Huuhkajien kotiotteluiden pääsyliput vauhdilla kaupaksi - Bosnia-Hertsegovina -ottelu lähestyy jo loppuunmyytyä

Julkaistu

  • Maajoukkueet

EM-karsinnan kahdesta ensimmäisestä vierasottelustaan kolme pistettä napannut miesten A-maajoukkue pelaa seuraavan karsintaottelunsa kotiyleisön edessä, kun Ratinan stadionilla Tampereella vierailee kesäkuun alussa Bosnia-Hertsegovina.

Kiinnostus kesäkuun 8. päivä pelattavaan otteluun on ollut todella runsasta EM-karsinta-avauksen jälkeen ja pääsylippuja otteluun on myynnissä enää rajallisesti. Vielä lippuja on kuitenkin saatavilla ja niitä tulee vapautumaan myyntiin jonkin verran lisää vielä kevään edetessä. 

Myös syyskuussa pelattavien Italia- ja Kreikka-otteluiden osalta lipunmyynti on vilkastunut voimakkaasti ja erityisesti Italia-ottelun osalta jotkin katsomonosat Ratinan stadionilla alkavat jo täyttyä. Huuhkajat kohtaa Kreikan Tampereella 5.9. ja Italian niin ikään Tampereella kolme päivää myöhemmin 8.9.

Lisätietoja Huuhkajien EM-karsintaotteluiden lipunmyynnistä >> 

Kaikkia EM-karsintaotteluita koskien Palloliitto ei avaa myyntiin kaikkia katsomopaikkoja yhtä aikaa. Euroopan jalkapalloliiton UEFA:n sääntöjen mukaan Palloliiton on varattava vähintään useita satoja pääsylippuja käsittäviä kiintiöitä pääsylipuista mm. UEFA:n ja vastustajamaan liiton käyttöön ja näistä saattaa vapautua pääsylippuja myyntiin vielä 2-3 viikkoa ennen kutakin ottelua. Pääsylippujen myynnin aloittamiseen tiettyjen katsomonosien osalta saattavat vaikuttaa myös viranomaismääräykset.

  • Huuhkajat