Kolmosen viikkoraportti; kärkikolmikko säilyi samoissa asetelmissa

Julkaistu

  • Alueuutiset

Länsi-Suomen Kolmosessa meno jatkuu tasaisissa merkeissä. Kärjessä neljä joukkuetta on kahden pisteen sisällä, kun FC Inter2 hävisi tärkeässä nousua havittelevien porukoiden keskinäisessä pelissä PIF:lle. Masku teurasti SoVo:n, Peimari kaatoi Kolmosen Kuukauden ottelussa PaiHa:n ja FC Åland oli kotonaan TOVE:a parempi. Myös sarjan alakerta tiivistyi entisestään, sillä jo lähes epätoivoisessa tilanteessa ollut RaiFu voitti ÅIFK:n.

ÅIFK – RaiFu 1-2
Raisio Futis ilmoittautui keskiviikkona edelleen mukaan taisteluun sarjapaikasta. Pyyhe ei siis mitenkään ole Raisiossa vielä lentänyt kehään ja voitto ÅIFK:sta nosti RaiFu:n kymmeneen pisteeseen, jolla näköyhteys sen yläpuolella oleviin joukkueisiin säilyy edelleen. ÅIFK tippui jo putoamispaikalle, sillä liian harvakseltaan se pisteitä kerää. Keskiviikon pelissä Yläkentällä keltapaitainen isäntäjoukkue oli hallitsevampi osapuoli, mutta sillä ei pinnoja saa. RaiFu puolusti erittäin alhaalla ja tiiviisti ja tuota muuria ÅIFK ei onnistunut murtamaan. RaiFu:n Samuli Kuusela sai aivan avauspuolikkaan lopulla rangaistusalueen viivalle sivuttaissyötön, josta hän sijoitti pallon oikeaan alakulmaan. Tilanne oli käytännössä vieraiden ainoa koko jaksolla. Päätöspuoliaikaa oli pelattu sitten seitsemän minuuttia, kun ÅIFK:n taivaalle ilmestyi lisää tummia pilviä. Kulmapotkun jälkitilanteesta RaiFu:lle maalasi Antti Kokkila. ÅIFK pääsi vielä minuutti ennen loppua kaventamaan, kun Arman Palani onnistui RaiFu-puolustuksen käsivirheestä tuomitusta pilkusta.

Cuong Tran ja Mikko Aso väänsivät keskiviikkona sarjan häntäpään joukkueiden taistelussa. Ason RaiFu oli maalin verran vahvempi.

Wilpas – JyTy 0-6
Länsi-Suomen Kolmonen ei olisi Länsi-Suomen Kolmonen, jos pelit menisivät sarjataulukon sijoitusten mukaisten ennakkoarvailujen mukaan. Vankasti sarjataulukon keskikastissa viihtyvä Wilpas kärsi kotonaan tällä kaudella jo toisen rökäletappion, kun JyTy käväisi torstaina Salossa. Kevätkierroksen päätteeksi FC Åland kävi nolaamassa keltamustapaidat 0-9 voitolla ja nyt JyTy teki kuusi maalia. JyTy paketoi pelin heti avausjaksolla. Risto Monnonen siirsi saamansa keskityksen verkkoon jo 13. minuutilla ja siitä neljä minuuttia myöhemmin JyTy siirtyi Tuure Oldendorfin läpiajosta jo kahden maalin johtoon. Henri ”Pänä” Lehtonen pommitti 0-3 heti perään ja kun Salim Goucham teki Risto Monnosen näppärästä kantapääsyötöstä jo 0-4, oli peli purkissa reiluun puoleen tuntiin. Wilppaan Jashar Balinca otti vielä alle kymmeneen minuuttiin kaksi varoitusta ja lensi jo kolmannen kerran tällä kaudella kentältä, kun avausjakso oli aivan lopussa. Peetu Savolaisen pilkku ja Risto Monnosen illan toinen viisi minuuttia ennen loppua jäivät toisen jakson maaleiksi. Tuloksen lisäksi iloinen uutinen JyTy:lle oli Petri ”Pedro” Lehtosen paluu kentille huhtikuussa kauden avausottelussa tapahtuneen vakavan loukkaantumisen jälkeen. Wilpas -ottelussa Pedro pelasi viimeisen puolituntisen ja hänen kokemuksellensa on taatusti käyttöä syksyn sarjapaikkataistelussa.

PIF – FC Inter2   2-0
Kärkiryhmän joukkueet ovat elokuussa useasti vastakkain ja perjantaina pelattiin Paraisilla mielenkiintoinen ottelu, jossa PIF isännöi viimeksi toukokuun puolivälissä pelinsä hävinnyttä FC Interin reservinippua. Keskinäisistä peleistä saalistetut pisteet saattavat vielä nousta syksyn aikana arvoon arvaamattomaan, kun noususta kamppailevat joukkueet voittavat omat pisteensä ja samassa ottelussa estävät pahimpia kilpailijoitaan saamasta lisäpinnoja. PIF teki tällä kierroksella Inter2:lle tämän tempun. Kotijoukkueen avausosuma 21. minuutilla oli komeaa katsottavaa. Behar Cimili katkaisi keskialueella Interin Dima Ahon huolimattoman avausyrityksen ja tälläsi neljästä kympistä pallon yli Onni Sillanpään. Myös ottelun toinen maali syntyi jo avauspuolikkaalla. Ville Ranta-Aho katkaisi PIF:n rangaistusalueen rajalla Interin hyökkäyksen ja ryntäsi voimalla vastaiskuun. Ranta-Aho sai pallon takaisin Behar Cimililtä ja vapautti sen jälkeen Jonas Lehtisen maalintekoon. Tämä laukoi komeasti loppulukemat, kun 41. minuuttia välkkyi Pajbackan digitaalikellossa. PIF on nyt sarjassa Maskun kanssa tasapisteissä vain pinnan kärjessä jatkavaa Peimaria perässä. Inter2:lle tappio tiesi putoamista viidenneksi ja matkaa kärkipaikkaan on nyt viisi pistettä.

Masku – SoVo 7-1
Masku laittoi perjantai-iltana varsinaisen maaliriehan pystyyn Taponkedolla. Peli oli paketissa parissakymmenessä minuutissa. Illan tehomies Topias Tiainen aloitti maalijuhlat 8. minuutilla laittaessaan Niclas Forssin reboundin sisään. Neljä minuuttia tästä ja sama mies sijoitti tarkasti alakulmaan päästyään läpi Kari-Pekka Koivusen namusyötöstä. 3-0 syntyi sitten 21. minuutilla, kun Waltteri Peltola ja Samuli Mikkonen sahasivat SoVo-puolustuksen solmuun ja Niclas Forss sai kunnian viimeistellä. Topias Tiainen täydensi hattutemppunsa edellisestä maalista vain minuuttia myöhemmin. Niclas Forss alusti jälleen ja parin kieputuksen jälkeen Tiainen täräytti pallon reppuun. SoVo pääsi kaventamaan 36. minuutilla kuin tyhjästä, vaikka Kalie Jallohin veto rankkarialueen rajalta kyllä komea olikin. Pelin voittajasta ei missään vaiheessa ollut epäselvyyksiä ja reilun tunnin jälkeen maalishow jatkui. Niclas Forssin iltapuhteen toinen osuma oli ns. maalintekijän maali, kun Kari-Pekka Koivunen löysi Forssin hyvän prässin jälkeen. Koivunen itse pääsi kokeilemaan myös pilkulta SoVo-puolustuksen kaadettua Waltteri Peltolan, mutta Niklas Sundberg torjui tilanteen kulmaksi. Tuosta kulmasta Joonas Juhola puski 6-1. Hetki ennen loppua kaadettiin Aatu Hagelberg sääntöjen vastaisesti alueella ja Jari Oksanen tälläsi 11-metrisestä loppuluvut. SoVo:n karmea ilta sai vielä hetki ennen viimeistä pilkkua ”loppuhuipennuksen”, kun Samuel Woorward otti toisen keltaisen ja joutui poistumaan kentältä.

Topias Tiainen (oik.) oli tehokkaalla päällä perjantaina. Mies teki hattutempun Maskun murskatessa SoVo:n.

TPK – JIK 0-2
Jomala katkaisi käynnillään Yläkentällä TPK:n kuusi peliä kestäneen voittoputken. JIK voitti Kerhon myös keväällä, joten se on napsinut tähän mennessä saalistamistaan pisteistä yli kolmanneksen TPK:lta. Vieraiden hahmo lauantaina oli molemmat maalit paukuttanut Lucas Eriksson. Avausjakso mentiin vielä tasatahtia, mutta ensimmäisen kerran Eriksson iski heti toisen puoliajan alkuun. Jomala ja Eriksson sinetöivät ottelun 83. minuutilla. TPK säilytti asemansa vankasti keskikastissa ja jos se ei ajaudu kevään kaltaiseen tappiokierteeseen, on sillä mahdollisuus varsin leppoisaan syksyyn. Jomalalle kolme pistettä olivat selvästi arvokkaammat, sillä nyt se nousi jälleen pois putoajien paikoilta. Toki vain piste on eroa, joten minkäänlaista hengähdystä ei Jomalassa nyt sallita.

Lucas Eriksson oli Jomalan sankari Yläkentällä. Arkistokuva.

Peimari United – PaiHa 3-1
Kiihkeä paikallisottelu oli Kolmosen Kuukauden ottelu, josta löytyy vähän pidempi otteluraportti täältä: https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/peimarille-kolme-tarkeaa-pistetta-kolmosen-kuukauden-ottelusta

FC Åland – TOVE 4-1
TOVE ei pystynyt yllättämään FC Ålandia saarella ja sen taistelu putoamisviivan tuntumassa vain jatkuu. Ålandille voitto oli hyvin tärkeä, jolla se takasi itselleen edelleen oivat paikat nousutaisteluun. Matkaa sarjan piikkipaikalle sillä on vain kaksi pinnaa. Lauantaina ensimmäinen puoliaika mentiin maaleitta, ja vielä reilu vartti toistakin, mutta sen jälkeen alkoi tapahtua. TOVE siirtyi riemukkaasti johtoon 65. minuutilla, kun Topi Mattila onnistui. Riemu jäi tällä kerralla kuitenkin todella lyhyeksi. Välittömästi vieraiden maalin jälkeen, itse asiassa vielä samalla minuutilla, tuli FC Åland tasoihin. Maalin teki vai pari minuuttia aiemmin kentälle tullut Fredrik Ulvestaf. Kymmenisen minuuttia myöhemmin isännät vei johtoon ennen ottelua Kolmosen heinäkuun pelaajana palkittu Rezgar Amani. Osuma oli maalipörssin ykkösnimelle jo 15. kuluvalla kaudella. Lisähankaluuksia vieraille aiheutui 83. minuutilla, jolloin maalivahti Paavo Yli-Kesti otti toisen varoituksen ja hänet ohjattiin ulos kentältä. Lopulliset niitit tulivat minuutin sisään aivan lopussa. Sergei Chibisov maalasi kolme minuuttia ennen täyttä aikaa ja välittömästi sen perään tehovaihtomies Ulvestaf teki iltapäivän toisen osuman.

Seuraava kierros

Tämän viikon kierroksella suurin mielenkiinto kiinnittyy jälleen kärkiryhmien keskinäisiin peleihin. Jo keskiviikkona Yläkentällä Inter2 kohtaa Maskun ja lauantain herkkupala pelataan Paraisilla, jossa PIF isännöi FC Ålandia.

14.8.

18:00

Yläkenttä KHT

FC Inter 2

Masku

15.8.

19:00

Paimio KHT

PaiHa

Wilpas

15.8.

19:00

Yläkenttä KHT

JyTy

ÅIFK

15.8.

19:20

Somero

SoVo

TPK

16.8.

19:00

Raisio Kerttula KHT

RaiFu

TOVE

17.8.

17:00

Parainen Pajbacka nurmi

PIF

FC Åland

17.8.

17:30

Vikingavallen gräs

JIK

Peimari UTD

SARJATILANNE

Peimari UTD

17

10

6

1

35-9

36

Masku

17

9

8

0

52-17

35

PIF

17

10

5

2

33-14

35

FC Åland

17

10

4

3

42-16

34

FC Inter 2

17

9

4

4

45-24

31

TPK

17

8

0

9

29-30

24

Wilpas

17

7

3

7

32-39

24

SoVo

17

6

3

8

29-45

21

JIK

17

4

4

9

26-35

16

TOVE

17

4

4

9

21-34

16

JyTy

17

4

4

9

21-43

16

ÅIFK

17

3

6

8

9-21

15

PaiHa

17

3

5

9

16-28

14

RaiFu

17

2

4

11

14-49

10

 

  • Länsi-Suomi