”Koko kaupunki puhuu jalkapalloa” – MM-kisat ovat keränneet ennennäkemättömän huomion

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Jalkapallon naisten MM-kisat 2019 huipentuvat sunnuntaina 7.7. pelattavaan loppuotteluun. Turnaus on ollut menestys, ja tapahtuma on rikkonut aikaisemmat katsojaennätykset kirkkaasti. Palloliitosta oman panoksensa kisojen järjestelyissä ovat antaneet Jaana Honkanen, Jeannette Good ja Outi Saarinen

Saarinen ja Good toimivat FIFA general coordinatoreina omilla pelipaikkakunnillaan: Saarinen Nizzassa ja Good Rennesissä. Heidän vastuunaan oli operatiivinen johto, johon sisältyi joukkueiden, stadionin, ottelun ja henkilöstön asiat.

- Pääroolini oli varmistaa yhdessä FIFAn ja paikallisen järjestelyorganisaation LOC:n kanssa, että kaikki toimii FIFAn ohjeiden ja sääntöjen mukaan, joukkueilla on asiat hyvin majoituksista harjoitusolosuhteisiin ja kuljetuksiin. Ylipäätään, että ottelut ovat onnistuneita tapahtumia, Good kertoo.

Saarinen kertoo yhdeksi tärkeimmäksi tehtäväksi aikataulujen varmistamisen. Otteluiden on alettava ajallaan ja taukojen on oltava täsmälleen sääntöjen mittaisia.

- Minulla ajat pitivät tosi hyvin. Pelin alut olivat ehkä 2-3 sekuntia myöhässä. Pahin oli 27 sekuntia liian pitkä tauko, Saarinen sanoo.

Aikataulujen orjallinen noudattaminen on todella tärkeää televisiointia ajatellen. Huonoin skenaario on, että peli alkaa liian aikaisin, jolloin tv-kanavat saattavat vielä näyttää grafiikoita, kuten joukkueiden kokoonpanoja, tai olla jopa mainoskatkolla.

- Kansallislaulujen jälkeen pitää olla 3-3,5 minuuttia aikaa ennen ottelun aloittamista. Laskemme etukäteen, kuinka kauan joukkueilla menee pukukopista pelaajatunneliin ja siitä kentälle. Se on sellaista kellon kyttäämistä se pelipäivä, Saarinen kertoo.

Haasteita otteluiden järjestämiselle on aiheuttanut Ranskaa koetellut kova hellejakso, jonka aikana lämpötilat ovat nousseet paikoittain jopa 45 asteeseen.

- Se on ihan terveysuhka. Ranskassa on mietitty, miten saadaan sellaiset olosuhteet, että pelaajat pystyvät pelaamaan ja etteivät katsojat pyörtyile katsomossa. Lisäksi nurmet on pystyttävä pitämään riittävän viileinä, jottei ne kuole kuumuudessa, Saarinen sanoo.

- Myös tuomarit ovat kovilla. Heillä ei ole samanlaisia mahdollisuuksia juoda ottelun aikana kuin pelaajilla, jotka voivat käydä vaihtopenkillä esimerkiksi loukkaantumisten aikana.

Honkanen toimi MM-kisoissa turvallisuuspuolen tehtävissä FIFA safety & security officerina, joten häntä sitoo vaitiolovelvollisuus.

Katsojaennätykset uusiksi

Ranskan MM-kisoihin on panostettu näkyvällä tavalla. Kisahuuma on näkynyt ympäri maata julisteina ja mainosvideoilla.

- Kisatunnelma on mahtava. Tällaisella pikkupaikkakunnalla kuin Rennes koko kaupunki puhuu jalkapalloa, oli se sitten pieni créperie, pieni kahvila, jossa myydään ohukaisia, tai taksikuski, Good hehkuttaa.

Saarinen uskoo eurooppalaisten joukkueiden menestyksen kisoissa olevan hyvä asia eurooppalaiselle jalkapallolle. Kahdeksan parhaan joukossa ainoastaan Yhdysvallat on Euroopan ulkopuolelta.

- Täällä on tehty paljon hyvää työtä. Monet suurseurat ovat lähteneet isosti mukaan, Saarinen sanoo.

- Myös sponsoreille on uusia mahdollisuuksia. Peleissä on paljon enemmän perheitä. Siinä on tavallaan uutta kohderyhmää.

MM-kisat ovat saaneet laajasti näkyvyyttä. Avausottelua Ranska-Etelä-Korea seurasi Ranskassa ennätysmäärä tv-katsojia, 10,7 miljoonaa ihmistä. Brasilian lohkovaiheen otteluiden katsojakeskiarvo oli 22,5 miljoonaa, kun edellisissä kisoissa sama lukema oli 0,5 miljoonaa.

- FIFA odottaa, että kokonaiskatsojamäärät tulevat ylittämään miljardin kisojen loppuun mennessä, Good kertoo.