Takaisin
21.5.2019 klo 13.07

Itä-Suomen piirin tiedote

Jaa:

Tammikuussa 2018 Suomen Palloliiton ylimääräinen liittokokous hyväksyi yksimielisesti liiton sääntöuudistuksen, jonka merkittävin muutos oli se, etteivät piirit eivät ole enää tämän vuoden jälkeen liiton jäseniä. 

Käytännössä uudistus merkitsee sitä, että nykyisten liiton 10:n piirin tilalle tulee neljä isompaa yhteistoiminta-aluetta.  Itä-Suomen, Keski-Suomen ja suurin osa Kaakkois-Suomen piiristä muodostavat Itäisen alueen.  Ahvenanmaa säilyttää oman autonomisen asemansa myös tulevaisuudessa.

Piirien ja liiton välisten liikkeenluovutussopimusten mukaisesti piirien nykyinen henkilöstö siirtyy 1.9. alkaen liiton palvelukseen vanhoina työntekijöinä.  Itse toiminta siirtyy vaiheittain viimeistään 1.1.2020 mennessä.  Näin ollen piirien työntekijät hoitavat loppuvuoden niin nykyisten piirien viimeisiä tehtäviä ja jo uuden organisaation vaatimia tehtäviä päällekkäin.

Itäisellä alueella tulee olemaan ainakin alkuvaiheessa kolme toimipistettä: Kuopiossa, Jyväskylässä ja Lappeenrannassa.

Itä-Suomen piirin nuorisopäällikkö Jaakko Pulkkinen siirtyy alueelliseksi seurakehityspäälliköksi ja kilpailusihteeri Olli Hynninen koko maata palvelevaksi Pelipaikan jäsenpalveluneuvojaksi.

Itäisen alueen aluepäällikkönä tulee toimimaan Janne Pieviläinen, joka on jo aloittanut työt liiton organisaatiossa ja hänet tavoittaa Itä-Suomen piirin toimistosta ja numerosta 050-306 3557.

Piirijohtaja/kilpailupäällikkö Pekka Ojala jää 35 vuoden uran jälkeen eläkkeelle syyskuun lopulla ja sitä ennen lomarästeille jo 24.5. alkaen.  Piirihallituksen kanssa tehdyn erillissopimuksen pohjalta hän hoitaa kuitenkin ennen kaikkea piirin kilpailutoimintaan liittyviä tehtäviä yhden-kahden päivän viikoittaisella panostuksella kilpailukauden loppuun.

Alueelliseksi kilpailupäälliköksi siirtyy Kaakkois-Suomen piirin nykyinen piirijohtaja Veijo Vainikka – toimipisteenä Lappeenranta ja kilpailuasiantuntijaksi Keski-Suomen piirin nykyinen kilpailupäällikkö Mika Järvinen – toimipisteenä Jyväskylä. 
Kilpailutoiminnan organisaatiota vahvistaa vielä loppuvuodesta valittava alueellinen erotuomariasiantuntija, jonka sijoituspaikka selviää sitten valinnan jälkeen.
Muut Itäisen alueen organisaatiossa toimivat henkilöt julkaistaan liiton toimesta myöhemmin.

Itä-Suomen vuosilomat on sovittu pidettävän siten, että Jaakko Pulkkinen nauttii niistä 24.06. – 28.07. ja Olli Hynninen vastaavasti 1-21.07. Näin ollen heinäkuussa on ajanjaksoja, jolloin piirin toimisto on kokonaan kiinni.