ottelu oli Kolmosen Kuukauden ottelu ja siitä löytyy vähän laajempi raportti täältä:
https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/pif-pudotti-toven-neloseen-kuukauden-ottelussa

SoVo - JyTy 3-1
Someron Voimalle olisi lopulta tappiokin riittänyt sarjapaikkansa uusimiseen, mutta somerolaiset eivät halunneet jättää mitään sattuman varaan. Se päätti jättää JyTy:n sarjassa toiseksi viimeiseksi ja pudottaa sen Neloseen. Näin myös tapahtui. SoVo itse päätyi sarjassa kahdeksanneksi. Joonas Hänninen nosti vieraiden toiveita avausjakson puolivälissä ja siirsi JyTy:n 0-1 johtoon. John George Digha kuittasi tuon osuman 36. minuutilla ja sama mies käänsi pelin SoVo:lle ensimmäisen puoliajan lisäajalla. JyTy ei toisella jaksollakaan saanut kunnon kiriä aikaiseksi ja Alimamy Jalloh sinetöi isäntien voiton 3-1 osumallaan viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa.

FC Inter2 – RaiFu 5-2
Interin reservijoukkue nousi lopulta sarjassa kakkospaikalle, kun se kiilasi maalierolla Peimari Unitedin ohi. Viimeisessä pelissä jo viikkoja sitten putoamaan tuomittu RaiFu onnistui kuitenkin ensin maalinteossa. Eetu Lehtinen vei vieraat johtoon kauden neljännellä osumallaan viisi minuuttia ennen taukovihellystä. Inter kuittasi nopeasti vielä ennen taukoa. 44. minuutilla asialla oli Yeesser Barbata. Heti toisen puolikkaan alkuun Yläkentällä isännöinyt Inter2 käänsi sitten pelin. Mohammed Al Bermanei osui 47. minuutilla ja Patrik Pakkala lisäsi sinimustien johtoa 54. minuutin kohdalla. Hushyar Aftab teki kotijoukkueen neljännen maalin kymmenen minuuttia ennen loppua. RaiFu:n Joona Rantalan 84. minuutilla tekemä kavennusosuma jäi raisiolaisten viimeiseksi Kolmosen tasolla ainakin tällä erää. Mohammed Al Bermanei kaunisteli vielä iltapäivän toisella osumallaan loppulukemat kolme minuuttia ennen täyttä aikaa.

TPK – Wilpas 2-1
Sekä TPK että Wilpas olivat turvassa ja vailla panosta ennen viimeistä peliä. Joukkueet olivat taulukossa tasapisteissä keskikastissa ja voittonsa turvin TPK:n loppusijoitus oli seitsemäs. SoVo kiilasi joukkueiden väliin lopullisessa sarjataulukossa ja Wilpas jäi yhdeksänneksi. Kupittaa 5-kentällä pelatussa päätöspelissä molemmat joukkueet onnistuivat kerran avausjaksolla. Jashar Balinca siirsi keltamustat vieraat johtoon 35. minuutilla, mutta Joonas Lehtonen tasoitti vain kolme minuuttia myöhemmin. Mirko Sillanpään maali 69. minuutilla riitti tuomaan TPK:lle kolme pistettä.

Masku – ÅIFK 1-1
Huikeat 13 tasapeliä kauden sarjassa pelannut Masku päätti sesongin tutusti pistejakoon. Viidenneksi sarjassa lopulta jäänyt Masku saa syyttää kärkivauhdista putoamisesta tasapelejään. Kun puolessa peleistään menettää kaksi pistettä, ei sillä nousuvauhdissa pysytä. ÅIFK nousi pikkuhiljaa taulukossa pohjalta turvaan ja se päätyi lopulta kuudenneksi. Viimeisessä ottelussa ÅIFK:n Arman Palani vei vierasjoukkueen johtoon, kun puoli tuntia oli täyttymässä. Keltapaitojen johdossa mentiin tauolle. Maskun Aleksi Laiho merkkautti itsensä pöytäkirjaan 57. minuutilla, mutta tuskin haluamallaan tavalla. Mies liukui jalkapohja edellä palloon ja erotuomari poisti hänet kentältä suoralla punaisella kortilla. Masku ei tilanteesta järkyttynyt, vaan hetki ulosajon jälkeen Jari Oksanen toi vihreävalkoiset tasoihin.

Jari Oksasen maali lauantaina sinetöi Maskulle jälleen yhden tasapelin. Arkistokuva.

JIK – PaiHa 2-3
Ahvenanmaalla pelattiin jännitysnäytelmää, jossa lopulta molemmat joukkueet pelastuivat. PaiHa ohitti voitollaan JIK:n ja sijoittui kymmenenneksi. Jomalan loppupaikka taulukossa oli yhdeksäs. Nämä kaksi joukkuetta olivat Kolmoseen täksi vuodeksi nousseista ryhmistä ne, jotka sarjassa myös ensi kaudella jatkavat. PaiHa siirtyi lauantaina riemukkaaseen johtoon jo kuudennella minuutilla, kun vihreäpaitojen iltapäivän sankari, Stanley Ukwuoma täräytti pallon verkkoon. Yhden maalin voimin pelissä edettiin toisen jakson alkupuolikkaalle asti, kunnes alkoi vartin mittainen maalishow. Joel Karlström toi ensin kotijoukkueen tasoihin 51. minuutilla, mutta Stanley Ukwuoma kuittasi tuon vain kolme minuuttia myöhemmin. JIK tuli jälleen tasoihin 61. minuutin kohdalla, kun Lucas Eriksson onnistui pilkulta. PaiHa ei tästäkään lannistunut, vaan painoi päälle ja 66. minuutilla ottelun tuominnut huippuerotuomari Mattias Gestranius osoitti vieraille rankkaria. Siitä maalasi kolmannen kerran Ukwuoma ja PaiHa:n voitto oli sinetöity.

Peimari United – FC Åland 3-3
Peimari ja Åland lähtivät viimeiseen otteluun taistelemaan sarjakakkosen paikasta. Lopulta tasapeli pudotti ne molemmat oman pelinsä voittaneen FC Inter2:n taakse. Peimari oli sarjassa kolmas ja FC Åland neljäs. Ali Al-Take voi kotijoukkueen johtoon jo neljännellä minuutilla. Kun vielä Nico Salmiosalo tuplasi johdon reilun puolen tunnin jälkeen, oletettiin Peimarin menevän menojaan. FC Åland oli kuitenkin toista mieltä ja se kampesi tasoihin vielä avausjakson aikana. Kingsley Ozegbe kavensi ensin 38. minuutilla ja Kolmosen maalipörssin nimiinsä vienyt Rezgar Amani tasoitti siitä pari minuuttia myöhemmin. Ali Al-Taken iltapäivän toinen vei isännät uudelleen johtoon, kun tunti oli täyttymässä. Lisäajalla onnistui kuitenkin vielä Ålandin Adam Eriksson tekemään pistejaon taanneen maalin, kun isännät pelasivat peräti kahden pelaajan vajaalla. Tunnetila nimittäin oli pelissä korkea, sillä keltaisia kortteja jaettiin Peimarille seitsemän ja Ålandille kaksi. Peimarin keltaisista kaksi meni samoille pelaajille toistamiseen ja sehän tiesi Flamur Ibrahimin ulosajoa 67.  minuutilla ja Pedro Moreira sai katsella punaista pari minuuttia ennen loppua.

Peimari Unitedin Ali Al-Take onnistui päätöskierroksella maalinteossa kaksi kertaa. Arkistokuva.

Nelosesta ylös neljä ryhmää

Nelonen päättyi Kolmosen kanssa samaan aikaan ja sieltä ylös kipuaa peräti neljä joukkuetta. Nousijoiden määrä on suuri, koska Kolmosessa pitää aina varautua siihen, että joukkueita tulee alas Kakkosesta ja näin ei nyt Länsi-Suomen osalta käynyt.

Uudet joukkueet ensi kesän Kolmosessa ovat: TPS2, VG-62, SC Wolves ja EuPa. Näistä joukkueista SC Wolves putosi viime syksynä Kolmosesta ja se tekee näin pikapaluun. Kova työ nousijoilla ensi kesänä on sarjapaikkansa säilyttämisessä, sillä tänä vuonna Kolmosen kolmesta putoajasta kaksi viimeistä, JyTy ja RaiFu, pelasivat sarjassa nousijajoukkueina. Muut viime syksynä nousseet, JIK ja PaiHa, pitivät vain täpärästi sarjapaikkansa.

Erityinen mielenkiinto nousijoiden suhteen on TPS2:n kipuaminen Kolmoseen. Näin Kolmosessa nähdään FC Inter2:n ja TPS2:n mielenkiintoisia paikallistaistoja.

Kolmosen lopullinen sarjatilanne

PIF

26

18

6

2

64-16

60

FC Inter 2

26

16

5

5

70-28

53

Peimari UTD

26

15

8

3

57-23

53

FC Åland

26

15

7

4

67-25

52

Masku

26

11

13

2

68-33

46

ÅIFK

26

8

8

10

23-30

32

TPK

26

10

2

14

37-45

32

SoVo

26

9

4

13

42-62

31

Wilpas

26

8

5

13

39-64

29

PaiHa

26

7

7

12

32-42

28

JIK

26

7

6

13

40-53

27

TOVE

26

6

7

13

33-55

25

JyTy

26

7

4

15

33-63

25

RaiFu

26

2

4

20

22-88

10

Maalipörssi

FC Ålandin Rezgar Amani oli Kolmosen tämän vuoden maalipyssy. Maalipörssin kymmenen kärki teki jokainen vähintään 10 maalia ja tähän ryhmään mahtui pelaajia kahdeksasta eri seurasta. Vain PIF ja FC Inter2 sai top kymppiin kaksi pelaajaa.

Amani Rezgar

FC Åland

21

Voca Gezim

PIF

18

Digha John George

SoVo

17

Forss Niclas

Masku

17

Lastula Marno

TPK

14

Eriksson Lucas

JIK

13

Peltonen Emil

FC Inter 2

11

Manzo Joonas

PIF

11

Järvistö Joona

FC Inter 2

10

Monnonen Risto

JyTy

10

FC Ålandin Rezgar Amani voitti Kolmosen maalipörssin. Mies täräytti pallon verkkoon kauden aikana peräti 21 kertaa.
  • Länsi-Suomi