Huuhkajaturnaus Eerikkilässä päätökseen

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Torstaina Eerikkilässä alkanut Huuhkajaturnaus saatiin päätökseen sunnuntaina ja itse turnaus päättyi Etelä 1 -joukkueen voittoon.

Etelä 1 kukisti finaalissa Länsi 1:n maalein 5-2. Pronssimitalit vei nimiinsä puolestaan Etelä 2, joka kaatoi pronssiottelussa Pohjoisen lukemin 3-0.

Turnauksessa totta kai pelattiin voitosta joka ottelussa ja sen myötä turnausvoitosta, mutta jälleen hiukan uuteen uskoon viritetty konsepti tarjosi neljän päivän rupeaman aikana paljon muutakin. Pelaajatarkkailu tulevaa alue- ja maajoukkuetoimintaa ajatellen oli totta kai isossa roolissa ja toinen pääpainopistealue oli valmentajakoulutuksessa.

Palloliiton aluevalmentaja Teemu Eskola näki valmentajakoulutuksen ottaneen vielä askeleen eteenpäin edellisvuosista.

- Hyvää tekemistä on ollut aiemminkin, mutta nyt tuli vielä isompi onnistuminen mielestäni. Meillä oli joka joukkueessa viiden hengen valmentajatiimi ja mukana olivat nyt myös maalivahtivalmentajat. Täytyy olla todella tyytyväinen siihen, millä asenteella nämä tiimit painoivat pitkää päivää, Eskola kiitteli.

- 12 joukkuetta ja jokaisessa viisi valmentajaa – täältä lähtee nyt 60 valmentajaa entistä kokeneempina seuroihin jatkamaan työtään.

Pelaajakehityksen kannalta turnaus tarjosi myös paljon positiivista ajatellen syksyn aluejoukkuetoimintaa ja myös ikäluokan ensimmäisiä maaotteluita marraskuun UEFA Development -turnauksessa.

- Tämä on mielenkiintoinen ikäluokka. Nyt ei pelattu tähdistöpeliä, mikä oli hyvä uudistus ja tarjosi kaikille kovan ottelun vielä päätöspäivänä. All Stars -ryhmä toki valittiin ja se oli aika haastavaa, sillä onnistuneita pelaajia oli useita kymmeniä, Eskola toteaa.

- Tältä pohjalta on kuitenkin helppo lähteä syksyn intensiiviseen aluejoukkuetoimintaan. Joka alueelta löytyi paljon onnistujia.

Pelaajatyyppien osalta Eskola näki myös monipuolistumista.

- On mielenkiintoisia laitapelaajia ja hyviä keskikenttäpelaajia. Turnauksen paras maalintekijä Jasper Jalonen pelasi lähinnä laidalla ja parhaana pelaajana palkittu Gabriel Europaeus keskikentällä. Nyt on kuitenkin kaikille eri pelipaikoille mielenkiintoisia pelaajatyyppejä, Eskola kiittelee.

Kokonaisuutena turnaus täytti Eskolan mukaan paikkansa erinomaisesti.

- Tästä mennään sitten kohti ensimmäisiä maaotteluita. Tässä ikäluokassa viidessä kuukaudessa voi tapahtua vielä paljon ja meillä täytyy nyt olla koko ajan tiivis yhteys seurajoukkuevalmentajiin. Mutta turnaus oli kaikkineen ehdottoman positiivinen.

Katso lisää Huuhkajturnauksesta artikkelikuvaa klikkaamalla.

Turnauksen paras pelaaja: Gabriel Europaeus Etelä 1 7 FC Honka
Turnauksen paras maalintekijä: Jasper Jalonen Länsi 1 / TPS, 6 maalia

Turnauksen All Stars -ryhmä:
Kalle Kuisma Etelä 1 / GrIFK
Jaaso Jantunen Etelä 2 / HJK
Kasper Rauma Pohjoinen / OLS
Jere Rissanen Länsi 1 / Ilves
Joel Huotari Etelä 1 / FC Espoo
Ville Vuorinen Etelä 1 / Tikka
Roope Sankari Pohjoinen / OLS
Aaro Soiniemi Etleä 2 / KäPa
Samuel Tacza Etelä 1 / Honka
Juho Talvitie Länsi 1 / Ilves
Gabriel Europaeus Etelä 1 / Honka
Dren terrnava länsi 1 / TPS
Aaro Toivonen Etelä 1 / FC Espoo
Daniel Armstrong Länsi 1 / Ilves
Joonas Kekarainen Etelä 2 / KäPa
Jasper Jalonen Länsi 1 / TPS
Lika Yilson Etelä 2 / HJK
Joona Metsäkylä Itä 1 / KuPS
Otto Hannula Etelä 1 / VJS
Willy Wulff Pohjanmaa / Sundom

  • P2005