Kannusta mua -kampanja on täällä taas!

Julkaistu

    Suosittu Kannusta mua -kampanja on jälleen 6.5.-16.6.2019. Kampanjan tavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten urheilun hyvää ilmapiiriä. 

    – Positiivinen ilmapiiri on tärkeä osa niin lasten kuin aikuisten harrastusta ja meistä jokaisella on vastuu sen vaalimisessa ja vahvistamisessa. Haluamme turvata kampanjalla hyvää ilmapiiriä, tuoda yhdessä esille lajimme arvot kasvattajana sekä lisätä keskustelua aiheesta, kampanjakoordinaattori Silja Ranta kertoo.

    Kampanjaan toivotaan osallistuvan kaikkien, jotka haluavat tukea hyvää fiilistä ja kannustavaa ilmapiiriä junnufutiksessa. Jalkapalloseurat ovat jälleen ottaneet kampanjan todella innostuneesti vastaan. Jo ennen kampanjan virallista aloitusta 50 seuraa ja tapahtumaa eri puolilla Suomea on ilmoittautunut mukaan. 

    – Seurojen innostus ja mukanaolo osoittaa, että hyvää ilmapiiriä pidetään kenttätasolla todella tärkeänä. Yhdessä seurojen ja pelaajien vanhempien kanssa saamme nostettua teemaa laajemmin esille, Silja Ranta jatkaa. 

    Kannusta mua -kampanja tehdään yhdessä seurojen ja lasten vanhempien kanssa, joten se on luotu niin, että siihen on helppo lähteä mukaan. Turkulainen TPS Juniorijalkapallo on yksi mukanaolevista seuroista.

    –  Haluamme ehdottomasti olla mukana Kannusta Mua – kampanjassa, koska positiivinen ja kannustava ilmapiiri on meille tärkeää. Seuramme haluaa vahvistaa lasten ja nuorten itsetuntoa positiivisen fiiliksen kautta. Kannusta mua-kampanjan avulla saamme asialle lisää näkyvyyttä, seuran työntekijä Tuuli Amrahova toteaa.  

    Miesten maajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva pitää hyvää ilmapiiriä erittäin tärkeänä osana niin lasten harrastamista kuin aikuisjoukkueiden menestymistä.

    – Yksi lempiohjeistuksistani pelaajilleni on, että älä anna epäonnistumisen pelon estää sinua onnistumasta. Uskon itse vahvasti positiiviseen ja kehitystä edistävään ilmapiiriin. Se antaa hyvää itseluottamusta pelaajille, Markku Kanerva kertoo.

    Kampanjan aloitusvideolla miesten maajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva pitää lehdistötilaisuuden, jossa hän lanseeraa Kannusta mua -kampanjan. Katso lehdistötilaisuus artikkelikuvaa klikkaamalla.

    Palloliitto toivottaa kaikki mukaan iloiseen, värikkääseen ja positiiviseen koko futisperheen kampanjaan!  Ilmoita seurasi / joukkueesi / tapahtumasi mukaan kampanjaan >>

    Kampanjaan voi osallistua kuka vaan helposti sosiaalisessa mediassa julkaisemalla #kannustamua aihetunnisteella kuvia hyvästä ilmapiiristä. Lisäksi kampanjan nettisivuilta löytyvää kampanjamateriaalia voi vapaasti hyödyntää tapahtumissa sekä viestinnässä. Kampanjasivut: www.kannustamua.fi 

    Yhteistyökumppanina kampanjassa on mukana Telia. 

    Lisätietoja: Silja Ranta, p.(09) 2292 9123