Kolmosen viikkoraportti; PIF siirtyi yksin sarjakärkeen

Julkaistu

  • Alueuutiset

Pääsiäisen aikana pelattiin Länsi-Suomen Kolmosen kolmas sarjakierros. Puhtaalla pelillä jatkaa vain Pargas IF ja nollakerholaisia ei enää ole. Sarjan häntäpäässä tuskin kuitenkaan yhden pisteen joukkueet TOVE, JIK, RaiFu ja JyTy ovat tyytyväisiä kolmen ottelun pistesaldoonsa.

ÅIFK – TOVE 0-0
Kolmosen pääsiäiskierros alkoi jo keskiviikkona Yläkentällä. Vieraiden bussin rikkoutumisen vuoksi vartin myöhässä alkanut ottelu ei jättänyt jälkipolville mitään kerrottavaa. Sinällään harmi, sillä katsomossa oli juurikin tätä jälkipolvea runsaasti, kun ÅIFK:n junnujoukkueet olivat tulleet kannustamaan omiaan isolla joukolla. Tämä kannustavien junnujen joukko olikin illan parasta antia. Ensimmäisellä jaksolla ei nähty yhtään tilannetta ja pelin taso oli luvalla sanoen heikko. Ottelua kuvastivat myös pelaajien jatkuvasti kentällä viljelemät pikkukoiruudet. Pelin yhteensä kuusi varoitusta ei ollut yhtään liioittelua. Toisella jaksolla syntyi sentään muutama maalipaikkakin, joista paras oli TOVE:n Joonas Salon nosto kotijoukkueen maalin ristikkoon. Nollille kuitenkin jäätiin ja tällä tuloksella TOVE nappasi kauden ensimmäisen pisteensä. 

TPK – PaiHa 1-2
Paimion Haka otti kauden avausvoittonsa kiirastorstaina Yläkentällä, kun se oli tasaisessa ottelussa TPK:a maalin parempi. Vieraat siirtyivät johtoon jo pelin 10. minuutilla Pedro Lucasin karattua maalintekoon. Viimeistely maalin oikeaan alanurkkaan oli varmaa työtä. Kerho tuli tasoihin, kun Yläkentän pelikello näytti 19. minuuttia. Kulman jälkitilanteesta Marno Lastula liipaisi pallon alakulmaan. Ratkaisu nähtiin toisella jaksolla, kun ottelua oli jäljellä kymmenkunta minuuttia. Pedro Lucasin ottelun toinen ja kauden kolmas häkki takasi PaiHa:lle iloisen valmistautumisviikon kohti Kolmosen Kuukauden ottelua ja kuumaa paikallistaistoa tulevana torstaina.

Pedro Lucas oli illan tehomies kiirastorstaina Yläkentällä. Kuvassa mies karkaa tekemään avausmaalin.

PIF – SoVo 1-0
Kierroksen suurin mielenkiinto kohdistui pitkäperjantaina Paraisille, jossa kohtasivat kahdella voitolla aloittaneet Pargas IF ja Someron Voima. Ensimmäisellä jaksolla kotijoukkueella oli muutama maalipaikka, mutta muuten ottelu sujui varsin tasaisissa merkeissä. Toisella nelivitosella PIF otti enemmän otetta, mutta ratkaisu nähtiin vasta aivan loppuhetkillä. Ja melko erikoinen ratkaisu lopulta nähtiinkin. PIF-kapteeni Ville Ranta-Aho asettui antamaan kulmapotkua vieraiden maalista katsottuna vasemmalta puolelta ja kokenut pelimies päätti ratkaista ottelun suoraan kulmapotkusta. SoVo:n maalivahti Niklas Sundberg sai toki näppinsä vähän väliin, mutta Ranta-Ahon tarkka kulmapotku leijaili vieraiden maalin takanurkkaan. Tällä osumalla PIF jatkaa kevään voittoputkeaan ja siirtyi yksin sarjan piikkipaikalle.

Wilpas – RaiFu 4-0
Saloon matkustanut RaiFu vei edelliskierroksella pisteen Peimarilta, mutta lauantaina nousijaryhmä palasi maan pinnalle. Kelta-musta kotijoukkue ei antanut RaiFu:lle mitään mahdollisuuksia ja takoi taululle tylyt lukemat. Ensimmäisen jakson RaiFu pysyi melkein loppuun asti kotijoukkueen kyydissä, mutta epäonnekas oma maali vei Wilppaan taukojohtoon. Toista jaksoa oli sitten pelattu vain reilut viisi minuuttia, kun Wilpas lähti omille teilleen. Ensin Markus Kuivala teki 2-0 ja tunnin pelin jälkeen Otto Mäkinen lisäsi johtoa. Tästä kului vain viisi minuuttia lisää ja loppunumerot 4-0 niittasi Jashar Balinca. Voitto nosti Wilpaan sarjataulukossa neljänneksi.

Masku – JIK 3-1
Masku otti avausvoiton vierailtaan Ahvenanmaalta ja olisi paremmalla viimeistelyllä voinut tehdä se paljonkin selvemmin numeroin, sillä siinä määrin vahvasti kotijoukkue ottelua hallitsi ja loi maalipaikkoja. Ensimmäinen osuma syntyi jo pelin toisella minuutilla. Masku lähti nopeaan hyökkäykseen, jossa Samuli Mikkonen ryntäsi röyhkeästi läpi ja syötti Kalle Kaupille avopaikkaan. Vahvasti koko ottelussa esiintynyt Kauppi viimeisteli alakulmaan seitsemästä metristä. Lisää tuskaa vieraille tuli vain neljä minuuttia myöhemmin. Henri Hujala murtautui vahvasti keskeltä ja Jomala-puolustuksella ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kaataa Hujala. Seuranneen pilkun tälläsi vasempaan alakulmaan Verneri Parko. Kotijoukkueen paikoista ja hallinnasta huolimatta Jomala pääsi toisen jakson aluksi maalin päähän. Frans Erikslund kaadettiin 16-alueen sisällä ja Lucas Eriksson täräytti rankkarin maaliin. Masku sammutti kuitenkin Jomalan orastavat toiveet muutama minuutti myöhemmin Samuli Mikkosen nostolla yli vieraiden maalivahti Martin Sundbyn. Lopussa Jari Oksasella oli vielä ottelun kolmannella rangaistuspotkulla mahdollisuus kaunistella numeroita, mutta veto pamahti tolppaan.

Kalle Kauppi teki Maskun avausmaalin ja pelasi muutenkin vahvasti vihreävalkoisten keskikentällä.

Peimari United – JyTy 5-0
Edellisottelussa RaiFua vastaan tasoihin jäänyt Peimari ei antanut toisen nousijaryhmän yllättää. Egzon Ibrahimi puski kulmasta Hakkispaanan isännät johtoon jo 7. minuutilla ja sama mies oli asialla heti puolen tunnin pelaamisen jälkeen vapaapotkun jälkitilanteesta. 3-0 syntyi 38. minuutilla kun Edgar Mastianica päätti läpiajonsa maaliin. Ensimmäiseen puoliaikaan, sen lisäajalle, mahtui vielä Peimarin nejäskin maali. Sen tälläsi Eero Vornanen. Loppunumerot teki JyTy-maalin etukulmasta iltapäivän toisellaan Edgar Mastianica pelikellon näyttäessä 64. minuuttia. Peimari nousi sarjataulukossa toiseksi ja vaanii nyt pari pistettä PIF:n takana.

FC Åland – FC Inter2   3-3
FC Inter2 näyttää erikoistuneen pelaamaan 3-3 tasapelit ahvenanmaalaisia joukkueita vastaan. Avauskierroksella JIK vei tasapelipisteen Yläkentältä ja pääsiäislauantaina Inter kävi FC Ålandin vieraana samalla tuloksella. Interille jonkinlainen Déjà-vu Jomala-pelistä lienee ollut myös se, että vastustaja tuli tasoihin ottelun lisäajalla. FC Ålandin Jimmy Sundman aloitti maalitalkoot 24. minuutilla, mutta avausjaksolla ei enempää maaleja nähty. Toisella puoliskolla molempien ketsuppipullo aukesi kunnolla ja jo pari minuuttia tauon jälkeen Joona Järvistö tasasi pelin. Kotijoukkue siirtyi Rezgar Amanin rankkarimaalilla uudelleen johtoon 64. minuutilla, mutta vain kolme minuuttia myöhemmin Järvistö tälläsi illan toisen ja tasoitti. Kun heti perään Mikke Louhela käänsi pelin Interille, alkoi vierasvoitto näyttää todennäköiseltä. Rezgar Amani oli kuitenkin eri mieltä. Miehen illan toinen osuma syntyi upealla vedolla, kun pelikello raksutti jo viidettä lisäaikaminuuttia. Kumpikaan joukkue ei näin saanut kaipaamaansa kauden avausvoittoa.

Kuukauden ottelu avaa seuraavan sarjakierroksen

Tämän kauden ensimmäinen Kuukauden ottelu pelataan Paimiossa tulevana torstaina. Ottelusta luvassa ennakkotunnelmia myöhemmin alkavalla viikolla. FC Inter2 ja TOVE ovat siirtäneet neljännen kierroksen pelinsä myöhemmäksi ja kierroksella pelataan tämän vuoksi vain kuusi peliä. Vaikka Kuukauden ottelu, Paimion paikallistaistelu, viekin kierroksella suurimman huomion, niin lisäksi ainakin SoVo:n ja Maskun kohtaaminen tulee olemaan kiinnostava kamppailu.

25.4.

19:00

Paimio KHT

PaiHa

Peimari UTD

25.4.

19:00

Yläkenttä KHT

JyTy

Wilpas

25.4.

19:20

Somero KHT

SoVo

Masku

26.4.

19:00

Raisio Kerttula KHT

RaiFu

ÅIFK

27.4.

17:00

Eckeröhallen

FC Åland

PIF

27.4.

18:00

Vikingavallen Konstgräs

JIK

TPK

Sarjatilanne

Joukkue

O

V

T

H

M

P

PIF

3

3

0

0

7-2

9

Peimari UTD

3

2

1

0

8-2

7

TPK

3

2

0

1

8-3

6

Wilpas

3

2

0

1

6-1

6

SoVo

3

2

0

1

4-1

6

Masku

3

1

2

0

6-4

5

ÅIFK

3

1

2

0

1-0

5

PaiHa

3

1

1

1

3-3

4

FC Inter 2

3

0

2

1

6-7

2

FC Åland

3

0

2

1

3-6

2

TOVE

3

0

1

2

1-4

1

JIK

3

0

1

2

6-11

1

RaiFu

3

0

1

2

1-8

1

JyTy

3

0

1

2

3-11

1

 

  • Länsi-Suomi