Huuhkajien kisakatsomo Kansalaistorilla Helsingissä 15.11.

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Huuhkajat taistelee historiallisesta EM-lopputurnauspaikasta ensi viikon perjantaina 15.11. Telia 5G Areenalla Helsingissä, mutta tunnelmaan pääsee mukaan, vaikkei pääsylippua otteluun olisi onnistunut saamaan.

Jo aiemmin kerrottiin, että Ilta-Sanomat ja Palloliitto tarjoavat mahdollisuuden olla mukana historiallisessa illassa Huuhkajien kisakatsomossa. Kisakatsomo järjestetään Kansalaistorilla Helsingin ydinkeskustassa ja mukana yhteistyössä tapahtumaa mahdollistamassa ovat myös Ilta-Sanomat ja Radio Suomipop. Tapahtumassa on mukana myös Palloliiton muita yhteistyökumppaneita. ISTV tekee suoraa lähetystä tapahtumasta jo alkuillasta lähtien.

Tapahtumia ja ottelun kulkua Telia 5G Areenalla pääsee Kansalaistorilla seuramaan kahden suuren 3 x 6 metrin kokoisen videotaulun sekä lisäksi Musiikkitalon seinällä olevan videotaulun kautta.

Koko kansan Huuhkajien kisakatsomossa tapahtuma pyörähtää varsinaisesti käyntiin ottelun alkaessa kello 19.00, mutta paikalle kannattaa tulla hyvissä ajoin ja olla virittäytymässä tunnelmaan. Tapahtuma on avoin kaikille, eikä ikärajaa ole.

  • Huuhkajat